torstai 13. maaliskuuta 2014

Kevät tulee, motivaatio nousee

Olipa upea potkupäivä. Aamulla työmatka Joroisiin (16 km) sujui kevään tuoksuja nuuhkien ja auringon nousua seuraten. Pari viikkoa vielä ja enää ei aamuisinkaan tarvitse käyttää valoja.
Työpäiväkin sujui positiivisissa merkeissä vaikka ruokatunti meni kännykkä korvassa. Näyttäisi siltä, että SM maraton potkitaan heinäkuun lopussa Pyhän Olavin maratonin yhteydessä.

Päivän päätteksi menin sitten salille puoleksi tunniksi perusvoimaa hakemaan. Puntin päälle sitten kikkarilla kotiin. Tarkoitus oli potkia 10x30 sek vetoja, mutta näin noin 200 metriä edessäni maastopyörällä liikkeellä olevan pariskunnan. Nastat vain rapisivat laudassani, kun tykitin pyöräilijät kiinni parin kilometrin matkalla. Tämän jälkeen matka jatkui hetken yhdessä kunnes he päättivät tykittää pitkään Palviaisen mäkeen. Eroa kasvoi taas pariin sataan metriin. Onneksi ylämäkeä seuraa yleensä alamäki. Nastarenkaista huolimatta minun kickbike rullasi vauhdikkaan mäen heitä vauhdikkaamin ja liekkö hapot painaneet heidän matkantekoaan sillä ajoin heidät kilometrin matkalla kiinni. Nyt oli minun vuoroni jättää heidät "seisomaan" kuittailun kera.
Kotimatka 16 km sujui 40 minuutissa, joka sisälsi löysää loppuverryttelyä viimeiset kymmenen minuuttia.

Haaveilin jo kesäkiekkojen vaihtamisesta kickbikeen, mutta täytyy katsoa ensin millainen takatalvi on nyt tulossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti