Näytetään tekstit, joissa on tunniste hypy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hypy. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Sääksi Triathlon - Kickbike 22,5 km




















Vain neljä potkijaa ilmestyi lähtöviivalle klo 11.00 Kickbikella
Matkan aikana tuli pohdittua onko tässä mitään järkeä yrittää järjestää mitään potku tapahtumia/kilpailuja kotimaassa. Oli ne sitten Etelä-Suomessa tai täällä Savossa niin osallistuja määrä pysyy hyvin pienenä.
Kotona pystyy potkimaan yksinkin, tosin se ei kehitä eikä silloin opi potkimaan ryhmässä.





No tänään tuli potkittua jälleen siis yksin lähdöstä maaliin.
Mikäli vain maahan merkityt kilometrit oli mitattu oikein niin 10 km väliaika oli 18.34 ja 15 km 28.58. Sitten iski kauhea hyytyminen. Tuntui ettei polvi nouse enää yhtään. Tosin tuulikin oli vastaista ja loivaa nousua kun alkumatkasta pääsi potkimaan loivaan alamäkeen. Loppuaikani oli 47.47. Onneksi velipoika oli polkemassa verryttelyä ja piiskaamassa eteenpäin parilla viimeisellä kilometrillä.

Joonas potki maaliin toisena ajalla 1.02.11. Joonaksen ongelmat alkoivat jo muutaman kilometrin jälkeen kun  nilkan kipu alkoi toisessa jalassa ja loppu matkan hän potki sisukkaasti pääasiassa vain toisella jalalla.

Lahtisen Miian loppuaika oli 1.10.18. Kolmantena miehenä matkaan lähtenyt ja alkumatkasta toisena potkinut Ilkka Sadinmäki ajoi varmaan jonkin risteyksen pitkäksi koska hän oli Joonaksen edellä mutta 1.20 min startin jälkeen häntä ei vielä näkynyt maalissa kun kiirehdimme jo rantaan katsomaan triathlonin starttia.

Kiitokset Hypyn porukoille tapahtuman järjestämisestä. Puitteet ja keli olivat mahtavat.


tiistai 28. toukokuuta 2013

Kickbike 22,5 km - Sääksi Triathlon Nurmijärvi, 8.6.2013
















Hyvinkään Pyöräilijöiden (HyPy) potkiva pj. Erwin järkkäsi meille oman startin triatlonin SM -pikamatkan yhteyteen Rajamäen Sääksjärvellä 8. kesäkuuta. Startti 22,5km:n maantieajoon on klo 11 heti triatlonin eliittisarjan jälkeen. Mukaan pääsee vielä meille neuvoteltuun "potkuhintaan" 20 eur, jonka voi käteisellä paikan päällä.

Ilmoittaudu: info@kickbike.fi / 09-388 3013

Tervetuloa kaikki iloisesti mukaan potkimaan ja kohottamaan kuntoa, myös aloittelijat!

Järjestäjän sivut: http://hypykisat.fi/saaksi_triathlon/

maanantai 17. syyskuuta 2012

Maasto duathlon SM 2012

Miehet kuntosarja
1 Kuusisto Alpo Team Kikbike 05:41 0:25:08 0:06:12 0:37:02
2 Lahti Esko Helsinki Triathlon 05:51 0:27:12 0:06:44 0:39:47
3 Kolari Janne Leppävirran Viri 05:49 0:27:24 0:06:59 0:40:12
4 Mykkänen Jarkko Kamari Klubi 06:24 0:28:16 0:07:54 0:42:35
5 Vainio Kimmo Lahti 07:08 0:29:43 0:07:59 0:44:50
6 Juntunen Jaakkima Team Kikbike 08:52 0:51:51 0:10:10 1:10:53
7 Kuisma Sami Team Kickbike dns dns

Naiset kuntosarja
1 Kolari Karoliina Leppävirran Viri 18:58 0:41:58 0:09:15 1:10:12
2 Lahtinen Mia Team Kikbike 11:31 0:52:31 0:12:20 1:16:22

Kaikki tulokset tästä linkistä.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Hyvinkäällä maastopotkuja

Hyvinkäällä maasto SM-duathlonin ja maastopyöräilyn yhteydessä pääsee myös potkimaan.

15.9. Hyvinkää Avoin kickbike duathlon 
16.9. Hyvinkää maastotuplamaraton 52 km tai 78 km

Lisätietoja: Erwin 0503050312 www.hypy.fi

lauantai 20. elokuuta 2011

Maailman ensimmäisen supersprint “Kickbike-triathlonin”

HyPy:n triathlonjuhla Sääksissä la 03.09.2011
Ensimmäinen HyPy Triathlon tiimin jokaperhe-triathlon starttaa syyskuussa Sääksin rannasta 3.9. klo 10.30 alkaen. Matkoina sekä perinteinen sprinttitriathlon (uinti: 750m-pyöräily: 20km ja juoksu: 5km) että jokamiehelle, -naiselle ja -nuorille supersprintti (uinti: 200m, pyöräily: 10km ja juoksu: 2,5km). Lapsille on ihan omat matkat iltapäivällä (mm. 10-300-50m; 75-2000-500m). Kaikki lapset saavat palkinnot ☺!
Samalla HyPy lanseeraa maailman ensimmäisen supersprint “Kickbike-triathlonin”, jossa on 200m uinti, 10km potkupyöräily ja juoksu 2,5km. Potkupyörät saa lainata ilmaiseksi kisaa varten! Lapsille (myös isot lapset…) on ilmainen kickbike- temppurata kisa-aluella.
Mikäli mielii mukaan, kannattaa varmistaa osallistumispaikka hyvissä ajoin. Katso lisätiedot ja kilpailuohjeet www.hypy.fi. Osallistujakatto sprintteihin on 50 kilpailijaa.
Mukaan tapahtumaan pääset ilmoittautumalla keskiviikkoon 31.8.2011 mennessä sähköpostilla (HyPylaisille ilmainen, muut vapaaehtoinen viitonen): triathlon@hypy.fi
TAPAHTUMAN AIKATAULU
9:00 Tapahtuman toimisto ja HyPy-kahvio auki
9:30 Info sprintti (750-20-5)
10:00 Sprintin lähtö
11:30 Info supersprintti (200-10-2,5)
11:45 Supersprintin ja kickbike-triathlon lähtö
13:00 Lasten sarjat
14:00 Kickbike 100m haasteviesti ja lapsille temppurata
14:30 Palkintojen jako