sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Omat mietteet FIMin jälkeen












Johan oli kisa. Ensimmäinen yllätys oli, että Hannu lähti vetämään eikä Matti. Pari ensimmäisetä kierrosta katselin Hannun pakaroita ja jutustelin jopa puhelimessa kaverilleni joka katsoi kisaa netti lähetyksestä. Matti jaksoi roikkua perässämme

Kolmannella kierroksella sovimme Hannun kanssa, että luistelijoita saa peesata. Ja tästähän alkoivat sitten tykitykset. 90 km luistelijat starttasivat tunnin meidän perää ja neljännellä kierroksella yritimme ensimmäistä kertaa hyökätä luistelijoiden peesiin. Tosin vauhti oli niin kovaa, että muutaman sadan metrin rimpuilun jälkeen täytyi hellittää.

Mutta aina kun vauhdikkaampi ryhmä saapui takaa ja minä olin vetovuorossa niin Hannu iski luistijoiden perään. Tämän huomaa kierroksen maksimisykkeistä, jotka näissä iskuissa huitelivat 180-185 lyönnin paikkeilla.

Kuudennen kierroksen lopussa pääsimme sopivaan letkaan, jonka kierros vauhti oli puolisen minuuttia meidän normaali kierroksia nopeampi. Ja 7. kierros mentiinkin sitten alle 18 minuutin vauhdilla.

Sen kierroksen lopussa minulla alkoi vaikeudet. Vasen takareisi alkoi kramppaamaan ja sillä ei käsinyt tehdä kovaa potkua. Paniikissa siinä alkoin kaivaa eväspurkista Super-geeliä, jonka nauttiminen on aikaisemminkin pelastanut tilanteen. Se että yritin ottaa geelin ennen huolto aluetta maalisuoran alkaessa oli virhe, jäin muutaman metrin joukosta ja jouduin pyristelemään sitä kiinni. Huollon kohdalla olin jälleen ryhmässä, mutta olin potkinut jo oikean jalan ihan hapoille ja yrittänyt säästellä vasenta jalkaa.

Ennen sillan alitusta putosin sitten joukosta ja kierrosajat heikkenivät minuutilla ja ero kärjessä olevaan Hannuun kasvoi yli kahteen minuuttiin.
10. kierroksella nousi vielä toivonkipinä, että kyllä tässä vielä taistellaan. Pääsin sopivan ryhmän peesiin kierrokseksi ja ero Hannuun supistui minuuttiin. Sitten vasenjalka alkoi taas kramppailla.

Viimeisen kierroksen alussa näin, että Hannu liittyi ryhmään jonka peesistä olin tippunut. Vähän alkoi itse hatuttaa ja se näkyikin sitten viimeisen kierroksen ajassa. Samalla ero Hannuun repesi yli neljään minuuttiin.




Warkauden Lehti 26.2.2012




Tuloksia Finland Ice Marathon 2012

90 km Kicksled

Displaying all 4 tuloksia
Pl. Nimi Syntymävuosi Seura/Kaupunki/Maa Kat. # Tulos
1 Hannu Vierikko
Ketkupolkka ry M
3:43:38
2 Markku Levänen
Savon Dynamo, Varkaus M
3:47:27
3 Matti Pesälä
Kortelan Ryhti M
3:57:19
4 Miia Lahtinen
Ketkupolkka ry F
4:57:33









Kaikki tulokset tästä linkistä.

perjantai 24. helmikuuta 2012

FIM reittiin tutustuttu

Saavuimme Koposen Jarkon kanssa Kuopioon ja kävimme tutustumassa rataan.















7,5 km kierrokseen verrytellen meni aikaa 20 minuttia. Jää on pehmeää ja veikkaukseni on, että on melkoisen huonossa kunnossa huomenna iltapäivällä. Toivotaan, että yöllä pakastaa.

Veitäisin vielä 2,2 km hermo lenkin reippaasti ja siihen meni 5.20 aikaa.



Finland Ice Marathon 25.2.2012 klo 7.00 LIVE

Watch live video from studioreplay on www.justin.tv

Warkauden Lehti 24.2.2012




Potkukelkkailun SM Leppävirta 4.3.2012


tiistai 21. helmikuuta 2012

Ranskan Eurocupin jälkeen ylämäki kilpailu

Juhanneksuna pidettävän Ranskan Eurocupin jälkeen on varhain tiistaiaamuna mahdollisuus potkia the Mont Ventoux ylös. Reittiennätys tälle 22 km matkalla on tällä hetkellä Luc Teileisillä 1 tunti 55 minuuttia.

Kuva: climbbykike.com



Average: 7.1 %
Length: 22.7 km
Height start: 290 m
Height top: 1912 m
Gradient: 1622 m
Maximum: 11 %

Lisätietoja tästä linkistä.

3.3. Potkuripooloturnaus, Oulun tori

Nyt on tilaisuus tutustua uuteen urheilulajiin, potkuripooloon!
Kolmihenkiset joukkueet kisaavat toisiaan vastaan potkukelkoilla suhaten. 
Tämä laji sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Turnaus alkaa klo 12.


Säännöt ja lisätietoja tästä linkistä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Piikkarin piikkipesän korjaus

Jäällä potkiessa minulle on käynyt niin, että piikkarin piikkipesä on lähtenyt irti joko jalasta vasten vääntymällä tai tiukassa mutkassa. Yhden piikin puuttuminen ei vielä vaikuta kovinkaan paljon pitoon, mutta kun toinen lähtee irti piikkarit alkavat olla käyttökelvottomat kisakäyttöön.


Kun pikkarista alkaa piikit rapisemaan pois piikkipesineen on aika ryhtyä korjauspuuhiin.
Lue miten tästä linkistä.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Finland Ice Marathonille matkamuutoksia

FIM:lla luistellaan tänä vuonna 7,5 km radalla. Rata saadaan erittäin hyvään kuntoon. Pieniä muutoksia kilpailu- ja kuntoilumatkoihin kuitenkin sujuvuuden vuoksi tulee.
















Eli tämän vuoden ratana on 2 km lenkki + Kuopiolahdenlenkki. Sillan alitus tietää hiekkaa radalle.

Kuninkuusmatka 200 km luistellaan kokonaisena sisältäen 27 kierrosta. 100 km matkat lyhentyvät 90 km:in (12 kierrosta) ja 50 km matkat 45 km:in (6 kierrosta). Lyhemmissä matkoissa luisteltava matka pitenee hieman. 25 km luistellaan neljänä kierroksena, eli 30 km mittaisena ja 12,5 km kahden kierroksen eli 15 km mittaisena. Ilmoittautumisia ei tarvitse tehdä uudelleen, luistelijat siirretään automaattisesti oikeaan sarjaan.

Lähde: FIM

Energiaa Finland Ice Marathonille

Finland Ice Marathon tulee minulta viemään yli 4 tuntia. Toivottavasti vain tämä koko viikon kestänyt flunssa helpottaa ja sen aiheuttama lepo oli herkistänyt kropan hurjaan kuntoon.
Näin pitkä kilpailu tarkoittaa sitä, että matkan aikana täytyy myös tankata energiaa.



Onneksi järjestäjien puolesta on tarjolla minun mahalle tuttua Squeezyn urheilujuomaa.
Käytän tiistaista-torstaihin kestävässä "tankkaus" vaiheessa myös saman valmistajan tankkausjuomajauhetta normaali ruokailun lisänä täydentämään energiavarastoja.



Perjantaina sitten nautin normaalia ruokaa eli todennäköisesti menen Kuopiosssa seisovaan pöytään syömään pitsaa ja pastaa.

Kisan aikana käytän järjestäjien juomahuoltoa ja kyyditsen potkukelkkani mukana geelejä, joita nautin 25 ml noin puolentunnin välein. Minusta nämä pulloissa olevat geelit ovat helpommin nieltävissä kun liuskoissa olevat.

Joten tarvitsen mukaan vain kaksi 125 ml pulloa ja "salaisena" aseena loppumatkalle vielä Squeezy cola Super-geeliä. Super-geelistä sain hyviä kokemuksia viime kesän Kickbike kisoista.


perjantai 17. helmikuuta 2012

Pulloteline potkukelkkaan versio nro 2

Potkukelkka pullotelineeseen on tehty parannuksia tälle talvelle.








Ensimmäinen versio







Vanhan pullotelineen tarkoituksena oli saada juomapullo mukaan pitkien potkukelkkakisojen huoltopisteistä.






Uudessa pulloteline versiossa tankoon kiinnitys on muuttunut helpommaksi.
Lisäksi teline on saanut eristystä niin ulko- kun sisäpintaan.
Nyt myös kansi on helposti irroitettavissa ja laitettavissa takaisin paikoilleen ilman, että se tippuisi.

















Kun purkin sisälle laittaa vielä pari kädenlämmintintä, niin Squeezyn 125 ml geelipullot pysyvät sulana pidemmälläkin matkalla.

















Teline tuli testattua Suonenjoen Ice Marathonilla ja samaa tulen käyttämään myös Finland Ice Marathonilla viikon kuluttua.



Potkukelkkasafari

Ei ole konsti eikä mikään osallistua moottorikelkkasafarille! Sen sijaan potkukelkkasafari on jotain!








Mäntsälän Retken ja Nummisten kylätoimikunnan yhteinen potkukelkkasafari toteutetaan la 25.2. Mustijoella. Lähdöt tie 140 varrelta Hirsibaarin rannasta ja Nummisista ns. Pursiseuran rannasta. Kelkkailemaan voi lähteä 11-12 välillä. edestakainen matka n. 10 km. Matkalta voi kääntyä takaisin. Osallistumismaksu 5e/kelkka sisältää lämpimän mehun. Mahdollisuus paistaa makkaraa. Ei ennakko ilmoittautumisia. Lisätietoa Teuvolta (SÄÄVARAUS)

Lisätietoja tästä linkistä.

Hiekanpään puistoluistelurata Puoli seitsemän -ohjelmassa



















Puoli seitsemän ohjelmassa kerrottiin eilen Pieksämäellä sijaitsevasta puistoluisteluradasta.
Ohjelma nähtävissä Yle Areenassa 7 päivän ajan. Pätkä alkaa kohdasta 15 min 50 sek.
Katso ohjelma tästä linkistä.

Mikäli liikutte Pieksämäen suunnalla niin suosittelen rataan tutustumista potkukelkalla tai luistellen.
Reitti on 900 m pitkä ja sisältää yhden pahan mutkan.

Itse olen tänä talvena käynyt yhden kerran 3 tuntia kiertämässä tätä rataa potkukelkalla ja vuosi sitten järjestelin siellä kelkkailen kevääseen tapahtumaa, josta myös yllä oleva kuva.

torstai 16. helmikuuta 2012

Finland Ice Maraton uutiskirje 2/2012

Finland Ice Marathonin jäärata pitenee päivä päivältä ja luistelun kannalta sääennuste lupaa loistavia olosuhteita. Viikko ennen H-hetkeä luisteltavaa rataa on käytössä 4 km ja 3,5 km odottaa jään höyläämistä kisakuntoon.
Ratavastaava lupailee kisakäyttöön 7,5 km rataa. Kun heikon jäätilanteen vuoksi 12, 5 km rata näyttää jäävän tänäkin vuonna haaveeksi, tulee Ice Marathonin matkoihin ja mahdollisesti myös aikatauluihin pientä hienosäätöä.
Muutoksista tiedotamme kun radan tilanne lopullisesti varmistuu. Kannattaa siis seurata aktiivisesti nettisivujemme tiedotusta.

Lue koko uutiskirje tästä.

Norjalaisten alamäkipotkukelkkailun tuloksia








Kateeksi käy yli 300 kelkkaa kiitää tapahtumassa alamäkeä.
Tulokset tästä linkistä.
Ja kuvia tästä linkistä.

 

Maastopotkuja Youtubessa

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Prisma Studio - Miksi jää ääntelee?

Prisma Studiossa käsitellään jään ääntelyä. Ohjelman kohdassa 4 min 30 sek pari potkukelkkailijaa menee Kicksparkilla merenjäällä.
Ohjelma katsottavissa Yle Areenassa 7 päivän ajan.


24. potkukelkkailun MM-KISAT Multialla 9.-10.3.2012

MM-kisojen www-sivut ovat avautuneet.
Siirry sivuille tästä linkistä.


Aikataulu

PERJANTAI 9.3.
19.00-SOIHTUPOTKUTTELU,
lähtöpaikka KISSALAHTI, SRK-talon rannasta.
Mahdollisuus kahvitteluun ja makkaranpaistoon.
LAUANTAI 10.3.
8.00Kisatoimisto avataan
9.45Kisojen avaus
10.00MM-KILPASARJAT
• 200 m, alkuerät, miehet/naiset
• 200 m, finaali, miehet/naiset
• 500 m, seniorit (yli 45 v. 55 v. 65 v.) miehet/naiset
• 3 x 500 m, kilpaviestit, miehet/naiset (KILPAKELKOILLA)
• 2000 m, miehet/naiset
13.004 x 500 m HAASTEVIESTIT, 2 SARJAA;
KILPAJALAKSILLA ja PERINTEINENJALAS / RAKENNETUT KELKAT
PERINTEISIN JALAKSIN.
15.00Maraton lähtö
15.20Lasten sarjat (alle 4–14 v.) MATKAT 50–200 m
17.00Tori / kisa-alue suljetaan
Kisapaikalla rajoitettu määrä potkukelkkoja osallistujien käytettävissä (ennakkovaraus).
Kelkasta peritään pieni käyttömaksu.
PIDÄTÄMME OIKEUDET OHJELMAN MUUTOKSIIN 

Finland Ice Marathonille 15.2. ilmoittautuneet

Potkukelkkailuun on 15.2. mennessä ilmoittaunut vain minä ja Pesälän Matti.

Kuva: Marika Moilanen














Kaikki ilmoittautuneet voi katsoa tästä linkistä.

Huruslahden luistinrata käyttöön

Warkauden Lehti uutisoi tänään, että Huruslahden luistinrata on valmis ja tällä viikolla se vielä höylätään.
Reitille pääsee Vatuskilta tai Hertunrannan uimarannalta.
Toivottavasti viime yönä alkanut räkätauti menee äkkiä ohi. :(



Kuvia Suonenjoen SM-luistelu ja -potkukelkkailu 2012














Lisää Moilasen Marikan ottamia kuvia nähtävissä tästä linkistä


maanantai 13. helmikuuta 2012

3.3. Potkuripooloturnaus, Oulun tori



Nyt on tilaisuus tutustua uuteen urheilulajiin, potkuripooloon! Kolmihenkiset joukkueet kisaavat toisiaan vastaan potkukelkoilla suhaten. Tämä laji sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Turnaus alkaa 3.3. klo 12.
Kisapotkurit koekäytössä, -28 ja hyvin kestää!
Kerää joukkue ja tulkaa mukaan! Tässä sääntöjä:
  • 3 hengen joukkueet
  • Järjestäjä toimittaa pelivälineet
  • Pelit pelataan kolmeen maaliin saakka
  • Aloituksessa molemmat joukkueet ryhmittyvät oman maaliviivansa taakse, pallo asetetaan keskelle kenttää
  • Peli alkaa kun pallo on syttynyt palamaan
  • Vain yksi jalka kerrallaan saa koskea kenttään. Kaksoiskosketuksen tapahtuessa kilpailija poistuu tilanteesta ja käy kopauttamassa kentän reunalle varattua metalliesinettä.
  • Maalin voi tehdä vain kun vähintään toinen jalka on jalaksella, kumpikaan jalka ei voi olla maassa.
  • Maalin voi tehdä vain mailan kapealla sivulla eli kärjellä.
  • Maaliksi lasketaan pallon joutuminen maaliin puolustajan kautta, hyökkääjästä tai tämän varusteista kimmonnut pallo ei ole maali.



Säännöt tästä pdf muodossa

Savon Sanomat 13.2.2012


Talviliikuntapäivä Leppävirralla sunnuntaina 4.3.2012


Talviliikuntapäivä Leppävirralla sunnuntaina 4.3.2012.

Ohjelma:
Klo 11.00 Talvitriathlon, juoksu, maastopyöräily ja hiihto. Matka kaikissa lajeissa 1,8km.
Klo 12.00. Vokkolahiihto. Matkat 100-60m. Perinteinen tyyli.
Klo 13.00 Potkukelkkailun SM Matkat 300-500m ja 3000m, viesti 3xkierroksen viesti.


Tikkaluistelun SM. Luistelu matka 300- 500m ja normaali tikanheitto ( tikkatulos hyvitetään luisteluaikaan.
Mahdollisesti vielä Short track kisa.

Kaikissa lajeissa ratkotaan Suomen Perinneurheiluliiton mestaruudet..
 Sarjoja kaikille. Hiihdossa ja potkukelkkailussa sarjat alkavat 3v ylöspäin kahden vuoden välein.

Ilmoittautuminen ja tiedustelut Jorma Rajakannas Savonkatu 8 A1 79100 Leppävirta. puhelin 040 5287131 tai sähköpostilla jr.lepu@gmail.com. Paikanpäälläkin kerkiää.

Osanottomaksu aikuisilta 10 euroa lajia kaikki lajit yhteensä 20 euroa. Viesti 15 euroa. Lapset yli 7v 5 euroa laji. Alle 7v ilmaiseksi.

Kannattaa poiketa Leppävirralle, täällä ei uneksita vaan toimintaan.

Paikalla kahvio                                      

Tervetuloa.
Järjestää Leppävirran Urheilijat

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Suonenjoki Ice Marathon tulokset

Suonenjoki Ice Marathon 50 km tulokset

1. Markku Levänen Savon Dynamo  1.55.59
2. Matti Pesälä        Kortelan Ryhti   2.01.39
Matti Pesälä




















Suonenjoella päästiin potkimaan hyvällä 1,3 km radalla -7 asteen pakkasessa. Lunta satoi kisan ajan, mutta järjestäjillä oli käytössä mönkijät jotka puhdistivat rataa koko kisan ajan.

Saavuin maaliin yhdessä naisten 50 km luistelun voittajan kanssa. Lähdin matkaan omaan tahtiini ja sain Matin kiinni 18. kierroksella. Matin peesissä olivat tuolloin naisten 50 km luistelun kärki. Noin 10 kierrosta ennen maalia naisten voittaja spurttasi irtiottoon ja lähdin hänen mukaansa. Saimme vuorovedolla Matin melkein toisellakin kierroksella kiinni. Keskisyke reissulla oli 168 ja maksimi 183.

Tästä on hyvä suunnata kohti Finland Ice Marathonia.
Tapahtumasta juttua Savon Sanomien verkkosivuilla.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Saksan MM-kisoissa doping testit


Iksan Facebook ryhmässä on käyty kovaa keskustelua siitä saada tulevan kesän 400 m sprintissä käyttää radalla piikkareita vai ei. Järjestäjät ovat ilmoittaneet, että piikkarit ovat kielletyt.

Lisäksi IKSA on ollut yhteydessä Saksan antidopingtoimikuntaan, joka saattaa testata kisailijoita MM-kisojen yhteydessä.

Onneksi Wada on poistanut alkoholin kiellettyjen aineiden listalta ainakin IS:n jutun mukaan.

Alkoholi on kielletty vain kilpailujen yhteydessä keilailun lisäksi autourheilussa, ilmailussa, jousiammunnassa, karatessa, moottoripyöräilyssä ja moottoriveneilyssä.

Dopingrikkomuksen raja on 0,10 g/l eli 0,1 promillea. 


torstai 9. helmikuuta 2012

Rantasalmella Järvisydän-Oravi reitti avattu



Kuva viime vuodelta kun vesi oli noussut jäälle.









Järvisydämen ja Oravin välinen 18 km reitti on vihdoin höylätty ja avattu.
Lue lisää  Retkiluistelupäiväkirjasta.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Suonenjoki Ice Marathon ilmoittautuminen!

Muistathan ilmoittautua tänään. Vielä on pari tuntia aikaa hoitaa homma.
Antero Kotijärvi. 050 5925025 , ja Hannu Pappinen 0400 377267 , hannupappinen@hotmail.comOsanottomaksu 20 € suoritetaan paikan päällä.

Sunnuntaiksi Suonenjoelle luvattu lumisadetta sekä -5 asteen pakkasta. Katso sää tästä.



sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Danish Open Indoor Sprint 500m tulokset


500m Sprint

2 runder á 250 m kørt som forfølgelsesløb

Kvinder, A finale

1.

Hanne Simonsen

70,79 sek.

 

2.

Camilla Carlsen

73,73 sek.

 

Mænd, B finale

1.

Stephan Boumann

58,90 sek.

 

2.

Jannes van der Heiden

62,88 sek.

 

Mænd, A finale

1.

Christian Iversen

50,77 sek.

2.

Erik Guld

60,18 sek.

 



Kuvia tapahtumasta tästä linkistä.

Thijza potkukelkkailu terveiset Hollannista


Route uit gestept op ijs in de Wieden from thijza on Vimeo.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Finland Ice Marathon 2012 ilmoittautuminen














Ilmoittautuminen FIMille hoidettu omalta osalta. 10.2. jälkeen osanottomaksu potkukelkkailussa nousee 60 euroon, joten tästä linkistä heti hoitamaan ilmoittautuminen.

Viikonlopun harjoitussuunnitelmat menivät uusiksi. Aamulla pakkasmittari näytti -31 astetta, joten tänään harrastetaan sisäliikuntaa. Suunniteltu tutustuminen Suonenjoen kisareittiin jää toiseen kertaan.

Huom!
Suonenjoki Ice Marathonin ilmoittautuminen ke 8 .2 klo 18 mennessä . Antero Kotijärvi. 050 5925025 , ja Hannu Pappinen 0400 377267 , hannupappinen@hotmail.com



keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tsekkiläisille uudet nettisivut







Tutustu  Czech Scooter Federationini  uusiin sivuihin tästä linkistä.

Guido rollt TV ohjelma nettissä


"Guido rollt" - raportti  Guido Pfeiffermannin potkulautailusta Viennassa Saksan kielellä tänään suomenaikaa klo 22.30 oheisesta linkistä livenä tästä linkistä.

Norjalaiset ovat ottaneet potkukelkkailun omakseen. MM-alamäkipotkukelkkailut järjestetään ensikuussa Hurdalissa.

2011 voitto meni jollekin paikalliselle "sunnuntaihiihtäjälle".
Norjan TV:n pätkästä selviää viimevuoden voittaja katso se tästä.








Youtubessa kypäräkamera kuvaa mm. hiihtäjä Thomas Alsgaardin kuvaamana.