Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lehtoniemen koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lehtoniemen koulu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Lehtoniemen koulun talvitapahtuma

Lehtoniemen koulun vanhempainyhdistys järjesti eilen "Koko perheen talvitapahtuman". Lämpötila oli plussan puolella ja vettä oli hieman jäällä, mutta sehän ei menoa haitannut.

















Olin siellä 8 kpl Kickspark -potkukelkan kanssa järjestässä kisat lapsille ja lapsenmielisille. Mukana meillä oli myös nopeustutka, josta pystyi tarkastelemaan potkuvauhtia suoralla.




Myös aikuisille illan pimetessä oli oma lähtönsä. Joonas toimi porukalle jäniksenä.

















Jos oikein pysyin laskuissa mukana illan aikana järjestiin kymmenen starttia, joiden nopeimmielle vanhempainyhdistys oli varannut makeat palkinnot.

Mieltä lämmitti palaute jonka sain lapsilta, aikuisilta ja tapahtuman järjestäjiltä.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Kiitos muistamisesta !

Kaksi nuorta neitoa kävi illalla kiittämässä Viktoria eilisestä, kuten kuvasta näkyy.
Itse menin sanattomaksi, mutta Viktor laittoi heti ranttaliksi.
Kiitos muistamisesta !










keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Lehtoniemen koulun ulkoilupäivä 3.3.2010

Lehtoniemen koulun ulkoilupäivää vietettiin mukavassa kelissä.
Noin 1/3 koululaista oli Huruslahdella parin tunnin ajan luistelemassa ja potkukelkkailemassa.
Loput koululaiset viihtyivät Vatuskilla pulkkamäessä sekä suksilla rinteessä ja ladulla.
Kuvissa esiintyvä maskotti on Viktor. Viktor on nimetty kelkkamies Viktor Balckin mukaan.



Kiitokset Lehtoniemen koulun opettajille ja oppilaille hienosta tapahtumasta.
Erityiset kiitokset lisäksi potkukelkkailu osuuden onnistumisesta kuuluvat:

VarkUA:n aikaisin heränneille auramiehille
Birgitta ("synttärisankari"), peräkärryn lainaamisesta
Nina, Kickspark potkukelkkojen lainaamisesta
Carlson Varkaus, liukuesteistä oppilaiden kenkiin