tiistai 20. lokakuuta 2015
perjantai 16. lokakuuta 2015
Finland Ice Marathon 50 km potkukelkkailu - mukana ollaan
Olisihan se hieno mikäli osallistujamäärien suhde luistelijoiden ja potkukelkkailjoiden välillä pysyisi saman loppuunasti.
maanantai 12. lokakuuta 2015
Finland Ice Marathon osallistujalista 12.10.2015
Kaima ehti sitten ensimmäiseksi listalle. Minun nimenikin tulee sinne kunhan Virike-setelit saapuvat postitse perille.
Vähän tuo Iltalehden ennuste talveksi huolestuttaa ja tapahtuman myöhäinen ajankohta.
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Harjoittelu on muutakin kun pelkkää potkimista
Laitoin sitten oman harjoitusohjelmani uusiksi. Talveksi potkukelkalla on tietyt tavoitteet ja harjoittelu tehdään nyt sitä silmällä pitäin.
Tästä esimerkkinä eilinen treenit. Aamulla Kickbikella potkulenkki noin tunti, joka sisälsi hieman kovemmalla sykkeellä 10x 30 sekuntia yhdellä jalalla.
Iltapäivällä siivouksen jälkeen nopeus-ja kestovoimaa. Harjoitus sisälsi alkuverran Kickbikella ja sitten alettiin hyppimään 3x38 aitaa välihypyllä. Päälle vielä 3x30m vuoroloikkia ja 3+3 x 30 m kinkkaa. Lisäksi vatsoja, selkää, leuanvetoja ja etunojapunnerruksia. Loppuverraksi vielä Kickbikella potkua 15 minsaa.
Huomaa videolta itse tekemät aidat + vaimon aurinkotuolista rakennettu kärry aitojen kuljetukseen.
Eilen myös ilmoittauduin Finland Ice Marathonin 50 km potkukelkkailuun. 35 € on vielä kohtuullinen osanottomaksu. Toivottavasti potkijoita nähdään sankoin joukoin lähtöviivalla Kuopiossa.
lauantai 10. lokakuuta 2015
Haaste potkuttelijoille 50 km potkukelkkailu Finland Ice Marathonilla
Ilmoittautuminen alkoi 27.2.2016 potkittavalle Finland Ice Marathonin 50 km kisaan.
Nyt vain rohkeasti mukaan, Tarvittaessa annan harjoitusvinkkejä ja neuvoja kuinka valmistautua tähän haasteeseen.
Ensi kertalaisille tiedoksi, että se tunnelma mikä on maaliin tulon jälkeen saunassa ja iltajuhlassa täytyy kokea vähintään kerran elämässä. Saunan lauteilta ei löydy kun voittajia ja kaikilla on oma tarinansa kerrottava.
31.12.2015 osanottomaksu 35 € on kohtuullinen ja Matti Myöhäiset joutuvat pulittamaan 55€ mukaan pääsystä.
tiistai 6. lokakuuta 2015
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Maili menneeseen - Kickbike
Gps menee jäniksenä edessä. Sykkeet todellakin herkässä keskisyke 180 ja maksimi 192.
Kuukauden ylimenokausi takana ja uusi harjoituskausi potkaistiin tänään käyntiin Leppävirralla Maili menneeseen -tapahtumassa.
Hapot tulivat tutuksi heti, mutta onneksi Hicham El Guerrouj MAR (3.43,13) jäi niukasti taakse ;)
Maili menneeseen
LepUlaiset järjestivät Maili menneeseen -tapahtuman, jossa mukana oli myös 6 Kickbike potkulautailijaa, rullasuksi hiihtäjiä, juoksijoita ja kävelijöitä.
Täytyy myöntää, että kyllä pahalta näin kuukauden harjoitustauon jälkeen. Hapot iski ensimmäisen kierroksen jälkeen ja maaliin tulon jälkeen limaa irtosi.
Aikani oli 3.42.9. Videota pukkaa huomenna nähtäville.
Kovinta vauhtia piti Koposen Jarkko kilpapyörällä 2.35.4 ajalla.
Miehet: 1) Markku Levänen SaD 3,42,9, 2) Petri Antikainen KPK 24/7 4,17,0, 3) Seppo Julkunen LepU 4,26,3
Naiset: 1) Asta Kankaala LepU 5,05,7, 2) Pirjo Saukkonen LepU 5,21,2
P11: 1) Riku Kankaala LepU 6,03,6
Täytyy myöntää, että kyllä pahalta näin kuukauden harjoitustauon jälkeen. Hapot iski ensimmäisen kierroksen jälkeen ja maaliin tulon jälkeen limaa irtosi.
Aikani oli 3.42.9. Videota pukkaa huomenna nähtäville.
Kovinta vauhtia piti Koposen Jarkko kilpapyörällä 2.35.4 ajalla.
Maili menneeseen 4.10.2015 Leppävirta
Kickbike maili:Miehet: 1) Markku Levänen SaD 3,42,9, 2) Petri Antikainen KPK 24/7 4,17,0, 3) Seppo Julkunen LepU 4,26,3
Naiset: 1) Asta Kankaala LepU 5,05,7, 2) Pirjo Saukkonen LepU 5,21,2
P11: 1) Riku Kankaala LepU 6,03,6
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)