Katso treeni sport-trackeristä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöräily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöräily. Näytä kaikki tekstit
torstai 5. toukokuuta 2016
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Pirkan pyöräilyssä mukana 5 potkijaa
![]() |
| Kuvakaappaus: Youtube video |
Tietojen mukaan kaikki selvisivät onnellisesti maaliin.
Kärkipotkijoiden maaliintulo nähtävissä tästä linkistä.
tiistai 17. joulukuuta 2013
Kolari kotimatkalla
Liukkauden vuoksi olen alkuviikon pyöräillyt lenkit töhin ja takaisin.
Katson, että osittain jäisillä teillä ei ole järkevää sutia jalkoja kipeäksi Kickbikella.
Tänään aamulla +4 lämmintä ja matkalla tarjolla niin vesi- ja räntäsadetta riittävässä tuulessa.
Kotimatkan pyöräilyn piti sisältää 4x7 min vauhtikestävyyttä 3 min palautuksella. Kolmannen vedon aikana Kuvansissa pimeällä kevyenliikenteen väylällä edessä näkyi kaksi kävelijää keskellä väylää.
Toinen huomasi minut ja siirtyi oikeaan reunaan, toinen taas otti pari askelta vasempaan reunaan, mutta päättikin siirtyä sittenkin oikeaan reunaan. Muuten hyvä, mutta olin siinä vaiheessa niin lähellä, etten voinut muuta kun ohjata myös oikealle kohti ojaa.
Törmäsimme ja kävelijä kaatui ja minä löysin itseni ojan pohjalta. Onneksi minun laskeutumista pehmensi pari senttiä lunta. Kävelijä kaatui törmäyksen seurauksena asfaltille.
Täytyy sanoa, että en ehtinyt edes painaa jarrua olin niin valmistaunut mennenään kävelijöiden keskeltä.
Onneksi kummallekkaan ei tullut mustelmia isompia vammoja. Itsellä oikea polvi ja ranne vähän hellänä.
Rauhallisessa keskustelussa kertasimme mitä oikein tapahtui. Selvisi, että kävelijät luulivat kirkkaan valon (otsalamppuni) tulevan ohi ajavista autoista viereiseltä tieltä. Itse taas en odottanut enää toista väistöliikettä.
Huomenna vertailemme sitten kolhuja. Toivottavasti jäävät vain henkiselle tasolle.
Jatkossa taidan pysyä ajoradalla.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Tiesitkö: Pyöräileminen voi pilata seksielämäsi - joten siirry Kickbike potkulautailijaksi
Vuosi sitten MTV3:n netti sivut uutisoi aiheesta Pyöräileminen voi pilata seksielämäsi.
"Polkemalla potenssi pois"
"Ei naisen alapääkään pyöräilystä ainakaan parane"
"Seksistä nautittavuus saattaa kärsiä"
Joten tässä on jälleen yksi hyvä syy siirtyä Kickbike potkulautailun pariin.
Vai eivätkö seuraavat Kari Heusalan kirjoittaman jutun otsikot laita miettimään.
"Polkemalla potenssi pois"
"Ei naisen alapääkään pyöräilystä ainakaan parane"
"Seksistä nautittavuus saattaa kärsiä"
lauantai 17. marraskuuta 2012
Vanhat hyvät ajat - osa 1
Nyt kun syksyllä on hiljaista potkukelkkailu ja Kickbike potkulautailu rintamalla niin välähdyksiä vanhoista hyvistä ajoita.
"Vanhat hyvät ajat on se mitä vanhukset tykkää muistella sillon kun ne ei muista mikä päivä on."
lauantai 8. syyskuuta 2012
Tour de Jäppilä 23.9.2012
Kickbikella mukaan!
Varkaudessa ja Pieksämäellä ensimmäistä kertaa järjestettävä pyöräilytapahtuma.
Varkaudesta voit pyöräillä Ladun Heinämäen majalle tai Jäppilään Ullan kellaripuotiin. Kaupungissa info-/starttipiste Repokankaan koululla, Taunonkuja 9.
Huoltopisteet Ladun majalla ja Jäppilässä ovat avoinna tapahtumapäivänä klo 10-15, joten matkaan voi lähteä oman aikataulunsa mukaan. Huoltopisteillä on tarjolla makkaraa ja mehua maksutta pyöräilijöille, muita tuotteita pientä korvausta vastaan. Kirjaa yhteystietosi infopisteessä tai huoltopisteillä, niin osallistut palkintojen arvontaan.
Kuvaus reitistä:
Repokankaan koulu, Taunonkuja 9 – Heinämäen maja.
Reitin pituus yhteen suuntaan n. 10km
Taunonkujalta ajetaan Jäppiläntielle, jota ajetaan n. 9 km Jäppilään päin. Risteys oikealle Heinämäen maja, josta matkaa majalle n. puoli kilometriä.
Repokankaan koulu, Taunonkuja 9 – Ullan kellaripuoti, Jäppilä, Kauppatie 6
Reitin pituus yhteen suuntaan n. 24km
Taunonkujalta ajetaan Jäppiläntielle, jota ajetaan Jäppilään päin n. 24km.
Tien varressa on opasteet huoltopisteille. Jäppiläntie on kapea ja piennaralueet ovat pienet. Varovaisuutta liikenteeseen! Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän puolesta. Suositellaan kypärän ja huomioliivin käyttöä.
Tapahtuman järjestävät Varkauden liikuntapalvelut ja Pieksämäen liikuntatoimi yhteistyössä seuraavien tahojen kanssa:
Varkauden latu, Pieksän latu, Kenkä & Kesport Kovanen, Toimintakeskus Neuvokas, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Lisätietoja p. 0400 837 641
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Pyhän Olavin maraton, Kickbike 21.7.2012

Jatkoksi vielä kommentoin, että sainpahan sitten omaan kisaani reitin kovimman ylämäen. Minun reitti nähtävissä tästä linkistä.
Joonaskin potki 250 m ohi kääntöpaikan, joten hänellekin tuli 1/2 km ylimatkaa.
Kickbike maraton tulokset
1. Satu Pöllänen 2.01.05,3
![]() |
| Satu Pöllänen - Kickbike |
Satua jäi harmittamaan, ettei maraton mennyt alle kahden tunnin. Joten hänet näemme ehkäpä Kuopion maratonin lähtöviivalla.
Kickbike 15 - 17 km
1. Markku Levänen SaD 37.31,7
2. Joonas Levänen SaD 39.58,3
![]() |
| Joonas Kickbike 15 km loppusuora |
Joonaksen todellinen keskivauhti oli 23.5 km/h.
![]() |
| Tämänkin ohi on näköjään mahdollista mennä |
Tässä Gobandit kameralla kuvattu kääntöpaikka. Tosin minä tässä vaiheessa keskityin juomiseen mukista. Kamera on tässä vaiheessa ollut päällä 14.03. Aikaan voi lisätä noin minuutin koska käynnistin kameran kunniastartin jälkeen 200 metrin päässä lähdöstä.
![]() |
| Iso mies ja pieni pytty |
15 reitin nopein menijä, mukaan lukien luistelijat.
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Löytö metallin kierrätys astian vierestä
Männä viikolla emäntää noutaessa töistä silmiini pisti Prisman metallin kierrätys astian vieressä tutun näköinen vehje. Pakko oli peruuttaa ja nostaa laite kyytiin vaimon vastustuksesta huolimatta.

Kyseessä oli Tacxin ajovastus pyöräilyyn. Vastuksen säädön kanssa täytyy vähän viritellä, muuten vehje tuntuu toimivan. Minulla on triathlon ajoista jäänyt varastoon vielä umpikumirenkailla olevat vanteet, joita käytin aikoinaan vastaavanlaisen vastuksen kanssa.
Joonas vielä testasi pysyykö pyörä muka tässä telineessä pystyssä.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Tour de Helsinki, Giro d'Espoo ja Vuelta Vantaa
Alpo kirjoitteli alkuviikosta potkulistalla näistä tapahtumista:
Giro d'Espoo 27.5. 111km (ilmoittautuminen päättyy 16.5.)
Vuelta Vantaa 22.7. 49km
Tour de Helsinki 2.9. 140km
Kickbikella pääsee mukaan tapahtumiin.
Giro d'Espoo 27.5. 111km (ilmoittautuminen päättyy 16.5.)
Vuelta Vantaa 22.7. 49km
Tour de Helsinki 2.9. 140km
Kickbikella pääsee mukaan tapahtumiin.
tiistai 8. toukokuuta 2012
KANSALLINEN PYÖRÄILYPÄIVÄ 12.5.
SUOMI PYÖRÄILEE PERHETAPAHTUMA
KANSALLINEN PYÖRÄILYPÄIVÄ 12.5 VARKAUDESSA
Klo 11.00 KOKOONTUMINEN KAUPPAOPPILAITOKSEN PIHAANLiikennesääntöjen opetusta ja Pyöräilyharjoituksia liikennetolppien välissä.
Mahdollisuus kokeilla myös Kickbike potkulautoja.
Klo 11.30 Honkapirtille pyöräily
Klo 12-14 Honkapirtillä mehu- ja munkkitarjoilu, letun ja makkaran paistoa.
Klo 14 Kotimatka
Järjestäjänä Varkauden Latu
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Helvetinlenkki 15.7. Huom! päivämäärä vaihtunut
15.7.2012 Helvetinlenkki, Savonranta klo 10.00 Huom! vaihtunut päivä!
Pyöräilytapahtuma Helvetinlenkki. Lähtö Salen edestä, järjestäjänä Hankavaaran Veto ry.
Lisätietoja tästä linkistä.
Pyöräilytapahtuma Helvetinlenkki. Lähtö Salen edestä, järjestäjänä Hankavaaran Veto ry.
Lisätietoja tästä linkistä.
perjantai 20. huhtikuuta 2012
dbc-klinikan koekaniini
Kävin eilen dbc-klinikalla koekaniinina polkemassa kuntopyörällä testiä. Samalla henkilökunta sai harjoitusta testin toteutuksesta.
Viimeksi olen ollut vastaavassa testissä Peurungassa vuonna 2006 ennen kuin aloitin potkukelkkailun ja potkulautailun Kickbikella.
Jotain kehitystä on näiden vuosien aikana kuitenkin tapahtunut. Hapenottokyky on parantunut, mutta testissä ei pääse "ykä" tasolle koska testiä ei poljeta maksimiin asti.
Itselläni testi päättyi 285 W tehon tasolle sykkeen olessa 170 tietämissä. Kickbike kisoissa maksimi on pyörinyt 186 paikkeilla, joten varaa olisi ollut vielä rutistaa.
Yhdestä asiasta nyt tehty ja aikaisimmin tehtyjen testien tulokset olivat yhtenevät. Se on vain hyväksyttävä, että nämä testit luokittelevat minut lievästi ylipainoiseksi.

Suomi pyöräilee perhetapahtuma Kansallinen pyöräilypäivä 12.5.2012 Varkaudessa
Suomi pyöräilee perhetapahtuma
Kansallinen pyöräilypäivä 12.5.2012 Varkaudessa
Klo 11.00
Kokoontuminen kauppaoppilaitoksen pihaan
Liikennesääntöjen opetusta
Pyöräilyharjoituksia liikennetolppien välissä
Klo 11. 30
Honkapirtille pyöräily
Klo 12–14
Honkapirtillä mehu- ja munkkitarjoilu, letun ja makkaranpaistoa
Klo 14
Kotimatka
Järjestäjä: Varkauden Latu ry
Myös Savon Dynamon Kickbike potkulautailijat myös mukana.
torstai 22. maaliskuuta 2012
Kysely Varkaus-Pieksämäki seudun kävelyn ja pyöräilyn olosuhteista
Pohjois-Savon ELY-keskus, Varkauden ja Pieksämäen kaupungit sekä Leppävirran, Joroisten ja Heinäveden
kunnat ovat käynnistäneet Varkaus-Pieksämäki seudun kävelyn ja pyöräilyn toimenpideohjelman laatimisen. Toimenpideohjelman tavoitteena on lisätä kävelyn ja pyöräilyn arvostusta sekä esittää keinot kävelyn ja pyöräilyn suosion lisäämiseksi. Toimenpideohjelma valmistuu vuoden 2012 loppuun mennessä.
Työn alkuvaiheessa toteutetaan laaja seudun asukkaille ja keskeisille sidosryhmille suunnattu kysely, jolla kerätään taustatietoa asukkaiden nykyisestä liikkumisesta sekä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteista ja esteistä. Kyselyyn voivat vastata seudun asukkaat ja kaikki alueella liikkuvat. Vastausaikaa on 15.4.2012 saakka.
Siirry kyselyyn tästä -->
torstai 24. marraskuuta 2011
Hanxissa tekemässä löytöjä
Kävin eilen Hanxin Oravikosken tehtaanmyymälässä.
Niin Oravikoskella kuin muissakin Hanxin myymälöissä on löytökorissa kesällä nurin menneen pyöräilyliikkeen tuotteita edullisesti. Mm. Simanon, Ironmanin ym. pyöräily- ja triathlonasuja niin aikuisten kun lastenkin kokoja.
Parhaat ovat menneet päältä, mutta löytyi sieltä minullekin kotiin viemistä.
Hanxin myymälät löytyvät seuraavilta paikkakunnilta:
Hanx Oravikoski, tehtaanmyymälä, Leppävirralla
Hanx Humppila, Humppilan Lasin kauppakuja
Hanx Mäntsälä, Mäntsälän keskustan ST1
Hanx Riihimäki, ABC-Riihimäki
Hanx Tampere ABC-Lahdesjärvi
Hanx Helsinki, Moto Center Konala
Hanx Lahti, ABC-Renkomäki

torstai 11. elokuuta 2011
tiistai 19. heinäkuuta 2011
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Finntriathlon takana
Palkinto parin tunnin urakasta, hyvän olon lisäksi.
Joonas teki upean suorituksen ensimmäisessä triathlon kilpailuissaan.
Sijoitus P12 sarjassa 6. ajalla 23.59,1 + 3.11,5 voittajaa perässä.
Uinti: 00:01:31
Pyöräily: 00:13:34
Juoksu: 00:08:53
Ennen starttia Bomanin Tiina pyysi minut Joroisten Lukion viestijoukkueen uimariksi.
Samallahan se tuli suoritettua kun oma uintinikin.
Vanhasta muistista menin uinnin lähdössä eturiviin. Tämä oli virhe sillä jo ensimmäisen 50 metrin aikana 3 uimaria ui ylitseni. Sen verran hätäännyin tästä, että ensimmäiselle poijulle asti täytyi uida rintaa.
Vasta tämän jälkeen oma uinti lähti jotenkin sujumaan.
Rantaan päästyäni annoin ensin viestikapulana toimineen chipin Nooralle ja aloitin tämän jälkeen oman pukeutumiseni. Ja kyllä tuntui, että porukkaa lappasi koko ajan ohi siinä istuskellessani.
Vihdoin sitten pääsin matkaan potkimalla. Ensimmäiset 7 km pyöräilijät vain lappasi ohi ja minulla ei ollut mitään saumaa päästä peesiin, mutta onneksi tilanne muuttui kääntöpaikan jälkeen.
Maksimi nopeus Palviaisen alamäissä oli 54,8 km/h ja yleisön kannustus pyöräily reitin varrella oli hurjaa samoin kuin kilpakumppanien. Kiitos heille siitä.
Paluumatka sujuikin jo paremmin välillä pääsin kunnon pyöräilijä ryppäisiin potkimaan mukaan.
Noin 2 km ennen vaihtoa saavutin viestijoukkueeni pyöräilijän ja saavuin vaihtoon ennen häntä.
Minulla oli kamera lasit Kickbikeen kiinnitettynä, joten Youtube videota luvassa jossain vaiheessa kisoista.
Juoksussa en sitten ottanut yhtään juoksuaskelta, mutta jaon noin 80 kpl aikaisemmassa jutussa esiteltyjä mainoskortteja. Tämä kävely oli muuten loistava loppuverryttely, nyt aamulla tätä kirjoittaissa paikat eivät ole yhtään kipeä.
Pyöräily osuuteni potkimisaika oli ilman vaihtoja 45.24 keskivauhti 27,6.
Sijoitukseni oli miesten sarjan viimeinen eli 53. ajalla 1.44.32,4 vain 48.41,2 voittajaa perässä. :)
Uinti: 00:06:54
Pyöräily: 00:50:45
Juoksu: 00:46:52
Olin kaikista maaliintulijoista kolmanneksi viimeinen, mutta uskallan sanoa että tyytyväisin.
Sain tavoitteeni suoritettua ja hyvän vauhdikkaan potkutreenin.
Ja viestijoukkueeni Joroisten Lukio sijoitus oli 15.
Uinti: 00:06:55
Pyöräily: 00:50:32
Juoksu: 00:25:46
Astuin uinnin jälkeen näköjään oikea jalka edellä ajanotto matolle, koska vasemmassa jalassani oli viestijoukkueen chippi ja oikeassa omani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)