maanantai 29. marraskuuta 2010

Tsekkiläiset Kicsparkin kyydissä

Näköjäät potkukelkkailu ja Kickspark Max potkurit yrittävät lyödä itsensä läpi myös Tsekeissä

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Mitä isä edellä, sitä pojat perässä

Tätä rinnettä en pysynyt pystyssä potkukelkka vaan rinne vei voiton 4-0. Mutta pojat laittoivat Stigalla paremmaksi.

Mulalle aurattu edestakainen lenkki

Häyrilässä Mulan uimarannalle on aurattu edestakainen potkukelkka lenkki.
Yhteen kierrokseen menee noin 6,5 minuuttia.

Päivän harjotuksena tuli ensin aurattua 1,5 tuntia reittiä ja toiset 1,5 tuntia tuli potkittua potkurilla.
Toivottavasti taivaalta ei tule lunta ihan muutamaan päivään, jotta reitti pysyisi auki.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Jäälle pääse jo Mulalla

Kävimme Joonaksen kanssa uhmaassa tuulta ja pakkasta järven jäällä.
Lunta on kertynyt jäälle, joten kovin hyvä siellä ei ole mennä jääjalaksilla eikä retkiluistimilla.















Kapea ura aurattiin jäälle, jossa Joonas työnsi retkiluistimilla tasatyöntöä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

ALA – JA YLÄMÄKIPOTKUKELKKA SM-KISOJEN 2010 TULOKSET

ALA – JA YLÄMÄKIPOTKUKELKKA SM-KISOJEN 2010 TULOKSET
Ylämäki miehet:

Sijoitus Nimi Aika
1 Kai Immonen 15:52
2 Markku Levänen 17:47
3 Matti Pesälä 18:17
4 Marko Vapa 19:04
5 Valtteri Heikkinen 19:23
6 Timo Autto 19:28
7 Antti Luokkala        26:08
8 Jouni Salmensaari        26:12
9 Jari Kulju        26:39

Ylämäki naiset:

Sijoitus Nimi Aika
1 Anniina Heikkinen        26:41

Alamäki miehet:

Sijoitus Nimi Aika
1 Kai Immonen 5:07
2 Matti Pesälä 5:40
3 Markku Levänen 5:42
4 Mikko Juvani 6:33
5 Seppo Juvani 6:42
6 Jan Niva 6:49
7 Jonne Juusola 8:55
8 Timo Tervahauta 9:05
9 Lauri Ponkala 9:19
10 Harri Hartikainen 12:58
11 Antti Suvanto 18:32
12 Aimo Kontinen 18:33

Alamäki naiset:
Sijoitus Nimi Aika
1 Raili Juvani 7:30
2 Outi Koli 9:26
3 Anniina Heikkinen 9:35
4 Miisa Pietilä 9:44
5 Susanna Kiviniemi 9:54
6 Leena Anttonen 12:06
7 Sirpa Unga 13:47
8 Paula Salo 15:32
9 Kaija Luoma 15:43    

lauantai 20. marraskuuta 2010

Immoselle tuplamestaruudet Ylläksellä
















Kaitsu vei jo toisen kerran peräkkäinen sekä ala- että ylämäkipotkukelkkailun suomenmestaruudet.
Ylämäki kisa oli selvä jo parin ensimmäisen minuutin potkujen jälkeen. Kaitsu meni menojaan ja Matti ei pysynyt minun vauhdissa. Koville ylämäki kuitenkin otti vaikka kauheaa hapotusta ei tuntunut. Maksimisyke oli 188 ja keskisyke 178. Kaitsulle jäin varmaan pari minuuttia ja Matti jäi minusta minuutin.

Ylämäkipotkukelkkailun tuloksia:
1. Kai Immonen
2. Markku Levänen
3. Matti Pesälä





Kuvassa alamäkikisaa varten valoin tuunattu Esla Kickspark potkukelkka ja kypärä.













Alamäkpotkukelkka kisa olikin sitten mielenkiintoinen kokemus. Kaisu ja Matti lähtivät heti omaan vauhtiinsa ja minä aristelin kiihdytyksen kanssa. Alkumatkasta olin neljäs tai viides, mutta kun massa pääsi jyräämään niin  ohittelin pari kanssa kilpailijaa ja aloin lähestyä Mattia. Loppu loivalla osuudella ennen maali viivaa pääsin jo Matin tuntumaan, mutta matka loppui kesken ja eroa jäi lopulta muutama sekuntti.

Alamäkipotkukelkkailun tuloksia:
1. Kai Immonen
2. Matti Pesälä
3. Markku Levänen

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Alamäkipotkukelkkailua Vatuskilla

Alamäkipotkukelkkailua Vattuvuoren laskettelukeskuksessa Varkaudessa.
Ihan ei laskut menneet putkeen. Yhdellä laskulla vastaan tuli auto ja metsikkö kutsui.
Ja viimeisen laskun henkisiä ja muita kolhuja parannellaan lähipäivät.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Mäkeä alas potkukelkalla

Yritin valloittaa paikallisen lasketturinteen Vatuskin potkukelkalla laskien.
Olot eivät olleet kovinkaan lumiset, joten jalaksiin kiinni muoviset jalakset.




Näkymä alaspäin Vatuskin huipulta















Ensimmäisessä laskussa tuli huomattua, että tanko kannattaa kiristää kunnolla kiinni. Se yllättäen helpottaa ohjausta.






Kriittinen piste.















Sen verran rinteen pohja oli epätasainen, että mies vastaan Vatuski päättyi 0-4 lopputulokseen.




















Ei muuta kun katse ylöspäin ja kohti alamäki potkukelkkailun SM-kisoja tulevana viikonloppuna.
Toivottavasti alusta on kisapaikalla hieman tasaisempi.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Talven potkukelkkailu tapahtumia

Potkukelkkailun MM-KISAT Multialla 11-13.3.2011

Finlandia Ice Maraton  lauantaina 19.2. klo 8.00 starttaa    Potkukelkkailu 100 km SM/Myl/Nyl


Oravissa olisivat viikkoa aikaisemmin 12.2.2011. järjestämässä myös potkukelkka kisoja.
Mikä siellä olisi sopiva matka 50 km ? Ilmoitelkaa sähköpostitse: potkukelkka@mlevanen.com

Tour de Skaten yhteisaikakilpailua ei järjestetä kaudella 2010/2011, joten jos on tietoa luistelutapahtumista joita tulevana talvena järjestetään niin ilmoitelkaa asiasta. Yritetään saada potkukelkkailijat mukaan.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Uusi harjoituskausi aloitettava

Nyt kun muutaman viikon ylimenokausi on takana ja aloitetaan pikku hiljaa harjoittelu kohti tulevan vuoden koitoksia. Laitan blogiin myöhemmin tietoja menneen kesän harjoittelusta.
Kuten kuvasta näkyy TV-lepo ja vaimon tekemä kotiruoka on tehnyt tehtävänsä.
Olisiko tästä etua alamäkipotkukelkkailun SM-kisassa parin viikon päästä ?

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Potkukelkkailukausi avattu

Takana 1,5 tunnin peruskestävyys lenkki potkurilla. Viime vuonna ensimmäinen potkukelkka lenkki tuli tehtyä viikolla 46 tiellä ja viikolla 47 pääsi jo järvenjäälle.




















Joten nyt ollaan pari viikkoa etuajassa.
Kyllä ohikulkijoilla päät kääntyivät samaan tapaan kun viime vuonnakin.

Myös Joonas haki potkutuntumaa pitkän kesän jälkeen.

CC-pyörätapahtuma Iisalmessa 13.11. klo 14-15

CC-pyörätapahtuma Iisalmessa 13.11. klo 14-15

Paikka: Paloisvuoren ulkoilukeskus, Uotilanniementie 35, Iisalmi

Lähtö n. 500 metriä P-paikalta
Reitin mitta on 2,2 km

Saa osallistua kaikilla ilman moottoria olevilla polku- ja potkuvekottimilla.
                    
Reittiä ajetaan tunti. Kierrokset lasketaan järjestäjän toimesta.
Ilmoittautumiset viimeistään torstaina 11.11.2010 mennessä.
Osallistuminen tapahtumaan omalla vastuulla.
                                                        

Osallistumismaksu 5 euroa, jälki-ilmoittautuminen 8 euroa. Maksetaan paikan päällä.

Oheispalvelut: suihku, sauna & muuta mukavaa ilmoittautumisten mukaan

Reittikuvaus:
Reitiltä löytyy kovapohjaista ulkoilureittiä, ruohikkoa, sammalta, singletrackiä, mutaa,
pari kiveä, 14 % nousu ja cyclocrosseihin kuuluva pakollinen jalkautumiseste.                                                        
                                                        
Ilmot osoitteeseen info(at)sad.fi  tai 044 328 4664/Marika

http://www.sad.fi/ccinfo.html

perjantai 5. marraskuuta 2010

Ala-ja ylämäkipotkukelkkailun SM-kisat lähestyy

Ala-ja ylämäkipotkukelkkailun SM-kisat 2010 , YLLÄS/ÄKÄSLOMPOLO 20.11.

Näin Savon kesäkeleissä on syytä kerrata kisan säännöt hyvissä ajoin.

Potkuri-kisojen säännöt: 
Kilpailu käyhään etukätheen harppomalla mitatulla ja merkityllä aluheela.
Rata tulhaan tekehmään niin liukhaaksi ja nopeaksi ko mahollista.
Rattaa ei saa itte kilpailija muokata ollenkhaan. Kilpailua vaarantavat esteet saapi tietenki heittää hankheen.   
Etheenpäin saapi mennä juoksemalla tai Potkimalla niin lujjaa ko kintuista saapi irti, niin no kelkka pittää tietenki olla völjyssä eli matkassa koko matkan.
Kisassa ei saa harrastaa minkhäänlaista vilppiä eli sivule suuntautuva Potku, purjevoima, moottorit tai muut vempelheet, jokka ei kuuluu tavallisheen kelkkaihluun on ehtottomasti pois kisasta.
Lähössä kelkan ja Potkijan tullee olla kiltisti lähtöviivan takana.
Lähettäjän tullee tehhä samalalaila ko yleisurheilu kisoissa, kattothaan sitte paikala, miten se tapahtuu. 
Lähtö tapahtuu suohraan liukhaan jään päältä ilman mithään vippas konsteja.
Lähössä saapi vain Potkia normaalilla tavalla.
10§  Maahliin on tullu ko rinnat ylittävät maalilinjan, kelkan pittää olla Potkijan alla tukevasti.
11§  Toisia Potkijoita ei saa tahalhaan kiilata methään, voipi käyä kaverille köpelösti ja ittekki joutua kisasta ulos.
12§  Toupinkia ei saa käyttää, mutta lämpimän totin saapi nauttia jos viluttaa.
13§ Toisen Potkijan perässä saapi lasketella eli peesata, mutta ohikki voipi koittaa. 
14§ Jalasten lämmittäminen kielletty, mutta lämpimän totin saapi ottaa (katto pykälä 12) 
15§ Liukupinnan voitelu on sallittu. Kelkan pittää tulla ehjänä maahliin, välilä saapi kuitenki kelkan/Potkijan huoltaa (katto pykälä12)
16§ Vasitella rikottu kelkka on Potkijan maksettava omasta pörsistä.
17§ Kilpailunumeron tullee osottaa ainaki etheenpäin ja sinnepäin kannattee ittekki Potkia.
18§ Kisat piethään säästä huolimatta, kylmälä kelillä kannattaa laittaa pässin pökkimät jalkhaan.
19§ Rata on siinä kunnossa, mihin järjestäjät on saahneet sen tehtyä. Son kaikile sama eikä estä Potkimista.
20§ Parkkarin eli kelkan kehittämistä  vauhtihirmuksi ei rajoteta, kunhan muistaa kattoa pykälän 5.
21§ Jos tullee erimielisyyksiä, niin kilpailun pomo voipi ratkasta asian. Jos ei vieläkhään kelpaa, niin tuomaristo tekkee lopullisen päätöksen.
22§ Parkkarin kehittelyä ei tule estää, katto pykälät 5 ja 20.
23§ Kilpailussa Potkithaan rehellisesti huumorin avittamana.
24§ Muutokset näihin pykähliin tehtäkhöön potkukelkka seurojen ja kansainvälisen potkukelkkailuliiton yhteishommana.
25§ Kilpailijat huristelevat mäkeä alle omala vastuula.
26§ Joukkuekishaan tarvithaan 3 henkeä, startti ja maahliin tulo häätyy tapahtua rintarinnan!!!