perjantai 20. toukokuuta 2016

Stepelfstedentocht 2016



Hollannissa on potkittu jälleen perinteinen pitkä kisa, jossa mennään alle 12,5" renkaisilla potkulaudoilla.

Olisko tuo vuoden 2017 haaste?

Kypärän käyttövalistusta kouluille

Koska tässä tuli hankittua kunnon materiaalia ja sisäpiirin tietoa siitä, miksi kypärän käyttö kannattaa. Niin sitä sitten myös hyödynnetään.




















Kuvassa J. Parkkila pitää aamunavausta aiheena kypärän käyttö erään koulun oppilaille. Oppilaat kuntelivat kuulema antaumuksella.




















Keskiviikkona törmäsin tuttuun opettajaan luokkansa kanssa urheilukentällä. Hän pyysi kertomaa oppilaille miksi käsi on paketissa ja naama sateenkaaren väreissä. Niin siinä sitten jutusteltiin kypärän käytöstä ja katsottiin kännykästä veristä naamaa. Yleisin kymys oli, että sattuiko?

Kysymyksiä nousi tietenkin myös Kickbike potkulaudasta. Halukkaita Kickbike kokeilijoita tuntui löytyvän.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Leikkaus takana, kuntoutus alkaa

Aamutreeni. Kaikki Eslat (saattoi arvata) olivat jo käytössä piti tyytyä siihen mikä ei muille kelvannut.

Kaikki potat olivat yön jäljiltä täynnä, joten käytäviä viilettää kypärätön hurjapää. 

perjantai 13. toukokuuta 2016

Kypärän tärkeys potkulautailussa

Eihän nyt minulle pitänyt käydä näin. Mutta kuitenkin kävi vaikka takana on vuosien kokemus.

Käynnissä oli vauhtikestävyystreeni Kickbike potkulaudalla, jossa peesasin pyöräilijää. 24 km matkasta sujui 26 km/h keskivaudilla kunnes Palviaisen alamäessä kävi huonosti. Vauhtia oli rapiat yli 50 km/h.

Laskin mäkeä alas aerodynaamisesti keskiotteella.

Tein alokasmaisen virheen. Vilkaisu vasemman olan yli, jonka jälkeen eturenkaani hipaisi pyöräilijän takarengasta. Ehdin kirota ääneen  ja sitten Kickbike  kuski muuttui matkustajaksi. Kun katselin lähestyvää maata toivoin vain ettei hampaille kävisi mitään.

Taju säilyi ja kypärä suojasi. Parhaillaan olen KYSissä odotellen leikkausvuoroa. Yrittävät kasata oikean käden kämmestä toimivaa kalua.

Tavoitteena edelleen kisata potkulautailun  MM-kisoissa Australiassa heinäkuussa.

Olen onnekas!

http://www.sports-tracker.com/workout/mlevanen/2e61mk9dtdib1mma

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

4. sija tuoreella maailman ranking listalla

Juttu on julkaistu Warkauden Lehden urheiluseura palstalla. Valitettavasti näin kun urheilutoimituksessa näyttää uutiskynnyksen ylitys vaativan vähän enemmän.
Savon Dynamon potkulautailija Markku Levänen löytyy International Kicksled & Scooter Association (IKSA) tuoreelta miesten maailman ranking listan neljänneltä sijalta. Leväsen sijoitus putosi yhden pykälän edelliseltä listalta. Listan kärjessä jatkaa tsekin Marek Kadlec 930 pisteellä ennen maamiestään Tomáš Pelciä (814). Hollannin Stephan Bouman (669) on kolmantena vain 13 pistettä Leväsen edellä. Top10:stä löytyy suomalaisista myös Kai Immonen seitsemänneltä sijalta (545).






Valitettavasti minun sijoitukseni listalla taitaa suunnata alaspäin koska jätän toukokuun Hollannin ja kesäkuun Tsekin eurocupit väliin. Samalla minulta putoaa pois 65 pistettä. Pisteitä lähdetään hakemaan lisää heinäkuussa maapallon toiselta puolta MM-kilpailuista Australian Gold Coastilta sekä elokuussa Viron eurocupista, kertoo Levänen
Tuntuuhan se mukavalta, että ”vanhakin” pärjää nuorempien joukossa. Harvassa taitaa olla, ne varkautelaiset urheilijat, jotka ovat noin korkealla maailman listalla omissa lajeissaan.
Listan pisteet lasketaan 25 viimeisimmistä MM-, EM- ja eurocup kilpailuista. Tuoreella listalla vanhimmat pisteet ovat elokuulta 2012 Saksan eurocupista. Joten jos listalla haluaisi tavoitella kärkisijoja, niin pitäisi vain kiertää Euroopassa näitä kisoja, mutta se vaatisi laajempaa tukijoukkoa taakse, tuumii Markku.
Muuten tässä on saanut olla tulisilla hiilillä MM-kisojen suhteen, koska kisajärjestäjien sääntö tulkinnan mukaan olisin saanut osallistua vain master-sarjaan (40-50 v). Aikaisemmin olen pystynyt tavoittelemaan mitaleja sekä yleisessä sekä master-sarjoissa. Useamman viikon keskustelujen jälkeen ja lupaamalla etten tällä kaudella kilpaile kuin yleisessä sarjassa, pääsen kun pääsekin tavoittelemaan puuttuvaa yleisen sarjan MM-mitalia. Master-sarjassa ja yleisen sarjan viesteistä niitä onkin kertynyt vuosittain jo vuodesta 2010 Italian MM-kisoista lähtien.
Kauden avauskisa on minulla Kouvolassa Kainpo Cupissa 5.6. ja sitä seuraakin viikkoa myöhemmin Varkaus puolikkaan yhteydessä potkittava 10 km Kickbike kisa. Valitettavasti samaan viikonloppuun sattuu Tsekin Eurocup kilpailu ja Virossa potkittava kutsukilpailu joihin osa kotimaan huipuista suuntaa kisamaan.
Koko IKSA World Ranking lista nähtävissä tästä linkistä.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Poliisi tarkkailee








































Oletko päässyt keskustelemaan Kickbike potkulautailustasi Poliisin kanssa? Oletko saanut sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. ylinopeudesta tms.? Kerro kokemuksesi!

maanantai 2. toukokuuta 2016

RetroRun WL 1.5.2016

Että näin. Missi Suomi kiertue 2016 taitaa saada joukkoonsa pinkillä unelmalla ratsastavan mustan hevosen.