torstai 31. toukokuuta 2012
Pakkolepoa pohkeelle
Alkukesän Kickbike kisoihin osallistuminen on nyt vaarassa.
Lauantain vauhtikestävyys lenkillä potkin Navitas Maratonin kisareitin 158 keskisykkeellä 42 ja puoleen minuuttiin. (Viimevuoden voittoaika oli 41.47)
Sunnuntaina oli mäkivetojen vuoro, jolloin sykkeet hakkasivat yli 180 ja tuntui pahalta.
Kotimatkalla loppuverryttelyn aikana oikea pohje sitten ilmoitti, että nyt riitti.
Viimeksi vastaava vaiva oli Italian MM-kisa kesänä pari vuotta sitten. Silloin paraneminen vei aikaa 1,5 kuukautta.
Nyt Kallaveden kierros jää suosiolla väliin. Pesälän Matti on ainakin menossa Kickbikellä tapahtumaan.
Saa nähdä miten käy Navitas Maratonin, täytyykö minun taas potkia se yhdellä jalalla. 2010 potkin Navitaksen yhdellä jalalla aikaan 45.51, vähän eri reitillä.
Joten nyt harjoittelussa on lepoa, pyöräilyä ja vesijuoksua ensiviikon keskiviikkoon asti, jolloin testaan jalan kunnon.
tiistai 29. toukokuuta 2012
Helsinki-päivä 12.6.
Helsinki päivänä tiistaina 12.6.2012 avataan
aivan ainutlaatuinen Baana entisessä ratakuilussa läpi Helsingin.
Kickbiket liikkeelle silloin!
maanantai 28. toukokuuta 2012
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Kruisaille kesäisessä Helsingissä Kickbikella
Kuva: Kick Bike Tours |
Helsinkiin voi tutustua myös Kickbiken sarvissa.
Kick Bike Tours on suomalainen yritys, joka haluaa tarjota uudenlaisen keinon nauttia ulkoilmasta, kesäisestä kaupungista ja nähtävyyksistä.
Kick Bike Tours
Merisatamanranta
00150 Helsinki
00150 Helsinki
perjantai 25. toukokuuta 2012
Sprintti treeni
6 x 400 m treeni keskuskentällä Varkaudessa.
Kännykästä tuli korviin startti ääni ja maali viivan kohdalla noin aika.
Kierroajat olivat 45-47 sekunnin tietämillä.
50 m kohdalla oli tutka, jossa näin miten vauhti oli kiihtynyt. Nopeudet pyörivät 25 km/h-30km/h välillä.
Potkujen päälle tein vielä kuulanheitto testin. Jossa niin eteen kun taaksepäin heittäessä pääsin uusille metri lukemille. Uudet ennätyslukemat pään yli taakse heitossa on 17.05 m ja eteen heitossa 17.00.
Viime syksyn lähtö lukemat olivat 15.41 m ja 15.00 m. Valitettavasti Kickbike ei kulje pelkästään kuulaa heittämällä.
torstai 24. toukokuuta 2012
SM-maraton 1.9. Kuopiossa
SM - maraton potkitaan 1.9. Kuopio Maratonin yhteydessä rullaluistelijoiden lähdössä.
Edullisempi osallistumismaksu on voimassa 31.5. asti ja nousee portaittain.
Mikäli 1/2 maratonille olisi tulossa potkijoita niin ilmoitusta Markulle. Yritetään järjestää sinne tarvittaessa kuntosarja.
Lisätietoja kisasta tästä linkistä.
Navitas Maraton Criterium matkan SM
Navitas Maratonin 10-vuotisjuhlamaratonin järjestelyt ovat kovassa vauhdissa.
Lauantaina 9.6. klo 15.05 järjestetään Criterium matkojen SM-kisa Navitas Maratonin yhteydessä.
Edullisempi osallistumismaksu on voimassa 3.6. asti. Ilmoittautumaan tästä linkistä.
Kuva: Navitas Maraton |
tiistai 22. toukokuuta 2012
perjantai 18. toukokuuta 2012
Kickbike ver 0.1
Sisäinen insinööri pyrkii jälleen esiin, joten ryhdyin virittelemään kikkaria. Versio 0.1 ei ole potku kuntoinen vaan tässä vaiheessa haetaan takakiekon sopivaa kohtaa.
Jospa sen saisi lähiaikoina potkukuntoon ja pääsisi testaamaan testi lenkillä ison takakiekon vaikutusta potkutekniikkaan sekä vauhtiin.
Jatkoa seuraa....
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Tour de Helsinki, Giro d'Espoo ja Vuelta Vantaa
Alpo kirjoitteli alkuviikosta potkulistalla näistä tapahtumista:
Giro d'Espoo 27.5. 111km (ilmoittautuminen päättyy 16.5.)
Vuelta Vantaa 22.7. 49km
Tour de Helsinki 2.9. 140km
Kickbikella pääsee mukaan tapahtumiin.
Giro d'Espoo 27.5. 111km (ilmoittautuminen päättyy 16.5.)
Vuelta Vantaa 22.7. 49km
Tour de Helsinki 2.9. 140km
Kickbikella pääsee mukaan tapahtumiin.
maanantai 14. toukokuuta 2012
200,4 km / vko
Keskivauhdiksi tuli 17.8 km/h.
Viikko sisälsi myös ensimmäiset vedot radalla, joissa 400 m meni noin 50 sekunttiin.
Seuraavat päivät vietän Tanhuvaaran Urheiluopistolla syöden hyvin ja valvoen vanhemman poikani luokan touhuja. 3 päivän lajikirjo on kattava. Kiipeily, ammunta, melonta, fresbee golf, polkuautoilu, kalliolaskeutuminen, paintball, parkour sekä beach-volley.
lauantai 12. toukokuuta 2012
Ranska Eurocup
Lainaus Facebookista Kickbike Suomi ryhmästä:
We invited all Suomi who want to ride IKSA eurocups to Lyon in June. Camping and food included. You just need to book a flight to Lyon airport. YOU'RE INVITED THE START OF THE EUROCUP SEASON
http://www.afts.fr/site/ index.php?option=com_content&vi ew=article&id=36&Itemid=32
We invited all Suomi who want to ride IKSA eurocups to Lyon in June. Camping and food included. You just need to book a flight to Lyon airport. YOU'RE INVITED THE START OF THE EUROCUP SEASON
http://www.afts.fr/site/
torstai 10. toukokuuta 2012
Tanskan Kickbike kisan tuloksia
500m pursuit sprint WOMEN FINALS
1. 1:23 Wenda Zuiddam
2. 1:25 Hermien Koers
3. 1:31 Lisanne Tiemens
4. 1:37 Elisa Viglio
5. 1:38 Laila Iversen OOC
500m pursuit sprint MEN FINALS
1. 1:15 Christian Iversen
2. 1:18 Machiel Steenbergen
3. 1:19 Erik Guld
4. 1:20 Arnold Tuinman
Long sprint FINALS WOMEN
ca. 840 m
ca 400m downhill to turning point - ca.400m uphill
1. Hermien Koers 1:55
2. Lisanne Tiemens 2:02
3. Elisa Viglio 2:12
Long sprint FINALS MEN
ca. 840 m
ca 400m downhill to turning point - ca.400m uphill
1. Christian Iversen 1:41
2. Machiel Steenbergen 1:50
3. René Koning 1:52
4. Erik Guld 1:53
Lähde: http://run4you.dk
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Kickbike-vaellus la 19.5. klo 11, Kärkölä
Järvelän ampumaradalla on mahdollisuus osallistua "kickbike-vaellukseen" lauantaina 19.5. Lähtö tapahtuu klo 11.00.
Ennen vaellusta on mahdollisuus kokeilla lajia sekä tehdä ensi talven suksitilauksia. Paikalla on suksia esittelemässä VKSPORTin Risto Kurki.
Ennakkoilmoittautuminen kickbike-vaellukseen Kari Rauhamaalle p. 0400 859159.
tiistai 8. toukokuuta 2012
KANSALLINEN PYÖRÄILYPÄIVÄ 12.5.
SUOMI PYÖRÄILEE PERHETAPAHTUMA
KANSALLINEN PYÖRÄILYPÄIVÄ 12.5 VARKAUDESSA
Klo 11.00 KOKOONTUMINEN KAUPPAOPPILAITOKSEN PIHAANLiikennesääntöjen opetusta ja Pyöräilyharjoituksia liikennetolppien välissä.
Mahdollisuus kokeilla myös Kickbike potkulautoja.
Klo 11.30 Honkapirtille pyöräily
Klo 12-14 Honkapirtillä mehu- ja munkkitarjoilu, letun ja makkaran paistoa.
Klo 14 Kotimatka
Järjestäjänä Varkauden Latu
maanantai 7. toukokuuta 2012
Rullaillen kadulta maastoon
Elina Nyströmin kirjoittama juttu Ilkka.fi, jossa Teija Pöytälaakso kertoo Kickbikella potkimisesta.
Lue juttu tästä linkistä.
lauantai 5. toukokuuta 2012
Kevyen viikon ihanuus/kauheus
Olen siirtynyt kauden tässä vaihessa rytmitykseen 2 viikkoa kovaa ja 1 vko kevyttä treeniä.
Kevyt viikko tarkoittaa minulle vain 6 h tunnin harjoittelua viikossa ja mahdollisia testejä.
Kahden peräkkäisen viikonlopun potkukisat (10 km ja 19 km) + kovat trennit ottivat mieheltä kyllä mehut pois. Fyysinen väsymys hävisi kyllä kolmen ensimmäisen löysän päivän aikana, mutta tilalle taisi tulla henkinen väsymys. Olisi niin kiva vain syödä ja löhötä Eurosporttia katsoen.
Tein viikolla kyllä kuulanheitto testit ja sain jälleen parannusta tuloksiin. 3 kg kuula lensi eteenpäin 16,20 metriä (parannus + 4 cm) ja pään yli taakse 16,79 (+23 cm). Toivottavasti huomenna Siltojen Safarille tulee uusia potkijoita mukaan. Kierretään reitti naatiskelleen ja siltoja laskeskellen.
Kuva. Varkaus puolikas
Varkaus puolikkaalta on julkaistu uusia kuvia, joita on nähtävissä tästä linkistä. Vuoden 2013 Varkaus puolikkaalla potkitaan näillä näkymin yksi kierros.
Kevyt viikko tarkoittaa minulle vain 6 h tunnin harjoittelua viikossa ja mahdollisia testejä.
Kahden peräkkäisen viikonlopun potkukisat (10 km ja 19 km) + kovat trennit ottivat mieheltä kyllä mehut pois. Fyysinen väsymys hävisi kyllä kolmen ensimmäisen löysän päivän aikana, mutta tilalle taisi tulla henkinen väsymys. Olisi niin kiva vain syödä ja löhötä Eurosporttia katsoen.
Tein viikolla kyllä kuulanheitto testit ja sain jälleen parannusta tuloksiin. 3 kg kuula lensi eteenpäin 16,20 metriä (parannus + 4 cm) ja pään yli taakse 16,79 (+23 cm). Toivottavasti huomenna Siltojen Safarille tulee uusia potkijoita mukaan. Kierretään reitti naatiskelleen ja siltoja laskeskellen.
Kuva. Varkaus puolikas
Varkaus puolikkaalta on julkaistu uusia kuvia, joita on nähtävissä tästä linkistä. Vuoden 2013 Varkaus puolikkaalla potkitaan näillä näkymin yksi kierros.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Kuvia Varkaus Puolikkaalta
Kickbike potkujen kaksi parasta Samu Miettinen WU, Markku Levänen SaD
Kuva: Varkauden Kenttäveikot
Lisää kuvia tästä linkistä myöhemmin.
Kuva: Varkauden Kenttäveikot
Lisää kuvia tästä linkistä myöhemmin.
tiistai 1. toukokuuta 2012
Kuvia Ranskasta
Ranskassa on potkittu Lyonissa Chassieussa kisat, joista kuvia on nähtävissä tästä linkistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)