maanantai 25. elokuuta 2014

Olisiko tässä salainen ase potkulautailun MM-kisoihin?

Kickbike kengät
















Olisiko tässä minun salainen aseeni tuleviin potkulautailun MM-kisoihin. Käytettynä ostettuihin pikajuoksupiikkareihin laitettiin uudet pohjat suutarin toimesta.

Entä sitten kantaosuus? Tuoko se sitten potkuun lisää tehoa, toivottavasti.
Vai käyttäisikö näitä pelkkänä pelotteena?

MM-kisareitit Youtubessa

perjantai 22. elokuuta 2014

Räjähtävän voiman mittari

Kuulanheitto taakse (PYT)
























Olen käyttänyt kuulanheittoja niin harjoitteena sekä testinä kertomassa mikä on hetken kunto. Näin yli nelikymppisenä olen laittanut tavoitteeksi, että tulokset eivät ainakaan huonontuisi iän myötä vaan pysyisivät samana tai jopa parantuisivat.

Mittarina tämä on siitä hyvä, että se mittaa jalkojen, yläkropan, selän sekä vatsalihasten voimaominaisuuksia, sekä erityisesti niiden yhteistoimintaa. Suorittaminen on melko yksinkertaista, eikä se pienimmillään vaadi kuin kuulan ja tasaisen alueen johon heitellä.

Tätä tuli harrastettua yläasteikäisenä korkeushyppääjänä (ennätys 186 cm, 7 cm yli pituuteni) ja tulokset olivat silloin yli 20 metrin. Ja yleisurheilijat käyttävät tätä edelleen mittarina.

Heittoina ovat pään yli taakseheitto (PYT), Jalkojen välistä eteen (JVE) sekä pään yli eteen (PYE). Kuulan koon voit valita täysin itse, 4kg on suositeltava aloituskuulaksi, mutta itselläni on kaupan alekorista ostettu 3 kg kuula, jonka painoista heitteltiin myös nuoruudessa. Tein itse talvikäyttöön vanhasta koripallosta ja paakkuuntumatomasta kissanhiekasta 4 kg kuntopallon.

PYT:  Seistään selkä heittosuuntaan päin, ja pidetään kuulaa pään päällä. Sieltä se lasketaan niin matalalle kuin luonnollisesti menee, ala-asennosta aloitetaan heti kiihdytys jännittämällä selän lihaksia sekä ponnistamalla voimakkaasti taaksepäin. Kädet saattavat kuulaa hyvin pitkän matkan, polvien alapuolelta aina suoriksi pään päälle asti. Tässäkin kuulan irtoaminen tulisi tapahtua samanaikaisesti jalkojen irtoamisen kanssa.

JVE: Otetaan leveähkö haara asento, naama heittosuuntaan päin. Kuula kannattaa tuoda edestä jalkojen väliin, samalla hakien jännitystä selkään ja jalkoihin. Kun kuula on tuotu niin taakse kuin se luonnollisesti tulee, kannattaa aloittaa heittoliikkeen kiihdytys saman tien. Heittoon saadaan pituutta erityisesti selän ja reisien lihaksilla. Tekniikassa kannattaa huomioida se, että kuula irtoaisi käsistä samaan aikaan kuin jalat alustasta, tällöin kaikki voima välittyy kuulaan.

PYE: Kuten jalkapallossa sivurajaheitto, tässä tekniikka on suurin piirtein sama. Jalat pidetään vierekkäin, taivutetaan käsistä kuulaa taaksepäin niin, että reisiin, vatsaan ja käsiin tulee jännitys, josta heitto lähtee. Suorita heitto molemmilla käsillä, toisen käden käyttäminen enemmän voi parantaa tulosta, mutta nostaa riskiä rikkoa kyynerpää.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Warkauden Lehti 20.8.2014







Kickbike MM-kisat 29.-31.8. Plzen



















Nyt ei lähde valmistautuminen potkulautailun MM-kisoihin putkeen. Vasen takareisi vähän oireilee ja pari viimeistä potkulenkkiä Kickbikella on jäänyt varotoimenpiteenä kesken. Mielimaassa.
Pitäisi päästä kuitenkin polttamaan karstat pois koneesta ennen kisoja.

tiistai 12. elokuuta 2014

Current World Ranking 12.8.2014 / IKSA - International Kicksled & Scooter Association













Uskomatonta, mutta totta. Nousin 3. sijalle ohi Kaitsun parhaaksi suomalaiseksi potkijaksi listalla.
Tästä riittää puhuttavaa kiikkustuolissa lastenlapsille.
Tiedossa on, että suunta on vain alaspäin ja listalla kärkipaikoilla pysyminen vaatii eurojen lisäksi myös kovempaa vauhtia potkuihin. Mutta nautitaan nyt tästä tilanteesta.

Tulevien MM-kisojen jälkeen onkin hyvä aika sitten pohtia miten lajin parissa jatketaan, jos jatketaan.
Joten jos jollakin on tarvetta Kickbike Race Max 18" takakiekolla, niin tarjouksia otetaan vastaan.












Lähde: IKSA taulukko Excel muodossa

IKSA Eurocupin tilanne 12.8.2014

Eurocup 2014  /  IKSA - International Kicksled & Scooter Associationi






















Immosen Kai taistelee kovasti koko eurocupin voitosta. Sama tahti on Markulla Master- ja Hannulla Veteraani sarjassa.


Eurocup 2014  /  IKSA - International Kicksled & Scooter Association



















Mutta Kirsi laittaa vielä yllättäjänä paremmaksi. Hän johtaa naisten sekä master-sarjan eurocupia.
Hyvä Kirsi-täti!


Eurocup 2014  /  IKSA - International Kicksled & Scooter Association























Ilahduttavasti myös nuorten sarjoissa näkyy siniristilippuja. Omalla eurocup osakilpailulla on ratkaiseva merkitys juuri nuorten osalta.
Eurocup 2014  /  IKSA - International Kicksled & Scooter Association














Lähde: IKSA Taulukko Excel muodossa

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kilometrikisa tilanne















15 kovakuntoista Kickibke potkulautailijaa on toukokuun alusta asti kirjannut potkukilometrinsä Kilometrikisaan Team Kickbike joukkueessa.

Alla joukkueen tilanne 6.8.2014.

Eniten kilometrejä on niellyt joukkueessa Taskisen Jouko 2316 km ja 86 potkupäivänä.