Näin siinä sitten kävi. On se Jussi melkoinen menijä. Katsotaan mitä saan aikaan kahdessa viikossa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste finland ice maraton. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. helmikuuta 2016
torstai 12. huhtikuuta 2012
FIM palaute
Finland Ice Marathon järjestetään vuonna 2013 kolmannenkymmenennen kerran. Haluamme kehittää tapahtumaa ja tarvitsemme osallistujien mielipiteitä.
Suomenkielinen palautelomake tässä.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Valmistauminen Finland Ice Maratonin 100 km potkukelkkailuun alkoi
Finland Ice Maratonin ensimmäinen uutiskirje on ilmestynyt. Lue se tästä.
Omalta kohdaltani valmistautuminen alkoi tekemällä ensimmäinen pitkä potkukelkka lenkki.
Jäälle kun ei pääse, niin tein 3,5 tunnin potkut Eslalla liukujalaksin teillä. Kiertelin ensin Varkaudessa ja kävin sitten vielä Joroisissa vanhaa vitostietä pitkin. Matkaa kertyi arviolta 45 km.
Tästä se lähtee...

maanantai 23. toukokuuta 2011
Finland Ice Marathon 2012
FIM järjestetään seuraavan kerran 22-25.2.2012 Ilmoittautuminen tapahtumaan aukeaa 1.10.2011
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Kiitos muistamisesta !
Kiitokset kavereille ja sukulaisille merkkipäiväni muistamisesta!
Erityinen kiitos vaimolleni Susannalle, joka kovasta vastustuksestani huolimatta järjesti ikimuistoiset bileet (vaikka parhaani yritin estääkseni niiden järjestämisen).
Ikämies sarjaan pääsyyn on vielä aikaa ja ruusujen määrästä voi laskeskella paljonko mittariin on vuosia jo kertynyt. Kiitokset myös saamastani Savon Sanomilta tilatusta kuvasta viime talven Finland Ice Maratonilta.

lauantai 5. maaliskuuta 2011
Hyytävää kyytiä potkukelkalla
Alunperin blogissa kirjoittamini juttu julkaistiin myös Sinun Savossa 5.3.
Lue juttu tästä linkistä. Jutun kuvat on ottanut Pekka Määttänen.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Jälkipelit netissä Finland Ice Maraton
Näkyvissä 26.2. saakka Justin.tv:ssänoin klo 9.00-11.00
Watch live video from studioreplay on Justin.tv
noin klo 11.00-13.00

noin klo 13.00-15.00

noin klo 16.00-

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)