lauantai 29. joulukuuta 2012

Potkukelkalla hiihtokisoissa

Kävin tänään Joroisissa osallistumassa tapaninpäivästä siirtyneisiin yhdistelmähiihtokisaan. Hiihtäjillä oli matkana perinteistä 3km + vapaata 3km. Kisa tapahtui yhteislähdöllä ja minä lähdin hiihtäjien perään potkukelkalla.

Kicksparkilla hiihtäjien mukana
















Matkan nopein Jesse Heckrodt (Kanada) käytti matkaan aikaa 16.50. Naisten nopein oli Merja Rissanen ajalla 19.04 Minun aikani oli 20.45 ja tulin maaliin kuudentena. Taakseni jäi jopa soudun olympiamitallisti Minna Nieminen.

Keskisykkeeni kisassa oli 174 ja maksimi 181. En kuitenkaan saanut missään vaiheessa 'pahaa oloa' aikaan vaan meno oli tasapaksua potkuttelua. Jälkimmäinen 3 km kierros oli sekunnin nopeampi kun ensimmäinen. Tipahdin 4. ja 5. maaliin tulleen kyydistä noin 4 km kohdalla ja maalissa eroa heihin oli minuutti. Reitti ja vauhti nähtävissä Sports Trackerin sivulla tästä linkistä.

Minulla oli kamera kiinni kelkassa, joten täytyy yrittää saada Youtubeen videota aikaan.

torstai 27. joulukuuta 2012

Koira kammoa kotimatkalla

Töistä kotimatkalla oli tarkoitus nostaa sykettä ylämäissä siten, että jokaisella potkulla vaihdetaan jalkaa. Olen tällä korvannut loikkaharjoitukset tarkoituksena säästellä jalkoja.

Kauhistunut Kickbike kuski ja hirviö
















Palviaisen mäessä yhdestä pihasta säntäsi susikoira räksyttäen perääni. Hyvä ettei kakka mennyt housuun kun säikähdin sitä. Sama koira on kesäisin hyppinyt aitaa vasten ohi mentäessä, mutta nyt se oli löytänyt jonkin reitin pihasta pois.

Sain vähän etumatkaa kun koiraa hidasti lumipenkka, mutta pian se oli aivan perässäni. Kun se oli parin metrin päässä takani käänsin otsalamppuni (1600 lumenen "valonheitimen") sitä kohti ja aloin huutaa kun viimeistä päivää. Tällä tapaa sain koiran pysähtymään ja onneksi helpottava alamäki oli seuraavaksi edessä.

Sen verran pumppu takoi, että sykkeet nousi 183 lyötiin. Mutta enpä ikinä enää toivo samanlaista kirittäjää.
Sen verran hyvä myötätuuli oli kotimatkalla, että 16 km sujui 51 minuuttiin. (Aamulla toiseen suuntaan 58 minuuttia)

Olut voi parantaa urheilusuoritusta!

Söör parantaa
Markkujen ominaisuuksia


Daily Mailin verkkosivu kertoo, että Amerikkalaisen Runner's World-lehden tutkimus todisti, että oluesta voi olla apua kestävyyslajeissa. MUTTA vain naisilla!

Lue juttu tästä linkistä.

Tai MTV3 makuja sivuilta tästä linkistä.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Pyhän Olavin rullaluistelu maraton


Lauantaina 27.7.2013 klo 13.00 Pyhän Olavin rullaluistelu maraton
 

Pyhän Olavin Rullaluistelumaratonilla käydään kansainvälinen rullaluistelukilpailu maratonmatkalla naisten ja miesten rullaluistelusarjassa. Suurimmaksi osaksi rullaluistelumaraton on kuitenkin kuntotapahtuma, johon kuka tahansa rullaluistelusta kiinnostunut voi osallistua. Kilpasarjan lisäksi on sauvarullaluistelu-, skike-, rullasuksi- ja kickbike sarjat, joiden kolme parasta kussakin sarjassa palkitaan mitalein.

Kuntosarjassa mahdollisuus myös lyhyempään noin 15 kilometrin matkaan rullaluistelussa, sauvarullaluistelussa, rullasuksilla ja kickbikellä.

Lisätietoja tästä linkistä.

tiistai 25. joulukuuta 2012

LepU:n järjestämiä potkukelkkailu kisoja maaliskuussa

Sunnuntai 3.3 

klo 11.00 Talvitriathlonin Perinneliiton mestaruuskilpailu. 

Klo 12.00 Vokkolahiihto Suomen Perinneurheiluliiton SM. Matkat 60-100m. Sarjoja kaikille. 

klo 13.00. Potkukelkkailun SM Vokkolan kenttä. Matkat 500m ja 3000m viesti 3xkierros. 

Tikkaluistelun SM,tikkakelkkailun SM. Invalidien sauvakelkkailun SM ja mahdollisesti Short track kisa.

Leppävirta. järj Leppävirran Urheilijat


6.3 Pitäjänmestaruuskilpailut luistelu ja potkukelkkailu.

Kicksled on fire

Kicksled on fire








lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulupukin Kickbike

3. VM Spark-Utfor arrangeres i Hurdal 9. februar 2013











Norjassa olisi potkukelkkailun MM-kisat, joissa viime talvena oli 700 osanottajaa.
Kisassa lasketellaan 4,5 km mäkeä alas ja mukana on ollut olympiatason urheilijoita.

"I alle klasser, unntatt modifisert og trim, er det en standard, klassisk spark med 2 meier, styre og sete foran som er tillatt (ikke kickspark). "

Valitettavasti Kicksparkit ovat kisassa kiellettyjä, joten pitäisi hankkia perinteinen ESLA jos kisaan haluaisi mukaan. Esimiehelle kyllä vihjailin, että saatan tarvita pari päivää vapaata tuolloin.

Löytyisikö kisoihin lähtijöitä?

Tästä linkistä pääsee katsomaan perjantai aamuna norjan TV2:ssä esittettyä pätkää. Potkukelkkailua alkaa kohdasta 2.56 kohdasta.


Kisasivut löytyvät tästä linkistä.

torstai 20. joulukuuta 2012

Ratapotkukelkkailun Euroopan mestaruudet ratkotaan Leppävirralla Loppiaisena.


Potkukelkkailua Leppävirralla

















Leppävirran Urheilijat ja Suomen Perinneurheiluliitto järjestävät ratapotkukelkkailun ensimmäiset Euroopan mestaruuskilpailut Leppävirralla Vokkolan luistelukentällä. Potkukelkkailua on kilpailumielessäkin harrastettu varmaan 100 vuoden ajan ja tunnetuin vuosittainen tapahtuma on Multialla pidettävät MM- kilpailut. Kuitenkin koko kansan liikuntamuoto potkukelkkailu on jäänyt kilpailumielessä huomattavasti vähemmälle huomiolle esimerkiksi hiihtoon verrattuna. Leppävirran Urheilijat lähtevät omalta osaltaan täyttämään kilpailullista tyhjiötä ja tuoman potkukelkkailua tunnetummaksi. Leppävirran kilpailu poikkeaa hieman järvenjäällä käytävistä potkuttelukilpailuista, siksi nimikin on laitettu ratapotkukelkkailu. Leppävirran kilpailu käydään luistinradalla jonka pituus on vain vajaat 300 metriä. Euroopan mestaruuksista kilpaillaan seuraavilla matkoilla. Naiset ja miehet kilpailevat 500 ja 3000m matkoilla. N/M17,19, 35,45,55,65 ja yli 75 vuotiaat kilpailevat 500m matkalla. Lasten sarjat ovat T/P 7,9,11,13 ja 15v matkana on 300m. Pyörätuoli- invalideille on sauvaluistelu, matkana 300m. Lisäksi on ohjelmassa vielä 3xkierroksen viesti naisille ja miehille. Järjestäjät eivät ole asettaneet mitään osallistuja tavoitteita, vaikkakin loppiaisen seutuun Leppävirrallakin on satamäärin turisteja. Kilpailut alkavat Leppävirran luistelukentällä Loppiaisena 6 tammikuuta klo 12.00.

Lisätietoa antaa tapahtumista antaa Jorma Rajakannas 040 5287131.

www.Lepu.fi


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tanskan Eurocupin reitti Youtubessa

Ketkupolkan Yö 2012 tulokset

Lapset 150 m

1. Daniel Florström
2. Dennis Florström
3. Iisakki Vierikko
4. Emma Suurmets

Matka 1,6 km
Naiset

1. Laura Kumpula  7.01
2. Tuija Härkönen  7.12
3. Kirsi Kumpula  7.58
4. Miia Lahtinen   8.12

Nuoret

1. Joonas Levänen 6.38


Miehet

Alpo Kuusisto  4.55   (2.20)
Hannu Vierikko  5.29  (2:37)
Markku Levänen 5.40 (2.32)
Jaani Lantela  6.07 (2.50)
Heikki Nyman  6.33
Aigar Nuuma 6.40
Jouni Holopainen 7.20
Veikko 7.31
Ilo + Emma Suurmets  8.36
Tauno  8.40

perjantai 14. joulukuuta 2012

Ketkupolkan Yö - jäällä!

Tervetuloa noin XX Kepon Yöhön huomenna lauantaina 15.12. klo 19
Pirkkolan Urheilupuiston jääradalle!

Kelit ovat vaihdelleet ja runsaan lumentulon vuoksi meillä Sotungissa
on keli aika pöpperöinen, silti joissain kohdissa karahtaa hiekkaan.
Tänään varmistui että Pirkkolan 400m urheilukentälle jäädytetty rata
on huomenna potkukunnossa. Urheilullisesti se on nyt paras vaihtoehto.

Nautitaan jääpotkun hurmasta ja ulkoillaan yhdessä. Perinteiset
kisamatkat ovat maili ja kymppi.

Toistakymmentä Jääjalaksin varustettua kelkkaa on käytettävissä
järjestäjän puolesta, samoin Sparkkosia ja joitain piikkareitakin.

Pirkkolassa kentän edessä on lämmin pukusuoja ja suihkut. Kenttä on valaistu.

Noin parin tunnin potkuttelujen jälkeen jälkipotkut ovat Ruisrääkällä
Lehtorinne 3:ssa. Parkkitilaa on rajoitetusti, joten kimppakyytiä
suositellaan myös sen vuoksi.

torstai 13. joulukuuta 2012

maanantai 10. joulukuuta 2012

Tuntematon auraaja iski jälleen!

Joonas ilmoitti ilouutisen. Myös tänä talvena tuntematon mönkijämies on käynyt leventämässä meidän potkureitin. Kiitos jälleen sinulle!

Esla Kickspark & Kickspark Max
















Ja olihan sitä pakko mennä testaamaan kurkkukivusta huolimatta.

Joonaksen potkukelkkailu vauhtia



Christmas 2012 - The Movie


Christmas 2012 - The Movie from Stephan Bouman on Vimeo.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

2013 IKSA Eurocup

Sa. 11 & Su. 12 MAY 2013
 
St Brévin l'océan | France IKSA - eurocup 2013 
Location: 
St Brévin l'océan , France
2
 individual classifications
team classification

Organisation: A.F.T.S.
E-mail: contact[a]afts.fr 
Sa. .... & Su. .... 2013
Netherlands | IKSA - eurocup 2013

Location: 
.................
2
 individual classifications
team classification

Organisation: N.A.F. (Nederlandse Autoped Federatie)
emailcontact: secretariaat[a]autoped.nl

Sa. 27 & Su. 28 July 2013
Eurocup Germany IKSA - eurocup 2013

Location: 
FlämingSkate Arena and track in Jüterbog 70km south of Berlin, Germany
2
 individual classifications (endurance race and short element)
team classification (team relay)

Organisation: DTRV
Email contact : josterna[a]googlemail.com
Sat. 31 Aug. / Sun 1 Sep. 2013  
Danmark Ganløse IKSA - eurocup 2013

Location: Ganløse, Egedal municipality (25 km to Copenhagen)
2
 individual classifications (endurance race and short element)
team classification (team relay)
D.S.U. (Danmarks SportsLøbehjul Union) 
Email contact : sport4you[a]mailme.dk
Sa. ... and Su. ... Sep 2013  
Czech Republic IKSA - eurocup 2013

2 individual classifications (endurance race and short element)
team classification (team relay)

www.ceskykolobeh.cz
Email contact : petr.pesta[a]kkplzen.cz
Lähde: www,iksaworld.com

lauantai 8. joulukuuta 2012

Alamäkipotkukelkkailun SM-kisojen tulokset 2012

Miesten sarja:
1. Kai Immonen
2. Matti Pesälä
3. Mika Jääskeläinen
4. Kilpailija nimellä Rukka
5. Veijo Paavo
6. Marko Kyröläinen
7. Ville Ruotsalainen
8. Petri Luoma
9. Henri Luoma
10. Jarmo Poukkula
11. Tero Suhonen
12. Sami Elo
13. Matti Hosia



Naisten sarja:
1. Satu Elo
2. Auli Suomalainen
3. Laura Tiitinen
4. Raili Juvani
5. Anniina Tilus
6. Heidi Kylmäluoma
7. Salla Nousiainen
8. Kilpailija nimellä Levi
9. Sanna Autio
10. Hippu Herrala
11. Kaija Luoma





Joukkuesarja:
1. Pikku-Röhkö 1
2. Harrin Potkurisankarit
3. Team Kurtakko
4. Yöpuun Enkelit
5. Los Torvelos
6. Kolme Ämmää
7. Ruskapirtti
8. Lumirinsessat
9. LC Library
10. Pikku-Röhkö 2

perjantai 7. joulukuuta 2012

Ketkupolkan Yö 15.12.


Ketkupolkan Yö potkitaan la 15.12. klo 18 alkaen Vantaalla.

Tapahtumapaikka ja kisakeskus on Vierikoilla.

Ohjelma:

Ensin mäkihyppy, sitten maili ja kymppi + sauna ja huikopala Vierikoilla.

Tunnelmia vuoden 2010 kisoista.

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän potkukelkkailut



















Eilen illalla kävin puhdistamassa reitin Mulalla. Jännitystä ja tunnelmaa loi pimeys ja jään äänet kun railoja syntyi pakkasessa.





















Tänään oli sitten vuorossa kovempi treeni 8 x 2 min/ 2 min palautuksella sykkeen pyöriessä yli 170.
Sen verran koville treenit otti, ettei vaimon tekemä herkullinen ruoka harjoituksen jälkeen tahtonut mennä alas.





















Täytyy varmaan illan palauttava treeni tehdä reittiä auraten leveämmäksi. Mutkat aiheuttivat jälleen ongelmia eli täytyy teroittaa jääjalaksia.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kylmää menoa kikkarilla!




















Aamulla raikas tunnin potkiminen työpaikalle - 17 asteen pakkasessa, kiroten samalla "aurattuja" kevyenliikenteenväyliä. Joten otin liukuesteet pois kengistä ja siirryin potkimaan ajoradalle lumettamolle tielle.

Paluumatka sujui samoissa lämpötiloissa, mutta vauhdikkaammin. Nyt tuli hengitettyä lähes kokomatkan vain nenän kautta. Tosin Palviasen mäessä täytyi kyllä puuskuttaa myös suun kautta.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Mulalle aurattu rata

Potkukelkkailija












Tänään kävin pariin otteeseen jäällä. Ensi yritin jääjalaksilla, mutta jäähän tarttunut lumi teki matkan teosta töksähtelevää. Joten palasin kotiin hakemaan Eslan normaali jalaksilla ja lumentyöntimen.

Nyt Mulalle on aurattu rata. O----O - muotoisen radan kiertämiseen normaali jalaksilla meni 4 minuuttia.
(Sports Trackerin palvelimella tuntuu olevan ongelmia kun tiedot eivät päivity sinne.)
Täytyy nostaa hattua Hannulle, Alpolle ja muille alkuaikojen potkukelkkailijoille, jotka tavallisilla jalaksilla menneet jäällä huimaa vauhtia.

Itsellä kelkan hallinnassa oli ongelmia varsinkin mutkissa. Mutta hauskaa oli ja vetäisin 6x3 min/3min palautuksella.

Nyt vain toivon, ettei lunta sada. Tänään auraukseen meni puolituntia reippaasti kävellen. Sykkeet pyöri auratessa 120 kieppeissä, joten siitä tuli hyvä alkuverryttely.

Jäätilanne Mula 2.12.2012

perjantai 30. marraskuuta 2012

Ensimmäinen työviikko takana potkien

Oi, kun kevät jo koittaisi

















Maanantaista alkain olen potkinut työmatkat Varkauden ja Joroisten välillä.
Matkaa kertyy päivässä 2x16 km ja aikaa on mennyt 48-57 minuuttia.
Viikossa kickbike kilometrejä kertyy siis 160 ja ajassa noin 9 tuntia.

Tarkoitus olisi harrastaa tätä hyöty työmatkaliikuntaa aina kun vain on mahdollista. Joten tasaisen vauhdin taulukossa kesäkuun alussa potkukilometrejä arvioisin olevan takan ainakin 3000 km. Tälle harjoitus kaudelle kilometrejä on tullut tähän mennessä 787 km.

Aamulla pimeässä starttaan kohti pesu- ja aamupalapaikkaa. Ensimmäisen päivän jälkeen päätin hankkia kunnon valot. Sitä odotellessa minulla on kypärässä yksi led valaisin ja tangossa kiinni toinen.
Silti alkuviikon märällä tiellä ei nähnyt mitään.
Taaksepäin minulla on reppuun kiinnitetty punainen huomiovalo, heijastin liivejä unohtamatta.

Pahimpia ovat tilanteet, että edestä ja takaa tulee samanaikaisesti autot, jolloin tahtoo soikaistua.

Aamulla sykkeet pyörivät 100-140 välillä. Kotimatkalla potkin sitten varsinaisen vauhdikkaamman harjoituksen. Siihen päälle sitten kolmena arki-iltana vielä voimaharjoitus.
Viikonloppuisin ajoin keskittyä sitten potkukelkkailuun ja jättää Kickbiken varaston seinälle.

Tänään kotimatkalla meinasi kyllä usko loppua -10 asteen pakkasessa, tuulen puhaltaissa melkoisesti.  Tulipahan vauhtikestävyys harjoitukseen sisällytettyä samalla voimaharjoitus kun hampaat irvessä painelin vastatuuleen.

Saas nähdä pääsenkö jossain vaiheessa taittamaan matkan Kickspark-potkukelkalla. Edellistalvina olen muutaman kerran senkin tehnyt.



Alamäkipotkukelkkailun SM-kisat 2012



Kilpailuun ei vaadita sen suurempaa lajn tuntemusta, vaan iloisella ja reippaalla mielellä pääsee jo pitkälle!
Kilpailusarjoja on kolme; miesten ja naisten yksilösarjat sekä joukkuekilpailu. Joukkueessa tulee olla 3 jäsentä. Kaikissa sarjoissa jaetaan hienoja palkintoja ja lisäksi joukkuekilpailussa etsitään parhaiten pukeutunutta joukkuetta sekä parhaiten tuunattua kelkkaa.
Tapahtuma on maksuton kaikille. Miesten, naisten ja joukkuesarjan alaikärajana on 15-vuotta.
Kilpailun lähtö tapahtuu hiihtokeskus Ylläs-Skin parkkipaikalta ja maalialueena toimii Jounin kauppakeskuksen alue, jossa on luvassa mukavaa ohjelmaa. Jounin Kaupalla järjestetään myös Lasten Potkukelkkakisat, jossa kisaillaan tasamaalla.
Kilpailua voit seurata jalkakäytävillä ja risteysalueilla. Hyviä katselupaikkoja ovat esimerkiksi Luontokeskus Kellokkaan, Ylläksen Kaivohuoneen ja Sport Shopin piha-alueet. Jounin Kaupan maalialueella voit seurata kilpailun viimeisiä potkuja.

Huom! Autotie on on suljettu liikenteeltä kello 13.55 – 14.30 välisen ajan väliltä Maisematie (Ylläs-Skin yläparkkipaikalta) – Tunturintie (Äkäsentien risteykseen saakka).

Ohjelma:

12 - 13.30 Ilmoittautuminen Y1 Ski Pubissa, Ylläs-Ski*
14.00 Kilpailun startti, Ylläs-Ski yläparkkipaikka
14.30 - 16.00 Ohjelmaa maalialueella, Jounin Kauppa
n. 14.45 Lasten Potkukelkkakisa, Jounin Kauppa**
n. 15.30 Palkintojenjako, Jounin Kauppa
* Järjestäjillä on potkukelkkoja rajallinen määrä ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Suosittelemme ottamaan mukaan oman potkukelkan mikäli sellainen löytyy.
** Lasten Potkukelkkakisat alkavat alamäkikisan jälkeen noin kello 14.45 Jounin Kaupan maalialueella.

Lähde: Ylläs.fi

tiistai 20. marraskuuta 2012

Ice skating tour 2012

Lokari Kickbike Cross Maxiin

Kickbike Cross Max
















Ei taida talvi tulla ollenkaan. Rapa lentää näin syksyisin niin, että lisäsin Cross Maxiin lisälokarin.

Lisälokari
















Eihän tuo mikään kaunis ole, mutta suojaa roiskeilta eikä ollut hinnalla pilattu.

1 € lokari




















Asennus onnistuu vaikka TUTA- insinööriltä


lauantai 17. marraskuuta 2012

Vanhat hyvät ajat - osa 1




Nyt kun syksyllä on hiljaista potkukelkkailu ja Kickbike potkulautailu rintamalla niin välähdyksiä vanhoista hyvistä ajoita.

"Vanhat hyvät ajat on se mitä vanhukset tykkää muistella sillon kun ne ei muista mikä päivä on."

perjantai 16. marraskuuta 2012

Ketkupolkan Yö 15.12.

Ketkupolkan Yö 2010
















Perinteinen Ketkupolkan Yö potkitaan lauantaina 15.12.
Lumella vai jäällä se nähdään sitten.

torstai 15. marraskuuta 2012

Luistelua Kämärillä













Kaivelin retkiluistimet esiin ja kävin kiertämässä Kämärillä kenttää matkaluistelijoiden vuorolla.
Onneksi mukana oli myös muitakin suoraselkäisiä minun lisäkseni.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Huruslahti ei saa retkiluistelurataa













Huruslahden jääradan tekemättä jättäminen on järkevä ratkaisu. Luonnonjääoloja vastaan on turha taistella pienillä resursseilla, mikäli se ei ole yritystoimintaa kuten Rantasalmella.
Viimetalvena rata tehtiin, mutta se jäi säiden armoille. Moni kävi kokeilemassa ja pettyi rataan. Jää oli parhaimmillaan vasta maaliskuun lopulla kun jää suli päivisin ja jäätyi öisin.

Suurempi ongelma on Kisapuiston ison jääkentän kohtalo nyt kun keinonurmea puuhataan sinne.
Isokenttä kutistuu 1/3 siitä mihin olemme tottuneet. Tämän jälkeen matkaluistelijoilla ja potkukelkkailijoilla ei ole arkisin iltakäytössä kenttää, muuten kun keskiviikkoisin Kämärin tekojäällä muiden luistelijoiden joukossa.

Potkukelkkailu harrastus on valitettavasti kevyenliikenteenväylien ja suojateiden hiekoitusten myötä ajettu tilanteeseen, että potkukelkkailijoita tullaan näkemään entistä enemmän hiihtäjien joukossa latupohjilla.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Hupi-Icerin kyydissä

Tänään olimme Joonaksen  testaamassa Hupi-Iceria Kämärin jäähallilla.
Tämä oli toinen kerta kun olin Hupi-Icerin puikoissa, ensimmäisen tuntuman jäällä otin siihen jo torstaina Kämärin tekojäällä.

Hupi-Icer
















Potkukelkkailijana ja potkulautailijana aloin heti mielessäni peilaamaan Hupi-Iceria potkukelkkaan ja Kickbike potkulautaan.
Potkukelkkailussahan pyritään saavuttamaan mahdollisimman kova nopeus ja pitämään sitä yllä 23 sekunnista (200m) rapiat neljään tuntiin (100 km). Hupi-Icerissa nopeushan ei nouse kun 20 km/h, mutta ohjattavuus ja pito kaarteissa on parempi.

Potkiminen

Astinlautahan tässä on leveä kuten skeittilaudoissa ja potkun täytyy lähteä vähän enemmän sivuun kun Kickbikella potkiessa. Ja ensimmäisillä kerroilla potkiessa jalka osui useamman kerran takana oleviin teriin.

Hupi-Icerilla pidempään potkineet tekevät lyhyitä potkuja ilman mitään piikkareita tai nastoja.

Tämä siksi, että jos jostain syystä toinen jalka osuu maahan, niin tuloksena ei ole tökkäystä ja kaatumista. Tämän voisi tosin kiertää jos käyttäisi liukuesteitä joissa on vain edessä nastat ja kantapää sileänä. Tästä voisi olla apua alku kiihdytyksiin. Myös villasukista voisi olla apua pidon hankkimiseksi.

Itse kun lähdin potkulauta tyylillä potkimaan, niin enpä tahtonut päästä suoraan kun muistanut ottaa huomioon sitä, että ohjaus hoidetaan tasapainoilemalla.

Tukijalka astinlaudalla tekee samanlaista ylös alas liikettä kun Kickbikella kun astinlauta on nostettu korkealle. Mieli tekee vaihtaa jalkaa suoraan potkiessa jo 5-10 potkun jälkeen.

Jos kaarteessa haluaa potkia, niin sisempää jalkaa käytetään potkimiseen samalla kun kallistetaan.


Ohjaus

Hupi-Iceria ei ohjata kääntämällä tangosta vaan tasapanoilemalla laudalla. Tässä minulla on vielä oppimista. Täytyy vain rohkeasti kallistua käännyttävään suuntaan. Pojat, jotka ovat kesäisin skeittailleet sisäistivät tämän heti. Hupi-Icerilla pystyy tekemään tiukkoja käännöksiä verrattuna potkukelkkaan.


Liuku

Hupi-Icerissa on neljä käännettävää terää, tylsä ja terävä puoli. Täytyy myöntää, että hyvin liukuu ja pitoa löytyy. Saa nähdä joko täytyy tehdä erikoisjalakset Multian 200 metrille.


Temppuilu

Hupi-Icer

















Hupi-Icerin taka terät voidaan kääntää ”säilytys” asentoon, jolloin sillä pääsee liirailemaan kuten polkupyörällä jäällä. Tosin turvallisemmin. Suosittelen kypärää sillä jää on edelleen kovaa on alla sitten potkuri tai Hupi-Icer.


Hauska vehje, tämä sopisi vaikka jääpallopelin tauko-ohjelma numeroksi! Sopii kaukaloihin ja pienille jääalueille. Tötsillä pystytään tekemään jäälle haastavia ratoja. Tällä vehkeellä onnistuu myös norsupallon pelaaminen!


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Tule testaamaan HUPI-ICER JÄÄPOTKUKELKKAA lauantai kello 11:15 paikassa Varkauden jäähalli, harjoitushalli

Tule testaamaan HUPI-ICER JÄÄPOTKUKELKKAA
lauantai kello 11:15 paikassa Varkauden jäähalli, harjoitushalli

Ilmoittautuminen Finland Ice Marathonille alkaa huomenna!

pe 22.02:
17:00-21:00Kuutamoluisteluilta

la 23.02:
7:00Luistelu 200 km M/N  SM/Myl
8.00Potkukelkkailu 100 km SM/Myl/Nyl
9:00100 km M/N, SM/Nyl, SM/M50, SM/M60
10:0037,5 km M/N
11:00-14:00Minimarathon ja leikkejä lapsille
12:0015 km Kuntoluistelu (ilman sauvoja) miehet ja naiset
13:0015 km Kuntoluistelu apu- ja toimintavälineillä
13:0037,5 km Kuntoluistelu sauvoilla, M/N
17:30Lähtöportti suljetaan
20:00Palkintojen jako ja Luistelijailta


Ilmoittautumismaksut:100 km Potkukelkkailu ennen 8.2. 50 € tämän jälkeen 60 €.


Lähde: Pohjois-Savon liikunta

maanantai 5. marraskuuta 2012

Potkuja Kickbikella ja Kicksparkilla

Kickspark vedot













Tulevan talven kovin haaste on Multian potkukelkkailun MM-kisojen 200 m matka.
Sijoitukseni on ollut nousu johteinen viime vuosina. Jospa neljäs kerta toden sanoo.
Maaliskuussa pääsin jo maaliviivalla lähes Lahtisen Jussin rinnalle, joten parannettavaa jäi.

Nyt pyrin kerran viikossa tekemään nopeusharjoituksen potkukelkalla.
Motivaatiota harjoitukseen lisää nopeusnäytön käyttö 40 m kiihdytyksen jälkeen.
Tänään minulla oli myös Sportstracker päällä lopuissa vedoissa. Maksiminopeus oli 31.2 km/h alkukiihdytyksessä. Siitä on hyvä lähteä ja parantaa sitä seuraavien kuukausien aikana.

Tämän päivän treeni koostui tunnin kevyestä Kickbike lenkistä sekä näistä Kicksparkilla tehdyistä vedoista.
Illalla vielä ennen saunaa keppijumppa niin johan ollaan ylikunnossa ennen joulua.


lauantai 3. marraskuuta 2012

Pyrähdyksiä potkukelkalla




Aamulla kävin tekemässä aamulenkin tekojäällä. Jääkone lopetti juuri jäädytys hommat ja jalasten pidon kanssa oli ongelmia. Tällä kertaa jalassa oli toiset piikkarit uusilla piikeillä.

Kämärin tekojää, Varkaus

Luisteluvuorot, Varkaus tekojää



Potkukelkkaillessa ei saa käyttää pitkiä piikkejä!

torstai 1. marraskuuta 2012

Potkukelkkailukausi korkattu

Tänään tuli sitten aloitettua potkukelkkailukausi.
Aamutuimaan kun tiellä oli vielä lunta kävin tunnin ajan potkimassa lähikatuja. Valitettavasti hiekoittajat olivat tehneet miinakentät (hiekoitukset) aina suojateiden kohdalle.
Liukujalakset Eslan alla estivät enimmät tökkäykset.

Iltapäivällä sitten Kämärin tekojäällä vetoharjoitus. Piikkareissa oli liian lyhyet piikit, joten homma meni vähän sutimiseksi.

torstai 25. lokakuuta 2012

MM-kilpailuja (ja talvea) odotellessa...

Multian potkukelkkailun MM-kisoihin on tulossa myös Hollantilaisia, mikäli FacebookinKicksled sport worldwide -ryhmään on uskominen.

Eli nyt vain panostamaan tiedotukseen IKSA:n eri netti sivuille ja tekemään houkuttelevia video koosteita Youtubeen!



MULTIA 2000 meters from KICKBIKE on Vimeo.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Nämä esineet Prisma Studio lähetti vuoteen 2562.

Prisma Studio keräsi katsojilta ja tunnetuilta suomalaisilta ehdotuksia tavaroista, jotka lähettäisiin paketissa tulevaisuuteen, 550 vuoden päähän.

Tässä katsojilta tulleita ehdotuksia:

Muistitikku, valokuvakansio, askelmittari, itsekkyys, ahneus, lääkärikirja. pöytätietokone, kännykkä, Bogart co:n tuotanto, kosketusnäyttö, muovikassi, konserttiflyygeli, henkinen ilmapiiri, Mitä missä milloin –vuosikirja, Pertti Jarlan tuotanto, öljyä, kaukoputki, silikoni-implantti + botox-ruiske, kirja, sanomalehti, seteli, televisio, crocksit, näppäimistö, kuulokkeet, vesivessa, robotti, vesipullo, pokaali, sumutinpullo, silitysrauta, sakset, Bratz-nukke, gps-paikannin, valokuvia, älypuhelin, solu- ja kudosnäytteitä, joulukortti, pipariresepti, kuva tähtitaivaasta, naavaa, koivuntuohta, ikiliikkuja, raskaustesti, tupakkakartonki, tallennukset historiaa (lerppuja ja korppuja ja cd), ihmisen kyyneleitä, hevosenpää, kaljapullo, tiskiharja, tuhkakuppi, ydinvoimalat, popcorn-kone, citymaasturi, Raamattu, Koraani, etikkapunajuuripurkki täynnä tupakantumppeja, maailman kartta, Kummisetä –elokuvat, litra bensaa, kaasugrilli, suomenkieltä tallenteina, juustohöylä, Ramonesin tuotanto, Rubikin kuutio, pärekori, purentakisko, Eppu Normaalin tuotanto, ehkäisyvälineitä, energiansäästölamppu, lääkärintodistus, silmälasit, sytkäri, tulitikut, pankkikortti, postimerkki, kansalaisnörtin kotityöpiste, sähköhammasharja, kynttilä, palikoita, jääkiekko, mäyräkoira (siis kaljapakkaus), tuikku lämpökynttilöineen, sarjakuvia, pölynimuri, vedenkeitin, potkukelkka, ilmakehä, megacityjen keskustat, transistoriradio, lato, e-kirjan lukulaite, vihta, banaaniteline, taskulamppu, viskipullo, lehtipuhallin, eläimen raato, mopoauto, kreikan tukipaketti, huonepölyä, pikanuudeleita, luottokortti, tietokonepeli, korkkiruuvi, läppäri, muistikortti, mopokypärä, mainoslehtisiä, sähkökitara, sukset, simaresepti, sosiaalinen media, palovaroitin, jäätä, kalenteri, porkkana, turkis, maidonvaahdotin, jalkapallo.

Päätyikö potkukelkka sitten lähetettävien joukkoon voit katsoa Yle Areenasta tästä linkistä.

Shotti - Potkukelkka

Näin lauantai-illan kunniaksi Drinkkiklubi.comin juoma vinkki - Potkukelkka

Ainesosat : :

20 cl Vodka
4 cl Appelsiinimehu


Ohje : :
Mittaa lasiin 20cl taskulämmintä vodkaa. Lisää joukkoon 4cl tai vähemmän Rainbow sekamehua. Nauti mahdollisimman pian.

Potkukelkka

perjantai 19. lokakuuta 2012

Potkukelkkailun 50 km kisa 10.2.2013?

Luisteluliitto järjestää 10.2.2013 100 km SM-luistelut. Paikka ja järjestäjä on vielä avoin.
Kunhan järjestäjä löytyy niin täytyy selvittää pääsisivätkö potkukelkkailijat mukaan 50 km matkalle.
Kisa on kaksi viikkoa ennen FIMin 100 km potkuja

Potkukelkkailua















Viime talvena kisat olivat Suonenjoella ja potkijoita oli 2 mukana.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012