torstai 30. toukokuuta 2013

Uusi ennätys maksimisykkeessä - 191

Ei tunnu missään




















Osallistuin tänään Joroisten Sporttiklubin kesän ensimmäiseen 15 km tempoajoon Kickbikella.
Eteeni lähti pari neitokaista ja itsevarmana luulin, että kyllähän minä nämä kiinni potkin.
Ja vielä mitä neidit polki karkuun sen minkä ehti, mutta onneksi puoliminuuttia perään lähtenyt harrastelija pyöräilijä sai minut 3 km jälkeen kiinni ja siitä alkoi taistelu häntä vastaan. Kerran jopa ohitin hänet ylämäessä, mutta loivissa laskuissa joissa vauhti oli yli 33 km/h minulta loppui jalat ja kaveri karkasi sadan metrin päähän ja pysyi siinä maaliin asti.

7,5 km kääntöpaikalla aikaa oli kulunut vain hieman yli 14 min (eli yli 30 km/h keskivauhtia).
Takaisin olikin sitten vastatuulta ja voin sanoa, että kyllä tuntui pahalta.
Maalissa aikani oli 30.52 min. (29,2 km/h) keskivauhti.
Sykemittari kertoi sitten uuden maksimisyke ennätyksen 191. Joskus kaksikymppisenä juoksumatolla sykkeet nousi 198 ennen kun jalat petti alta.

No, nyt on onneksi luvassa 2-3 hyvin löysää päivää ja ainakin lauantaina pidän lepopäivän.

Ranskalaista menoa potkulaudalla maastossa

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kickbike 22,5 km - Sääksi Triathlon Nurmijärvi, 8.6.2013
















Hyvinkään Pyöräilijöiden (HyPy) potkiva pj. Erwin järkkäsi meille oman startin triatlonin SM -pikamatkan yhteyteen Rajamäen Sääksjärvellä 8. kesäkuuta. Startti 22,5km:n maantieajoon on klo 11 heti triatlonin eliittisarjan jälkeen. Mukaan pääsee vielä meille neuvoteltuun "potkuhintaan" 20 eur, jonka voi käteisellä paikan päällä.

Ilmoittaudu: info@kickbike.fi / 09-388 3013

Tervetuloa kaikki iloisesti mukaan potkimaan ja kohottamaan kuntoa, myös aloittelijat!

Järjestäjän sivut: http://hypykisat.fi/saaksi_triathlon/

Koirapotkuttelua perjantaisin kesän ajan

Kuva: KICKBIKE WORLDWIDE LTD
















31.5 alkaen on Fox kanavalta klo 18.00 seurattavissa seitsämän jakson verran koirapotkukoulua! Muistathan katsoa!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Varkaus puolikas lähtö- Kickbike

Käytettyjä Kickbike Cruise MAX 18" saatavilla















Kainpon kautta on nyt saatavilla erä vähän käytettyjä Cruise MAX 18" kikkareita!
Käytettyä Kickbikea himoitseville olisi nyt tarjolla muutama Cruise MAX 18".
Tästä mallista saa viriteltyä halutessaan helposti myös jäykkäkeulaisen crossin ohjaustankoa, sekä päälirenkaita vaihtamalla! 
Toimii toki sellaisenaankin mainiosti ja vakionakin paras peli vaikkapa kesäiseen" terassi-cruisailuun"
Eroaa tämän hetkisestä Cruiserista ainoastaan takapyörän osalta joka näissä on 18" tuumainen kun se uusissa on 20" tuumainen.
Pelit ovat vain vähän ajettuja! Väreinä mattamusta tai kermanvalkoinen.
Hinta 350e (Ovh. 429e)

Kainpon sivuille tästä linkistä.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Varkaus puolikas - Kickbike 10,5 km tulokset

Varkaus puolikas - Kickbike 10,5 km


















Miehet
1. Markku Levänen  22.48
2. Matti Pesälä 25.40
3. Joonas Levänen 28.22

Naiset
1. Maarit Raatikainen 25.35
2. Auli Suomalainen 32.01




perjantai 17. toukokuuta 2013

Wikipedia:Ongelmalliset artikkelien nimet - Kickbike


Tällainen artikkeli Wikipediassa...


Kickbike on lähivuosina urheilu- ja liikuntavälineeksi kehitetty "suuripyöräinen potkulauta", jolle ei tunnu löytyvän vakiintunutta suomalaisperäistä nimeä (2013).
Kuva laitteesta käytössä: [1].
Muunkieliset nimet: engl. Kick bikeengl. Foot bike
NimivaihtoehtoPerustelujaOngelmiaKommentteja
Kickbike
  • Englantia
  • Mieltyy tuotemerkiksi
Footbike
  • Englantia
  • Tuotenimi
Potkupyörä
  • Suora käännös ilmaisusta "kickbike"
  • Tarkoittaa lähinnä satulallista laitetta historiassa (engl. en:Dandy horse) ja lasten pyöräilynopetteluun käytettyä laitetta (engl. en:Balance bicycle)
  • Sopii kansan silmään kuin potkunyrkki
Jalkapyörä
  • Suora käännös ilmaisusta "footbike"
Potkulauta
  • Tarkoittaa yleiskielessä lähinnä pienipyöräistä lelua
Englanniksikin laitteet on eroteltu: "Kick bike" ("Foot bike") ja "Kick scooter" (=potkulauta)




Mr Kickbike Hannu Vierikko kommentoi asiaa potkulistalla vuonna 2009 asiaa näin.

"Potkupyörä on siinä suhteessa harhaanjohtava että sillä (voidaan) ymmärtää näitä nelipyöräisiä vanhuksille/vammaisille tarkoitettuja potkuttimia. Tai polkupyörän edeltäjää, jossa istutaan ja potkitaan. Potkupyörä on minusta myös ruma sanana.
 
Kickbike on itse keksimäni nimi tuotteelle ja se on laajalti maailmalla myös tavaramerkiksi rekisteröity. Jos siitä tehdään yleisnimi - jota se kansan suussa jo onkin - niin se voi menettää tavaramerkki - statuksen. Ja tämä tavaramerkki on varmaan minun firman arvokkain omaisuus.
 
Näistä syistä minusta jäljelle jää potkulauta - sana. Sitten voi tarkentaa että Kickbike - potkulauta tms.
 
ja nyt potkimaan lautaa!"

Kickbiken tuoreet Facebook sivut









Kickbiken uudet Facebook !

Kickbike Worldwide
Like
You like this.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Varkaus puolikas - Kickbike 10,5 km












Lauantaina potkitaan 10,5 km kisa Varkaus puolikkaan yhteydessä.
Loistavaa keliä luvassa, yli 20 lämmintä ja auringonpaistetta.

Tähän hetken tiedon mukaan 5 potkijaa on tulossa kisaan mukaan.
Vielä ehtii mukaan, ilmoittautua ehtii lauantaina klo 10.00 mennessä.

Tapahtuman sivuille pääsee tästä linkistä.

Warkauden Lehti 15.5.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Ikä alkaa näköjään painaa, kun sprintin karsinnoissa olin 6. Ja Mika 8.
Mikan urakka päättyi siihen, mutta minulla kisat jatkui Atlantissa
pulahtamisen jälkeen. Master sarjan voitto tuli lopulta helposti.

torstai 9. toukokuuta 2013

Lennot Hollantiin ja Saksaan





Tulipahan sitten ostettua lennot Hollantiin ja Saksan Eurocupin kisoihin. Tammikuussa nämä lennot olisivat olleet puolta halvemmat, silloin lennot jäi ottamatta kun odottelin tietoa onko muita potkijoita lähdössä kisoihin. Joten mikäli jatkossa kierrän vielä näitä kisoja niin hoidan lennot jo vuodenvaihteessa.

Samoille lennoille mahtuu vielä. Katsotaan saadaanko sitten vuokrattua auto kimpassa.


Helsinki – Amsterdam, Meno-paluu
Meno – perjantai 28 kesäkuu, 2013
MistäMihinLähtöSaapuminenLentoLentoyhtiö
Helsinki
Suomi
Terminaali 2
Amsterdam Schiphol
Alankomaat
14:0015:30KL1168
KLM


Paluu – sunnuntai 30 kesäkuu, 2013
MistäMihinLähtöSaapuminenLentoLentoyhtiö
Amsterdam Schiphol
Alankomaat
Helsinki
Suomi
Terminaali 2
20:3523:55KL1171
KLM




Saksaan
Meno:

Helsingistä 26.07.2013 klo 14:10 Lento AB 8309, Air Berlin
Ja parissa tunnissa sitä ollaankin jo Berliinissä Tegelin kentällä.

Paluu:
28.07.2013 Berliinistä klo 21:25 ja kotimaassa klo 00:20 Lento: AB 8310, Air Berlin.


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kuopio Maraton 7.9.2013




















Löytyykö Kickbike potkulautailijoita Kuopion ½maraton matkalle?

Parina vuonna olen saanut palautetta, että täysmaraton on liian pitkä reissu kuntoilijoille.
Joten nyt on sovittu, että Kickbike potkulautailijat osallistuvat rullaluistelun 1/2 maraton lähtöön.

Savon Dynamo ry on järjestänyt palkinnot edellisvuosina Kickbike sarjoihin ja sama meno jatkuu myös tänä syksynä.

Joten jos olet tulossa ilmoittaudu Rullaluistelu ja sauvarullaluistelu, ½maratonin lähtöön tästä linkistä.

Lähetä osallistumistasi tieto myös osoitteeseen kickbike(a)mlevanen.com niin saadaan järjestäjille etukäteen lista potkijoista.

Osanottomaksut

      -31.5.      30€
1.6.-14.8.      35€
15.8.-5.9.      45€
 6.9-7.9.        50€


Tapahtuman sivut löydät tästä linkistä.





maanantai 6. toukokuuta 2013

Kickbikella töihin -päivä 14.5.

Virallisestihan tämä kyllä on Pyörällä töihin -päivä 14.5., mutta mitäpä jos me lajin harrastajat teemmekin asiat toisin.














Työmatkapotkuttelijan tunnistaa helposti – hän hymyilee! Kickbikellä töihin –päivä on hyvä hetki miettiä henkilökohtaisia liikkumisen valintoja ja kokeilla miten hyvältä tuntuu potkutella työpaikalle.

           11 syytä potkulautailla Kickbikella
  1. Potkulautailu on hauskaa ja helppoa
  2. Potkulautailu kohottaa kuntoa
  3. Potkulautailu on hyvä apu painonhallintaan
  4. Säännöllinen potkulautailu edistää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia
  5. Potkulautailu vähentää sairastumisriskiä ja lisää elinvuosia
  6. Lisää potkulautailua – vähemmän kasvihuonepäästöjä ja puhtaampi ilma
  7. Potkulautailu on melutonta
  8. Potkulautailu on edullista
  9. Satula ei hankaa potkuttelijan hanuria
  10. Potkulautailija on vapaa ja riippumaton aikatauluista ja ruuhkista
  11. Ei murhetta ketjujen rasvauksesta tai vaihteiden säätelystä


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Squeezy run - Kickbike 10 km

Squeezy Run 5.5.2013 tulokset

Squeezy Run 5.5.2013 potkittiin sateisessa ja tuulisissa oloissa.
Pari potkijaa päättikin juosta potkimisen sijaa, mutta lähtö viivalla nähtiin myös ensikertalainen.













Kickbike 10km

1. Levänen Markku 21,38
2. Pesälä Matti 25,13
3. Levänen Joonas 26,36

Kickbike 5km

1. Väisänen Tarja 14,25

Aika huononi viimevuodesta minulla 4 sekunttia, joten täytyy olla tyytyväinen tulokseen. Tosin kirittäjää olisin kaivannut. Viimeisen kilometrin vastatuulessa tuli mieleen talven Finland Ice Maratonin loppusuoran puhuri.

torstai 2. toukokuuta 2013

Jalkojen palauttelua


























Eilen tuli vedettyä hyvä harjoitus Kickbikella. Ohjelmassa oli alkuverryttelyn jälkeen 5 x 3 min myötätuuleen niin kovaa kun pystyy. Apuna oli vielä Sami pyörän selässä antamassa peesiapua ja piiskaamassa vedot loppuun. Sykkeet sain nousemaan 185 ja täytyy myöntää, että tuntui välillä pahalle.

Illalla täytyi käydä palauttelemassa jalkoja Haniskalla. Olen käynyt jäiden lähdettyä joka toinen päivä kahlailemassa, ah niin lämpoisessä vedessä. Seurana minulla on ollut yleensä kaksi majavaa. Tosin eilen niitä ei näkynyt.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013