Lepu oli järjestänyt hienot kisat ja houkutellut paikalle myös kansanedustajaehdokkaita.
Liekkö johtunut etunimestä, mutta kaimallani oli myös vaikeuksia pysyä potkukelkan jalaksilla.
Täytyy sanoa, että Leppävirran Urheilijat taitaa olla tällä hetkellä osallistujamäärässä suurin potkukelkkailuseura.
Saa nähdä montako mitallia heille irtoaa Multian MM-kisoista.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä !
Näin voisi kuvailla minun kisaani. Minulla on jonkinlainen pelkotila näitä vauhdikkaita kaarteita kohtaan.
Tällä kertaa ei menty penkkaan, mutta sivuluisut olivat näyttäviä. Sen verran pelko oli puserossa etten uskaltanut lähteä mukaan 3 km matkalle.
Onneksi viestissä Joonas ja Matti hoitivat aloitusosuuteni jälkeen voiton kotiin.
Kateellisena katselin Kaisun kaarteiden menoa.
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Leppävirran potkukelkkailut minun osaltani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti