Täällä Varkauden korkeudella talvi tekee tuloaan, mutta potkukelkkailu kauteen on vielä aikaa. Joutsenet ja sorsat uiskentelevat vielä sulissa vesissä. Kesä tuli potkittua päällystettyjä teitä pitkin sen verran paljon, että nyt on aika hakea uusia reittejä poluilta, kuntoradoilta ja pieniltä hiekkateiltä. Näissä kenkä pitää vielä potkiessa.
Nyt onkin hyvä aika viritellä Kickbike talvikuntoon. Itsellä on Kickbikessä edessä vielä alla välikelin kumi ja astinlauta on matalalla. Mutta lumen tullessa eteen laitetaan nastarengas ja laitan nastakengät tai liukuesteet kenkiin. Tänä aamuna huomasin, että jarruvaijerit kaipaavat hieman CRC:tä jarrujen toiminnan turvaamiseksi.
Vaikka lunta ei olekaan kun nimeksi niin sitä pakkautui kuitenkin päkiän alle astinlaudalle.
Joten nyt on korkea aika asentaa myös astinlaudan suojus paikalleen. Eipähän lumi pakkaannu enää astinlaudalle. Ei hassumpi parinkympin sijoitus joka suojaa lautaa myös nastojen naarmuilta.
Astinlaudan suojuksia saa Kainpo.com sivuston kautta. |
Ei muuta kun nauttimaan upeista syyspäivistä Kickibiken selässä. Näin harjoituskauden alussa kun ei ole vielä kiire mihinkään ja maisemista malttaa pysähtyä nauttimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti