Kyselin sähköpostilla järjestäjiltä potkukelkkailun kohtaloa Finlandia Ice Maratonilla.
Ohessa järjestäjien vastaus "valitettavasti tänä vuonna ei järjestetä potkukelkka sarjaa."
Perjantaina rata on tyhjä, joten pitäisikö järjestää omat "varjokisat" ?
torstai 31. joulukuuta 2009
maanantai 28. joulukuuta 2009
Potkukelkka rata aurattu
Lunta tuli joulunpyhinä ihan riittävästi. Tapaninpäivän tuulessa ja tuiskussa kävin merkkaamassa 700 metrin ringin jäälle. Siellä on nyt aurausviitat pystyssä ja eilen aurattu reitti valmiina.
Valitettavasti lumilinko teki stopin 250 metrin aurauksen jälkeen, joten loppu pätkä ringistä tuli putsattua lumesta lapioiden. Rannan asukkaat kyllä katsoivat kuka hullu siellä heiluu.
Tänään sitten kipein käsin ja kylkilihaksin pääsin radalle potkimaan. Kyllä radan teko oli sen arvoista.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Hyvää Joulua !
Parkkiloilta saamamme joulukortin myötä Hyvää Joulua !
Ps. Minulla on kuulema niin leveät hartiat, että vaimostani Susannasta ei näy kun tonttulakki.

tiistai 22. joulukuuta 2009
maanantai 21. joulukuuta 2009
WL:n haastattelu
Yöllä tapahtui se mitä jo ehdin pelätä. Eli lunta tuli reilusti. Onneksi se on pakkaslunta ja lähetee reitiltä potkukelkka aurauksella pois. Aamulenkki menikin 1,5 km reitin aurauksessa.
Sama odotaa nyt illalla kun pitäisi tehdä nopeusharjoitus.
Päivällä oltiin sitten poikien kanssa WL:n haastattelussa, jossa kerroimme potkukelkkailusta sekä toivoimme, että lehti jutun perusteella löytyisi yksityinen rahoittaja Huruslahden jääradan ylläpitoon. Kaupungilla eivät rahat riitä, kun muutenkin pitää leikata palveluja. Mitenkähän käy niiden monien retkiluistin parien, jotka Varkaudessakin ostettiin viime talvena. Lähin luonnonjäärata taitaa olla Kuopiossa tai Rantasalmella.
Onneksi kelkalle on suhtkoht helppo aurata kapea reitti.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Niinhän siinä sitten kävi...
Perjantaina SaDin syyskokouksessa hehkuttelin Ninalle, miten hyvin on keihäänheittopikkarit kestäneet potkuja. No tänään sitten aamuharjoituksessa piikki lähti pesineen. No viime talvenakin meni yhdet piikkarit jo vastaavanlaiseen kuntoon.
No kuitenkin nyt on hyvä harjoitusviikko takana 17 tuntia rehkimistä, josta 13 tuntia jäällä potkien.
Tulevalla viikolla voikin sitten keskittyä herkkuihin ja perheen kanssa yhdessä oloon.

lauantai 19. joulukuuta 2009
USA:n potkulautailu ennätykset 5 km matkalla
Nämä ovat potkittu Salt Lake City:ssä tämän vuoden syyskuussa.
Naisten ennätys
Sarah Cox, 14:37, age 30-34, age 34
Miesten ennätys
Christopher Cox, 11:43, age 35-39, age 36
Lähde: http://kickblogger.livejournal.com/19579.html

torstai 17. joulukuuta 2009
Vesijuoksu korvaavana lajina potkukelkkailuun
Tänään aamulla lämpomittari näytti sellaisia pakkaslukemia (-23), että päätin lähteä tekemään harjoituksen uima-altaassa. Alkuverryttelyksi 15 min uintia ja sitten vesijuoksua 10 x 30 sek/ 2 min 'hölkkä' palautuksella. Ja lopuksi vielä uintia 20 min.
Vesijuoksussa asentona pieni etukeno. Kädet pumppaavat vartalon sivulla rytmisesti, kyynärpäät hipovat alhalla vyötä, kyynärpää 90 asteen kulmassa ja kädet kauhovat vettä taaksepäin. Jalat ojennetaan joka potkulla taakse, loppuojennus on tehokas pakaroille ja nilkkakin ojentuu lopussa (lähde: www.vesiliikunta.com). Vedoissa rytmi nousee, menemättä kuitenkaan hosumiseksi.
Youtubessa on videon pätkä, jossa opastetaan vesijuoksutekniikkaan. http://www.youtube.com/watch?v=wb4rAzMTu2E

keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Näillä varpaatkin tarkenee
Ulkona paukkuu -15 asteen pakkanen. Mittaria katsoessa mietityttää lähteäkkö järven jäälle potkimaan vai keksisikö jotain muuta liikuntaa. Ei muuta kun riittävästi päälle (alusasu, fleeceasu, tuuliasu) ja suunta jäälle.
Jalassa Craftin sukat ja piikkarit. Piikkarin päälle olen vetänyt neopreeniset pyöräilykengän päälliset.
Nämä suojaa nilkatkin hyvin. Hiihtohanskojen päälle vedin vielä lapaset. Päänhän kypärämyssy, pipo ja lasit päähän.
Ja tulihan sitä potkittua 3 tuntia 130 keskisykkeellä. Eikä paleltanut yhtään. Mulalle olen aurannut nyt noin 5 km pitkän 60 cm leveän lenkin. Täytyy vain toivoa, että lisää lunta ei tule ihan heti.

maanantai 14. joulukuuta 2009
Lajivoimaa potkukelkalla
Jäällä kun nuo ylämäet ovat vähissä niin päädyin tälläiseen ratkaisuun.
Eli valjaat päälle ja vanha rengas narun perään.
Harjoituksessa vedin 10 x 1 min / 2 min palautuksella. Sykkeen sain nousemaan 180 eli lähes maksimiin.

Pätkä harjoituksesta nähtävissä Youtubessa.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Talviuintia - 15 asteen pakkasessa
Kävin vielä pulahtamassa klo 21 jälkeen järvessä.
Nyt jaloissa kihelmöivä, hyvä tunne.
Päivällä potkittu 1 tunti 40 minuttia ei tunnu enää missään.

Retkiluistelua
Kävimme lauantaina taas jäällä. Joonas hiihti jääsuksilla ja itse potkin potkurilla.
Jääsukset on melkein kuin retkiluistimet mutta terän pituus on 63 cm. Nämä ovat käytettynä ostettu entiseltä hiihtäjältä, joilla olen menneinä vuosina käynyt kelien salliessa jäällä.
Lumen puutteessa näillä voi harjoitella luisteluhiihtoa.
Joonaksen menoa nähtävissä Youtubessa.
http://www.youtube.com/watch?v=Kh7tBz6WjgU
perjantai 11. joulukuuta 2009
Potkukelkalla 3 tuntia, rataa suunnitellen
Kävin eilen illalla potkulenkillä Keskuskentän etusuoralla tekemässä 100 m mittanauhan. Tarkoituksena on merkata 500 metrin rata Mulan jäälle. Kaupungilla ei tänä vuonna ole varaa ylläpitää perinteistä Huruslahden jäärataa. Kuvassa mittanaru kelalla.
Tänään sitten kävin potkimassa jäällä 3 tuntia ja katsellen hyvää radan paikkaa. Jään paksuus on Mulalla noin 7 cm. Retkiluistelijoita ei vielä jäällä näy, mutta yksi mopoilija oli sentään kokeilemassa jään liukkautta.

maanantai 7. joulukuuta 2009
Kaitsun potkukelkkailua Levillä !
Maailmanmestari Kai Immonen ja Ossi Kuntola testaavat potkukelkkoja Levillä talvella 2009.
http://www.youtube.com/watch?v=28DLxyVYR7U
Potkulautailun ja -kelkkailun moninkertainen maailmanmestari Kai Immonen harjoittelee Levillä talvella 2009.
http://www.youtube.com/watch?v=1MFbpSh6Xn8

Uskaltauduin jäälle potkimaan.
Viime viikon pakkaset ovat tehneet Mulan kaupungin puoleisen rannan jäät jälleen potkukelpoisiksi.
Lauantaina kävin poraamassa reikiä jäähän, jolloin jään paksuun oli noin 5 cm ja sulia kohtia näkyy siellä täällä.
Tänään tökittyäni jääsauvalla potkureitin läpi uskaltauduin potkimaan 45' treenin jäällänaskalit kaulassa.
Kahteen otteeseen koiran ulkoiluttajat kävivät uimarannalta huutelemassa, että kestääkö se jää.
Ohessa on linkki, mielestäni hyvään sivustoon Järki jäällä:
http://www.kolumbus.fi/bjorn.corander/jaakuri.htm
Suomen ympäristökeskus pitää yllä vesistöjen jäänpaksuudesta sivustoa linkissä:
http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Jaanpaksuus/Jaanpaksuus.htm

perjantai 4. joulukuuta 2009
Footbike USA ratsastaa Tiikeri kohulla !
Jutun otsikko TIGER WOODS NEEDS A FOOTBIKE. Juttu luettavissa linkistä: http://blog.footbikeusa.com/?p=131
torstai 3. joulukuuta 2009
Smurffien ylistyslaulu potkukelkkailusta
Kuultavissa Youtubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=DBjqREskV_w

tiistai 1. joulukuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)