lauantai 5. maaliskuuta 2016

Tyhmä, tyhmempi, minä

Jäätä etsiessä päätin käydä katsomassa mikä on Huruslahdella moottoriurheilijoiden radan tilanne tämän päiväisen tapahtuman jäljiltä. Tarkoitus oli potkia Kicksparkilla irroittelu treeni ennen huommista Leppävirran kisaa.

Toisin kuitenkin kävi. Ensin kiittelin onneani, ettei jäätietä radalle ole suljettu. Normaalisti auto pitää jättää uimarannan edustalle ja siitä siirtyä lumista jäätietä pitkin itse radalle noin kilometrin matka.

Ajattelin, että hieno pääsen autolla perille asti. Mutta kuinkas kävikään noin puolen kilometrin ajelun jälkeen jäällä oli vähän vettä. No sehän ei Toyotaa pysäytä. Vähän eteen päin niin penkalla alkoi olla lankun pätkiä ja lastauslavoja. Niitä tuijotellessa sitten eturenkaat olivatkin niin syvällä vedessä, että panikki ja pakokauhu iski. Niinhän siinä sitten kävi, että auton etuosa oli kohmassa ja yrityksistä huolimatta siinä sitten oltiin.

Auto ei liikkunut eteen eikä taakse. Soitto luottoapuri Penalle, että tulehan apuun. Eihän siitä tullut mitään normaali henkilöautolla. Alkoi soittokierros hinausliikkeisiin ja autourheilijolle löytyisikö 4-vetoa avuksi.

Hinausliike ilmoitti, että ei käy. Heillä ei omat vakuutukset kata vahinkoja jos jäällä tapahtuu jotain.
Autourheilijat olivat vilkaan ja onnistuneen tapahtupäivän jälkeen jo rentoutumassa eikä apua löytynyt sieltäkään tähän hätään.
Pelastajaksi löytyy ystäväni ja potkukelkkailun harrastaja parin kymmenen kilometrin päästä Roverillaan. Kiitos siitä sinulle Timo, tulen korvaamaan tämän jotenkin sinulle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti