torstai 20. joulukuuta 2012

Ratapotkukelkkailun Euroopan mestaruudet ratkotaan Leppävirralla Loppiaisena.


Potkukelkkailua Leppävirralla

















Leppävirran Urheilijat ja Suomen Perinneurheiluliitto järjestävät ratapotkukelkkailun ensimmäiset Euroopan mestaruuskilpailut Leppävirralla Vokkolan luistelukentällä. Potkukelkkailua on kilpailumielessäkin harrastettu varmaan 100 vuoden ajan ja tunnetuin vuosittainen tapahtuma on Multialla pidettävät MM- kilpailut. Kuitenkin koko kansan liikuntamuoto potkukelkkailu on jäänyt kilpailumielessä huomattavasti vähemmälle huomiolle esimerkiksi hiihtoon verrattuna. Leppävirran Urheilijat lähtevät omalta osaltaan täyttämään kilpailullista tyhjiötä ja tuoman potkukelkkailua tunnetummaksi. Leppävirran kilpailu poikkeaa hieman järvenjäällä käytävistä potkuttelukilpailuista, siksi nimikin on laitettu ratapotkukelkkailu. Leppävirran kilpailu käydään luistinradalla jonka pituus on vain vajaat 300 metriä. Euroopan mestaruuksista kilpaillaan seuraavilla matkoilla. Naiset ja miehet kilpailevat 500 ja 3000m matkoilla. N/M17,19, 35,45,55,65 ja yli 75 vuotiaat kilpailevat 500m matkalla. Lasten sarjat ovat T/P 7,9,11,13 ja 15v matkana on 300m. Pyörätuoli- invalideille on sauvaluistelu, matkana 300m. Lisäksi on ohjelmassa vielä 3xkierroksen viesti naisille ja miehille. Järjestäjät eivät ole asettaneet mitään osallistuja tavoitteita, vaikkakin loppiaisen seutuun Leppävirrallakin on satamäärin turisteja. Kilpailut alkavat Leppävirran luistelukentällä Loppiaisena 6 tammikuuta klo 12.00.

Lisätietoa antaa tapahtumista antaa Jorma Rajakannas 040 5287131.

www.Lepu.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti