torstai 26. maaliskuuta 2015

Mahtava treenipäivä

Kickspark Max parkissa














Aamulla heti herättyä tuli käytyä Kicksparkilla potkimassa (normaalijalakset) lumisella järvenjäällä.
Pakkasta oli yön jäljiltä vielä -6 astetta ja aurinko paistoi täydeltä terältä.
Siinä tuli sitten nautiskeltua luonnosta ja kevään tulosta puolitoista tuntia.


Kickbike vuosien takaa






Päivän päätreeni oli sitten vuorossa iltapäivällä. Ohjelmassa oli 8x2 min ylämäkeen syke 170-> / 2 min palautuksella. Alla verrettely potkut Puurtilan silalle ja sitten tositoimiin.
Tuntuu hyvälle kun tuntuu pahalle. Harjoituksen maksimisyke oli 182, johon viimeisissä vedoissa tuli yllettyä. 

Seurasin harjoituksessa miten syke laskee palautuksen aikana. Alas laskuun meni 1,5 minuuttia ja syke laski siinä ajassa 70-75 lyöntiä. Ja kahden minuutin palautuksen jälkeen uuteen vetoon lähtiessä syke oli 100.

Kilometrejä kertyi 22 ja aikaa 70 minuuttia. Tarkoitus oli tehdä vielä kuntopiiri päälle, mutta vaimo oli tehnyt niin herkullista ruokaa, että ruokahalu vei voiton.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kumpi kestää törmäyksen bemari vai Kickbike potkulauta?

Kuvaruutukaappaus; MTV Katsomo Suomen surkein kuski
















Suomen surkein kuski ohjelman 10. jaksossa Kickbike potkulauta oli jälleeen pääosassa. Vaikka onhan tässä jaksossa mukana vielä surkeiden kuskien kvartetti. Kirkkaimpana tähtenään Ida. Hyvä Varkaus!

Juontaja Mäkkäri testaa Kickbike potkulaudan kestävyyttä bemaria vastaan kuten kuvasta nähdään.
Ehtiikö kuski väistää Mäkkäriä vai hyppääkö Mäkkäri Kickbikella bemarin yli? Halkeaako bemari kahtia vai saammeko finaalijaksoon uuden juontajan?
Kuinka tässä käy voit katsoa MTV Katsomosta.

Kyllä Mäkkäristä pienellä hiomisella saadaan lajin harrastaja ja samalla hän saisi pakarat kuntoon ja palaisi sulkapallokuninkaaksi. (Jos tipahdit kärryiltä katso Jälki-istunnon torstain trilleri).

Kesällä pitäisi järjestää uusi torstai trilleri, jossa Mäkkäri ja Wiki ottaisivat mittaa toisistaan Kickbike potkulaudoilla Olympiastadionilla 400 m matkalla. Olympiastadionin katsomokapasiteetti 39 784 henkilöä olisi tiukilla. Todennäköisesti nurmialueelle jouduttaisiin rakentamaan lisäkatsomoja trillerin ajaksi.

Kesää odotellen, näin takatalven tultua.





lauantai 21. maaliskuuta 2015

"Halusin vain maata sohvalla"

Nelinkertainen Maailmanmestari 



















Norjalainen hiihtäjä Therese Johaug paljasti SVT-kanavan "Skavlan"-ohjelmassa, että oli henkisesti täysin loppu. Tästä uutisoi Iltalehti.

Itsellä on samanlaiset tuntemukset täydellisen potkukelkkailu talven jälkeen. Mieli tekee maata vain sohvalla ja tuijottaa TV:tä. Talvella tuli startattua 10 kertaa ja tuloksena oli saman verran voittoja. Alamäkipotkukelkkailun maailmanmestaruus, Finland Ice Marathonin voitto ja MM-potkukelkkailujen täyspotti Ähtäristä kirkkaimpina suorituksina.

Kun Ähtärin MM-kisat, johon itsellä oli korkeat odotukset, oli ohi alkoi todella tuntua tyhjältä. Ensin sitä pohti onko tässä lajissa mitään mieltä ja onko sitä todellakaan saavuttanut mitään. Onko potkukelkkailu urheilua vai pelkkää pelleilyä? Pyrkiessä hakemaan tukijoita tulevaan kauteen välillä sitä tulee sellaista palautetta, että itsekin alkaa epäillä mielekkyyttä.

Samalla pitäisi luoda suunnitelmat kesälle taloudellisesti epävarmassa tilanteessa. Mikä on kesän tavoite Kickbikella? Tarjolla olisi haasteita, jotka kaikki vaativat kisailua ulkomailla. Kotimaan kisat eivät välttämättä riitä motivoimaan kovaan harjoitteluun. Onhan kotimaassa tarjolla päänahkoja (Alpo, Kaitsu, Sami), jotka selän taakse jättämällä tietää olevansa maailmanluokan kunnossa.

Vaihtoehtoja on:

Tarjolla olisi EM-kisat Tanskassa heinäkuun lopulla, jonne todennäköisesti lähden ja pyrin kohdistamaan huippukunnon. En tiedä miksi, mutta sprintin karsinta tuntuu tällä hetkellä kiinnostavimmalta matkalta. Tässä 400 matkallapystyy vertaamaan omaa aikaa niin aikaisempien vuosien tuloksiin ja muihin kisailijoihin.

Mahdollisuus puolustaa IKSA eurocupin master sarjan voittoa ja yleisen sarjan 4. sijaa. Tähän vaadittaisiin Tanskan lisäksi reissuja Hollantiin ja Saksaan.

Pyrkiä nousemaan maailman rankingissa ylöspäin 2, tilaan on vain muutama piste, mutta Kaitsu vaanii selän takana. Tämä vaatisi koko eurocup kiertämistä ja paksua rahapussia.

Motivaatio on sen verran hiipunut, että kisoja en tulevalle kesälle ryhdy järjestämään Varkaus puolikkaan yhteyteen tai muihin tapahtumiin. Joku muu saa tällä kertaa selvitellä mahdollisten SM-kisojen järjestelyt.

No, kaikki on vielä epävarmaa kesän suhteen. Nyt pyrin nauttimaan keväisistä keleistä potkien sekä Kicksparkilla ja Kickbikella. Kilometrejä näillä vehkeillä tulee tälle viikolle parisataa kilometriä..Lähden tästä nyt potkimaan Kickbikella 6x3min vedot 3 min palautuksella. Laudassa on alla vielä "välikelin" kumit, että vastusta riittää hiekkaisilla kevyenliikenteen väylillä.



torstai 19. maaliskuuta 2015

Potkukelkkakaista - ei toivoa tulevaisuudessa

WL:n juttu kuntalaisaloitteista 17.3.2015















Todennäköisesti asian käsittely on kestänyt alle minuutin ja vedoten perinteiseen syyhyn, ilman sen tarkempaa selvittelyjä lain suomista mahdollisuuksista.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Talvikilometrikisa 2015 on potkittu









Talvikilometri kisa on potkittu. Team Kickbike keräsi kiitettävät 3 027,7km viiden potkijan voimin (eli keskimäärin 605,6 km/hlö). Pottonen keräsi suurimmat kilometrit.

Perinteinen tapaan osallistujia myös palkitaan. Ettei potkittaisi liian hampaat irvessä niin nyt ja jatkossa palkinnot arvotaan kaikkien osallistujien kesken (pois lukien kapteeni).
Nyt arvonta joukkueen osallistuneiden kesken on suoritettu ja arpaonni suosi tällä kertaa Taskisen Joukoa.



Kilometrikisa 2015

Joukkueen nimi: Team Kickbike
Osallistumiskoodi: Fat Max
--------------------------------------------------

Osallistumiskoodilla joukkueesi jäsenet voivat osallistua kisaan mukaan, joten jaa tämä koodi joukkueellesi.
Koodia kysytään osallistumisen yhteydessä.
Joukkueeseen voi liittyä osoitteessa http://www.kilometrikisa.fi/teams/join/

Perinteiseen tapaan Team Kickike joukkueeseen voi osallistua kuka tahaansa, missä tahansa kunhan kirjataan vain potkukilometrit.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Loistava päivä takana





Tänään tuli potkittua parituntia Vihtajärvellä pari tuntia. Harjoitus sisälsi 4x7 min vk vetoja 3 minuutin palautuksella. Nopein kilsa oli 2.21 min ja keskivauhti 3.03 min/km.

Päälle pari makkaraa ja pulahdus järveen.



maanantai 16. maaliskuuta 2015

Potkukelkkailun läpilyönti Lahdessa 2017?


















Seuraavat pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat käydään Lahdessa lähes tarkalleen kahden vuoden kuluttua. MM-Lahden pääsihteerinä toimii Janne Leskinen, joka kuvaili kisaorganisaation kilpailevan elämys- ja viihdemarkkinoilla eikä pelkästään järjestä urheilutapahtumaa. Falunissa kisaväkeä viihdytettiin mm. hävittäjälentokoneilla.

”Osa on kisan katsomista, mutta yritämme taata ihmisille kivan päivän ulkona”, kertoi Leskinen STT:lle.

Tähän saumaan potkukelkkailun tulisi mielestäni iskeä ja tarjota elämyksiä katsojille hiihtojen lomassa. Norjalaiset vieraat ovat hullua urheilukansaa, myös potkukelkkailussa se on nähty Hurdalissa alamäkipotkukelkkailun MM-kisoissa.

Miten olisi Kicksparkeilla ja perinteisillä Esla potkukelkoilla järjestettävät näytöskisat hiihtostadionilla sillä aikaa kun odotettaan tapahtuman alkua. Paikalle olisi kutsuttu kotimaisten huippujen lisäksi myös potkuttelu-urheilun harrastajia mm. Tsekeistä, Hollannista, Saksasta, Tanskasta.

Isoille herroille ja julkkiksille voisi järjestää oman näytöslähdöt, johon matkaksi riittäisi muutama sata metriä.

Kisa-alueella olisi potkukelkkojen koeajoalue, jossa suomalaisten potkukelkka valmistajien tuotteita ja osaamista tuodaan esiille rintarinnan. Samalla yleisö voisi ostaa special MM-potkukelkan kisahintaan paikan päältä, joka saapuu seuraavalla viikolla kotiovelle.

Mitä jos mäkihypyssä tuulten tyyntymistä odotellessa alastulorinnettä laskisivat ”hurjapäät” potkukelkoilla, kuuluttajan kertoessa tuhansille katsojille kelkan kiitävän mäkeä alas 60 km/h.

Kuka ottaa kopin ajatuksesta. Voin tarjoutua ko. projektiin projektipäälliköksi kohtuullista korvausta vastaan ;)



sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Nedereindse Cross

Varkauden Urheilugaala 2014


































Perjantaina 13.3. vietettiin Varkauden Urheiluseurat ry:n 25-vuotisjuhlat ja samalla palkittiin lajien parhaat ja kaupungin paras urheilija.

Vielä on tekemistä, että puheissa ja valinnoissa potkulautailu ja -kelkkailu noterataan urheiluksi. Täytyy saada lajille enemmän valtakunnallista näkyvyyttä ja euroja liikkuumaan lajin parissa ennen kun mielikuvat muuttuvat.

Kiitokset kaupungille ja valintaraadille, joka päätti muistaa minua myös stipendillä.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

En pääsekkään mukaan Härkähiihtoon

Joroisten Lehti 12.3.2015
















Keskustelut ladun ylläpitäjän kanssa johtivat siihen, että en pääsekkään testaamaan vauhtia hiihtäjien seassa. Urheilutalon maaston latupohjat ovat Joroisissa nyt loistavassa kunnossa ja pakkasten ansiosta ne olisivat kestäneet myös potkukelkkailijan menon reitillä.

Tällä päätöksellä halutaan pitää kiinni siitä, että kun latuja vielä ylläpidetään koneellisesti, niin ne ovat tarkoitettu vain hiihtäjille. Heti kun latujen ylläpito loppuu, myös potkukelkkailijat ovat tervetulleita latupohjille.

Ymmärrän kyllä heidän huolensa siitä, ettei tästä anneta väärää viestiä latupohjien käytöstä muille potkukelkkailijoille ja liikkujille.

Vähän harmittaa, mutta nyt paikalla olevilla on mahdollisuus testata Kickspark potkukelkkoja Härkähiidon aikana urheilukentällä. Paikalla on tutka, johon voi kokeilla millaista vauhtia potkukelkalla pääsee.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

TULOKSET MM-KILPAILUT 7.3. ÄHTÄRISSA










200m MIEHET loppukilpailu
1. Markku Levänen, Savon Dynamo 23,13
2. Borremans Edwin, Belgia 24,35
3. Vilgren Matti, 24,43
4. Vierikko Hannu, Ketkupolkka 26,13
5. Suutarinen Pasi, ÄhtU 26,19
6. Pesälä Matti, Kortelan Ryhti 26,53
8. Tuomainen Pertti, Leppävirran Urheilijat
200m NAISET loppukilpailu
1. Kumpula Laura, Otto Motor Multia 27,72
2. Ahola Ritva, Kaipulan Vire 28,13
3. Suomalainen Auli, Multia Team 29,22
4. Lahtinen Miia, Ketkupolkka 30,12
5. Suutarinen Taina, ÄhtU 30,45
6. Kaakinen Mirjami, Jyväskylä 31,99
2000m MIEHET
1. Levänen Markku, Savon Dynamo 3,58
2. Borremans Edwin, Belgia 4,00
3. Vierikko Hannu, Ketkupolkka 4,06
4. Tuomainen Pertti 4,09
5. Pesälä Matti, Kortelan Ryhti Rauma 4,12
6. Suutarinen Pyry, ÄhtU 4,26
7. Suutarinen Iiro, ÄhtU 4,40
2000m NAISET
1. Kumpula Laura, OttoMotor 4,45
2. Suomalainen Auli, Multia Team 4,47
3. Lahtinen Miia, Ketkupolkka 5,17
4. Kankaala Asta, Leppävirran Urheilijat 5,30
5. Suutarinen Taina, ÄhtU 5,43
6. Hyötyläinen Marja-Liisa, Lepu 6,09
7. Ala-Luukko Marjo, Seinäjoki 7,50
1/4 MARATON MIEHET
1. Levänen Markku 27,39
2. Borremans Ervin 27,59
3. Tuomainen Pertti 28,02
4. Pesälä Matti 28,41
5. Vierikko Hannu 31,43
6. Julkunen Seppo 38,12

1/4 MARATON NAISET
1. Suomalainen Auli 33,46
2. Kankaala Asta 38,13
3. Lahtinen Miia 38,28
4. Hyötyläinen Marja-Liisa 42,22
KILPAVIESTI MIEHET 3 x 500m
1. Leppävirran Urheilijat 2,55 (Levänen-Julkunen-Tuomainen)
2. Ketkupolkka 3,07
3. Ähtärin Urheilijat 3,25
KILPAVIESTI NAISET 3 X 500m
1. Otto Motor Multia 3,39
2. Kaipolan Vire 4,01
3. Leppävirran Urheilijat 4,32
HAASTEVIESTI 3 X 500m
1. Riuttolehto Oy, Soini 3,34
2. Otsonkoulu, Ähtäri 3,51
3. Ähtärin Ölstars 3,52
4. Otto Motor 2 Multia 3,55
5. Esla Team 3,59
6. Otto Motor 1 Multia 4,19
7. Team Savolainen 4,26
8. Sedu 4,34
9. Eläinpuisto Zoo 4,45
10. Ranskan joukkue /Sedu 4,32
11. Ähtärin kaupungin johtoryhmä 5,17
TUNING-SARJA (ei moottoroidut)
1. Centurio Mangus Clivus
2. Savolainen Maire
3. Rintala Tapani
TUNING-SARJA (moottoroidut)
1. 007 lupa potkia
2. Arto Halttunen
3. Joulupukki
4. Harju Jouni
5. Piepponen Timo
6. Leinonen Jorma

NAISET 3-4v
1. Sipilä Minea 22,11
2. Leinonen Anni 24,56
3. Suutarinen Petra 25,00
4. Ylianunti Iiris 35,03
5. Borremans Mette 48,03
MIEHET 3-4-v
1. Rajaniemi Topias 19,57
2. Halla-aho Iisakki 20,00
NAISET 5-6v
1. Borremans Lotte 25,62
2. Kallioniemi Saima 26,10
3. Hautala Reetta 40,27
4. Leinonen Elli 43,09

MIEHET 5-6v
1. Vierikko Iisakki 24,15
2. Sipilä Matias 26,91
3. Tuomela Ilmari 33,19
4. Suutarinen Sisu 39,62
NAISET 7-8v
1. Koskela Petra 21,22
2. Halla-aho Helmiina 32,97
MIEHET 7-8v.
1. Koskela Iiro 17,87
2. Borremans Kasper 21,48
3. Juntunen Aarre 23,47

NAISET 9-12v
1. Ahola Jonna 38,47
2. Yltiö Ilona 39,19
3. Lauri Sofia 48,66
4. Juntunen Justiina 50,85

POJAT 9-12v
1. Juntunen Jaakkima 31,05
2. Kankaala Riku 36,19
3. Mäkinen Eero 38,37
4. Mäkinen Elias 41,17
5. Juntunen Elmeri 41,87

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Ähtärissä ollaan

Kaksi Laakkosen menopeliä - Kickspark ja Jetta


Täytyy sanoa, että nautin ajaa autolla, jossa on vakionopeuden säädin. Tosin alussa tuntui, että tässähän käy aika pitkäksi ja käsi tahtoi hakeutua kännykän luo. Seuraavassa autossani tulee olemaan tämä ominaisuus. 

Kuskin tyytyväinen ilme


Aikaisempina vuosina matkalla potkukelkkailun MM-kisoihin käännyttiin  kohti Multiaa. Nyt  ohi ajettiin 80 km /h kohti Ähtäriä. Ähtärissä tuli käytyä kultaisella 90-luvulla usemman kerran triahtlonin merkeissä. 






Tuolloin voittajan mukaan lähti Buster vene palkintona. Olikohan vuosi -92, jolloin täällä karsittiin osallistujat puolimatkan SM-kisoihin. Tuloksena oli minulla 9. sija ja Sonny Walkmanit metallikuorilla lähti kotiin tuomiseksi. Samaan aikaan armeijakaverini olivat Rovajärvellä loppusodassa.






En muistanutkaan, että hotelli Mesikämmenen käytävissä on paljasta kalliota, joissa vesikin tippuu seiniä pitkin. Kyllä huone on mukava ja tilava.


Pihalla tosin olisi ollut tarjolla korkea tasoista majoitusta.


Kickspark ja perintenen potkukelkka





















Jäälläkin tuli käytyä ja heti oli kisajärjestäjät haastamassa kisaan.
Jää on pehmeää, muttei sentään vielä samassa kunnossa kun Finland Ice Marathonilla.
Toivotaan yöpakkasia, jolloin ainakin 200 m kisa saataisiin käytyä vauhdikkaalla radalla.

Uudet asut käytössä





keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Lähtöharjoitus Kämärillä

Finland Ice Marathonilta tuli tuplavoitto

Veikkauksen kilpailun voittokuva
























Oman potkukelkkailu suoritukseni jälkeen sain lottopallon testamaan Kickspark potkukelkkaani. Kuvahan siitä piti räpsätä ja laittaa Twitteriin

Joten potkukelkkailu kisan voiton lisäksi tuli voitto myös lottopallo kuvakilpailussa. (Tai sitten oli vain onnea)

Posti toi sitten paketin, josta paljastui muki ja huivi. Olisiko tässä näkyvissä tulevan kierroksen oikeat numerot?


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Suomen surkein kuski -ohjelman osallistuja sai palkinnoksi Kickbike potkulaudan















Ohjelman 7. jakson paras kuski ja apukuski saivat palkinnoksi Kickbike potkulaudat.
Jo aikaisemmissakin jaksoissa Kickbike on vilahdellut ohjelmassa, tosin silloin ohjelmantekijät ovat liikkuneet potkulaudalla keräillen tötsiä ja kameroita surkeiden kuskien törmäilyjen jälkeen.

Katso palkitseminen tästä linkistä.

Turvallisia kilometrejä uuden ajopelin sarvissa!

2/3 ei hassumpaa















Se, että potkukelkkailu päätyy Warkauden Lehden kotisivujen tykätyimmäksi ja puhutuimmaksi saattaa kertoa hiljaisesta uutisviikon alusta. Tai sitten toimittajilla on alkanut hiihtoloma kuten koululaisilla.

Mutta jos vuodet jatkuvat tällaisina niin pitäisikö hiihtolomia siirtää lähemmäksi vuodenvaihdetta?
Kaukaloita ja luistinkenttiä ei enää ylläpidetä. Onneksi meillä on täällä Varkaudessa tekojää Kämärillä, tosin senkin ylläpito lopetetaan tämän viikon jälkeen.

Hiihtoladut ovat osittain surkeassa kunnossa, mutta järven jäälle pääsee ainakin tasatyöntöä hiihtämään.

Tässä riittää haastetta keksiä nuorimmalle pojalle puuhaa, ettei koko päivä menisi ruudun ääressä pelaten pelejä kavereiden kanssa verkossa.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kainpolla Kickspark-potkukelkkojen varaston tyhjennys













Lopputalven Kickspark-kelkkatarjoukset, sekä varaston tyhjennys!!!
Nyt lähtee loput kelkat edukkaasti potkulautojen alta pois!
Esim. Kickspark MAX yleisjalaksin tasarahalla 200e!!!
Katso sivuilta myös muut tarjoukset!
www.kainpo.com

GoExpo 6.-8.3. menossa mukana Kickbike Worldwide Oy

Suomen suurin urheilu- ja ulkoiluareena. 6.-8.3.2015 Messukeskus


Kickbike potkulaudat löydät osastolta: 6j80  



Kickbike Fat Max

Kickbike Fat Max
Osastolla nähtävillä myös tuleva uutuus Kickbike FAT Max












Hätäisimmät voivat tehdä jo ennakkotilauksia, jotta kesällä saa ensimmäisten joukossa oma "Läskin" alle.