maanantai 29. helmikuuta 2016
sunnuntai 28. helmikuuta 2016
perjantai 26. helmikuuta 2016
Seuraa Finland Ice Marathonin potkukelkkailua täältä
Markku, Hannu ja Matti |
Tämän hetken tiedon mukaan potkukelkkailijat päästetään matkaan klo 9.00. Onko rata 2 km vai 4 km pitkä selviää myöhemmin.
Matkaan on lähdössä tusina potkukelkkailijoita ja vanhat tutut nimet ovat mukana.
Ilokseni voi todeta, että muutama uusi kokeilijakin on tullut matkalle mukaan.
Tästä linkistä voi seurta kisan kehittymistä valitsemalla valikoista seurattavan kilpailun.
Jos vain muistan laittaa kännykästä sovelluksen auki niin minun liikkeitä kartalla voi nähdä tästä linkistä.
Ja hyviä uutisia muillekin potkukelkkailusta kiinnostuneille. Sataman vuokrauspisteeseen on lähiaikoina tulossa vuokrattavaksi Esla Kickspark potkukelkkoja
Voittaja 2015 |
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
Viimeistelyharjoitus potkittu Finland Ice Marathonia varten
Eilen kävin potkimassa 6x3 min / 2min palautuksella.
Vähän on meno jäykkää ja sykkeet herkässä.
Samalla tuli opeteltua kameran käyttöä. Tarkoitus on laittaa lauantaina kamera käyntiin ja katsoa miten pitkään virtaa riittää.
Kisajärjestäjät yrittävät saada 7,5 km reitin käyttöön lauantaiksi.
Toisaalta toivon, että kierrettäisiin 4 km lenkkiä, jolloin huoltoa olisi tarjolla useammin.
Oman Kicksparkin jalakset ovat nyt kisakunnossa. Kaimalle lainaan menevät kelkan jalakset testataan huomenna rauhallisella lenkillä.
tiistai 23. helmikuuta 2016
FIMin 52,5 km potkukelkkailu lähestyy
Jo tusina potkukelkkailijaa tulossa lähtoviivalle potkukelkalla. Muutama potkija vielä lisää niin saadaan 200 km luistelijoiden määrä kiinni. Startti voitaisiin nimetä Lahtisten mestaruuskilpailuksi.
Itselläni on jännityksen paikka siinä, pysynkö terveenä vai en. Nenästä tuntuu iroavan räkää jo nyt riittävästi. Eihän tästä puutu kun nyt jo pojallani oleva kurkkukipu ja kuume iskisivät myös minuun.
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Kelkkakameroiden videot alamäkipotkukelkkailun MM-kisoista
Eslaan oli laitettu kiinni kaksi kameraa kisassa. Toinen eteen ja toinen taakse. Sykevyö lähetti tietoja kännykkään, jossa Polarin ohjelma taltio sykkeiden lisäksi myös nopeutta ja muita gps tietoja.
Hieman oli hankaluutta yhdistää kerättyä dataa ja video kuvaa, mutta lopulta sain aikaan jotakin.
Tässä pitkät videot.
lauantai 20. helmikuuta 2016
Potkukelkkailu, urheiluako vai pelkkä mummojen liikkumisväline?
Viikko sitten tunnelma oli katossa, kun puolustin onnistuneesti maailmanmestaruutta alamäkipotkukelkkailussa Norjan Hurdalissa. Paikalla oli yli 900 kisailijaa ja 5000 päinen yleisö. Viikko on kulunut nopeasti ja onnitteluja on sadellut tutuilta ja tuntemattomilta. Kiitokset niistä vielä kerran kaikille.
Mielenkiintoisin hetken vietin viikolla Vesileppiksen saunassa keskustellen kahden minulle tuntemattoman miehen kanssa siitä, voidaanko potkukelkkailu katsoa urheiluksi ja miten sen arvostus saataisiin nousuun. Maailma kun on pullollaan mitä ihmeellisimpiä lajeja. Päädyimme pohdinnoissamme mm. siihen, että kun raha alkaa pyöriä lajin ympärillä niin samalla sen lajin näkyvyys kasvaa ja arvostus nousee. Näinhän on käynyt niin mm. lumilautailulle ja alamäkiluistelulle.
Totesimme myös sen, että kun raha ei liikaa pyöri kuvioissa pysyvät myös urheilun muut lieveilmiöt poissa lajin parista.
Omasta puolestani voin sanoa, että teen päivittäin töitä sen eteen pysyäkseni maailman parhaiden joukossa valitsemissani lajeissa potkulautailussa ja -kelkkailussa. Ja kyllähän se on tarjonnut mahtavia kokemuksia ja olen saanut ystäviä ympäri maailmaa.
Jokainen saa siis itse muodostaa oman mielipiteensä onko potkukelkkailu urheilua vai ei. Ja sitä mielipidettä on syytä kunnioittaa. Pyrimme Savon Dynamon toimesta luomaan jatkossakin mahdollisuuksia lajista kiinnostuneille päästä kokeilemaan, miltä tuntuu potkutella Kickspark potkukelkalla tai Kickbike potkulaudalla.
Videosta voi toivottavasti saada jonkinlaisen kuvan mitä laji vaatii potkijalta kisatilanteessa kun olosuhteet ovat haastavat. Minulla oli Esla potkukelkassani kiinni kaksi kameraa ja lisäksi video sisältää maaliintulo pätkän kilpailujärjestäjien lähetyksestä.
torstai 18. helmikuuta 2016
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
lauantai 13. helmikuuta 2016
Se on siinä...
Tervehdys Norjan Hurdalista!
Täällä käydään lauantaina kuudennen kerran alamäkipotkukelkkailun MM-kilpailut.
Eilen ehdin käydä tekemässä harjoitus laskun 4,5 km reitillä aikaa meni 11 minuuttia
Kyllähän tuo laskeminen on mukavaa, mutta kun sinne ylös täytyy myös nousta. Potkimalla siihen meni vähän yli puoli tuntia.
Yleisöä odotetaan reitin varrelle jälleen 3-4 tuhatta ja täytyy kahden edelliskerran kokemuksesta sanoa, että matka ylös on myös ikimuistoinen. Reitin varrelle on tehty nuotiopaikkoja ja katsojien parissa ilo on ylimmillään jo heti aamusta. Norjalaiset ovat todellakin urheilukansaa ja ulkoilmaihmisiä.
Kilpailijoiden täytyy olla kisapäivänä ylhäällä klo 12 mennessä ja siitä alkaa melkoinen show kun yli 800 potkukelkkailijaa lähetetään alas 20-30 hengen ryhmissä 5 minuutin välein. Itse olen viimeissä lähdössä, joten saan viettää aikaa pari tuntia kelkassa istuskellen.
Kisaan lähdetään hymy huulilla ja kokemuksesta nauttien. Katsotaan maalissa mihin se riittää tällä kertaa.
perjantai 12. helmikuuta 2016
Joko väsymys näkyy naamasta?
Otin ennen lähtöä 1,5 tunnin torkut. Klo 01.00 räntää rätkii ja bussi vähän myöhässä. Bussi oli pullollaan venäläisiä turisteja. Peräpenkistä herättelin kaverin joka nukkui kolmella penkillä ja sain paikan vessan vierestä. Juvan kohdalta on noin 1/2 tunnin matkustamisen jälkeen on viimeinen muistikuva ja sitten heräsin Vantalla vartti ennen lentoasemalle saapumista.
Lento lähtee klo 12.10, joten tässä on aamupäivä tapettu aikaa lähinnä somessa. Ajankuluksi vietin aikaa mm. koivikossa (lentoaseman WC) kuunnellen linnunlaulua. Olen ihaillut lumiaurakaluston toimintaa miten 5-6 yksikköä toimii ryhmässä. Otoksia tehtäessä piti ottaa huomioon, että Norja ei kuulu EU:n. Myyjä tarjosi auliisti apua esitellen eri tuotteiden hinta / teho suhteita. Päädyin kuitenkin perinteiseen ja käytän tätä kaveria sitten vierailla mailla ja toivon että se säilyy kotiin asti paketissa. Ennen lentoa voisi huitaista vielä hampurilaisen napaan ja yrittää sitten nukkua lentokoneessa. Istuinpaikka on parasta A-ryhmää, tosin tuo rivi 13 voisi heikko hermoisempia hirvittää.
torstai 11. helmikuuta 2016
Kohti alamäkipotkukelkkailun MM-kisoja
Toistaiseksi hallitseva maailmanmestari |
Toivottavasti uni tulee bussissa, sillä ilta on mennyt hermoillessa ja pakatessa tavaroita. Kaiken maailman ajatuksia on pyörinyt päässä. Onneksi Kaapo käväisi apuna ja muistutti, että navigaattori on hyvä varata matkaan mukaan. Olisi muuten unohtunut kotiin ja vuokra-auton ratissa olisi ollut hyvin orpo olo vieraassa maassa.
Tässä vaiheessa täytyy antaa kiitokset Eslan Raijalle ja Larsille Sommerbutikkeniin. He ovat järjestäneet minulle Esla T4 potkukelkan kisaa varten. Siellä se odottelee jo hotellissa, että kuski tulisi hiomaan jalaksia.
Huomenna iltapäivällä edessä on harjoituslasku ja samalla testaan kameroiden kiinnityksen. Ja saa nähdä mitä ylläreitä kisajärjestäjät ovat tällä kertaa keksineet. Viime kerralla vastassa oli NRK:n kuvausryhmä.
Kisa järjestäjät ovat lumettaneet tietä ja toivottavasti lumi pysyy jäisellä pinnalla. Vähän on pelko persuuksissa kisan suhteen kun yhtään vauhdikasta mäkeä en ole potkukelkalla näillä lumilla laskenut. Mutta lupaan yritää parhaani ja pysyä ojien välissä. Katsotaan sitten maalissa mikä on lopputulos.
Positiivisella asenteella eteenpäin.
Ja Ajallaan Aamu Näyttää Auringon
Tunnisteet:
esla,
hurdal,
kicksled,
KICKSPARK,
norja,
potkukelkkailu,
spark-utfor,
T4,
vm
tiistai 9. helmikuuta 2016
Kauden 2016 yhteistyökumppanit
Tukijoiden etsiminen menossa olevalle potkukelkkailu ja -lautailukaudelle on kovassa käynnissä.
Täytyy sanoa, että kyllä se työtä vaatii sekä tunteja puhelimessa.
Itse olen kättänyt hyväksi työmatkojani. Kotimatkalla nappi korvassa on tullut käytyä useampi puhelinkeskustelu.
Iso kiitos jo mukana oleville tukijoille!
maanantai 8. helmikuuta 2016
Hintaporras vaihtuu Finland Ice Marathonille
Hintaporras vaihtuu
Finland Ice Marathonille on voinut ilmoittautua lokakuun alusta asti ja tiistaina 9.2. on toisen hintaportaan vaihtumisen aika. Ennakkoilmoittautuminen on mahdollista vielä maanantaihin 22.2. saakka.
Järjestyksessään 33. Finland Ice Marathonin ilmoittautuminen on edennyt tasaisesti. Ilmoittautumisten määrä lähti selkeään nousuun tammikuun puolivälissä, kun Kallaveden jäälle valmistui ensimmäiset kilometrit luonnonjäärataa.
Hintaporras vaihtuu huomenna tiistaina 9.2. eli vielä tämän maanantain ajan Finland Ice Marathonille on mahdollista ilmoittautua edullisemmilla osallistumismaksuilla. Ennakkoilmoittautuminen on mahdollista maanantaihin 22.2. saakka, jonka jälkeen ilmoittautuminen on mahdollista vielä paikan päällä kilpailukansliassa 26.-27.2.
lauantai 6. helmikuuta 2016
Ämmä ja arkku
Markkuun kiteytyy koko elämän kulku jo nimenä.
- Ämmästä arkkuun, se on se suomalaisen miehen tie.
Onko edessä enää tuo jälkimmäinen?
Kiitos Savopak ja Pena!
maanantai 1. helmikuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)