Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapani Kiminkinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapani Kiminkinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Warkauden lehden uutisointia messuista

Joonas esitteli maalaislääkäri Tapani Kiminkiselle potkukelkka simulaattoria Sadin osastolla. Kaksikko päätyi samalla Varkauden lehden etusivulle. Otsikolla Liikunta teemana juhlinnassa.












Kiminkinen jutusteli kuvaa otettaissa Joonaksen kanssa ja kyseli mm. harrastuksista. Joonas vastasi, että potkulautailu ja potkukelkkailu, johon tuli sitten tarkentava kysymys Tapanilta: "entä mitä urheilua ?"
Jolloin Joonas ilmoitti harrastavansa myös hiihtoa, jonka myös keskustelukumppani hyväksyi urheiluksi.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Messut ohi















Messujen järjestäjät odottivat paria tuhatta kävijää messuille. Paikan päälle löysi kuitenkin vain muutama sata henkilöä. Netin kautta suoraa lähetystä SaDin osaston tapahtumia kävi seuraamassa 8 henkilöä.

















SaDin osasto ja MM-mitallisti. Joonas voitti päivällä myös vauhdittoman pituushypyn kaupungin mestaruuden.
Potkukelkka simulaattorilla kävijät potkivat yhteensä noin puoli tuntia



Joonas esitteli potkukelkka simulaattoria päivän pääpuhujalle maalaislääkäri Tapani Kiminkiselle.