Näytetään tekstit, joissa on tunniste australia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste australia. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. kesäkuuta 2016

Matkalle lähtö lähestyy


Nyt on uusi kypärä käytössä, kiitos Team Sportia Varkaudelle. Ja päällä kuvassa näkyy Team Kickbiken uusi paita. Yritän tässä kääntää sisäistä kelloani jo lähemmäs Aussi aikaa. Tänään on herätty ajoissa ja käydään myös nukkumaan ajoissa. Jää jalkapallot katsomatta tänään TV:stä.

Aamulla aikomus herätä klo 4 ja lähteä herättely vesijuoksulle. Huomenna on edessä myös viimeisen kunnon rykäisy ennen kisoja. Tarkoitus on potkia perinteinen 10,5 km testi. Toivottavasti tulos parantuu viikon takaisesta.
Kaikki keinot (paitsi kielletyt) on sallittuja. Joku tokaisi viikko sitten, että numerolappu rinnassa vauhti paranee. Täytyy varmaan huomenna kokeilla sitä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Potkulautailun MM-kisat lähestyy osallistujalista


Jahas, olisi sittenkin pitänyt pysyä yleisessä sarjassa kädestä huolimatta. Mutta lähdetään matkaan nauttimaan uusista kokemuksista ja taistelemaan hyvistä sijoituksista ja keräämään ranking pisteitä.

Mens Senior
Steven Ball Australia
Michal Kulka Czech Republic
Iva Vedralova Czech  Republic
ROEL Van der Velde Netherlands
Tomas Pelc Czech Republic
Daniel Hardy Australia
Daan de Jonge Netherlands
Marek Kadlec Czech Republic

Ali Hassan Australia





Mens Masters
Kevin Vis Australia
Ramé Christophe France
David Lynch Australia
Todd Price New Zealand
Adrian Leroy Beazley New Zealand
Andrew Whitehead Australia
Markku Levänen Finland 
Russell Rogers Australia
Vincent Gooiker Netherlands
David Kellett Australia
Brendon Walker Australia
Tom Gilfedder Australia
Martin Broucek Australia

Mens Junior
Luke Jardine Australia
Matyáš Olšar Czech  republic

Mens Vet
Murray SCOTT Australia
David Bye Australia
Anthony Brown Australia
Alan Stewart Australia
Mario Reijne Netherlands
Bruce Cook Australia
Arnold Ehlers Australia
Christopher Brown Australia
John Jardine Australia
Dominik Crettenand Switzerland
Alan Ferris Australia
Patrick Staunton Australia

Kaikki osallistujat tästä linkistä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Warkauden Lehti 8.6.2016




































Tiistaina 14.6. lääkäri antaa lopullisen kommentin kisoihin osallistumisesta. Lähtö olisi 2.7. ja ensimmäinen MM-kisa startti Kickbikella on 8.7.
Sisäisen kellon kääntäminen (+7 tuntia) on tarkoitus aloittaa jo kotimaassa. Luvassa siis yöttömän yön treenejä ja yösyömistä.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Footbike World Championships in Australia

Ilmoittautuminen potkulautailun MM-kisoihin on avautunut.
Tästä linkistä pääsee kisasivuille

Kuinka ollakkaan kun maantaina ilmoittautuminen avautui niin satuin olemaan Kuopiossa tutustumassa yhteen kuntosaliin.


perjantai 1. tammikuuta 2016

Valmistautuminen MM-kisoihin on aloitettu

Tosin matkarahat vielä uupuvat, mutta sen eteen tullaan tekemään kovasti töitä ja parin seuraavan viikon aikana muutamat paikalliset yritykset saavat meikäläiseltä yhteydenoton.

Henkinen valmentajani on sitä mieltä, että mikäli on aikomus pärjätä kesällä potkulautailun MM-kisoissa, täytyy paikallisiin oloihin tutustuminen aloittaa hyvissä ajoin. Näin vältytään siltä, ettei H-hetkellä tule yllätyksiä.

lauantai 28. marraskuuta 2015

FWC2016 Accommodation - July 7th to 10th July 2016 - Gold Coast of Australia






















Hi fellow kickers.

Can I suggest that your accommodation be booked this week.  We have just found out that there are another 3 large events being held on the Gold Coast that same weekend, so the best priced accommodation is going to book out fairly soon. We have been able to get some movement on pricing at 1 of the motels close, see the details below.

What I suggest everyone does is to book their accommodation at any one of the Motels, Hotels, Apartments or resorts, within easy travelling distance of the “Sports Super Centre” at “Runaway Bay”. That way you can stay in the same place for your stay on the Gold Coast. Some of the closest places are listed below, but definitely cheaper if you organise it as a group, because you can share the costs of booking a 2 or 3 bedroom apartment, and if you book a whole group in and are booking several apartments, then you can ask for a discount.

If you are travelling on your own or with only 1 other person, then cost wise the Sports Super Centre is great option, but their accommodation is only available from the 4th to the 7th of July, so you would need to move to other accommodation on the Saturday.  Talk to us about booking the Super Sports Centre, but the other accommodation you will need to book directly.

So, some of the other options are

BUDGET –

Aquarius Backpackers, 42 Queen Street, Gold Coast (Southport) about 17 mins drive to Sports Super Centre (SSC).  No Change
They have dorm rooms from about $35 per night or $42.50 for a double.

Surfers Paradise YHA - 70 Seaworld Drive. 21 mins drive to SSC. No Change
It sleeps 100 people total.  Twins or double from $70pn or a dorm bed from about $26.

MIDRANGE –

Limassol Motel (3.5 stars) +61 7 5591 6766 – No change
Labrador - only 8 mins drive to Sports Super Centre. 
Has rooms that can accommodate up to 5 people from about $169 per night. – 5th person would be on a foldout bed

Runaway Bay Motor Inn - 8 mins drive to SSC – Changed pricing. Gave us a good offer straight away, essentially 10% off rack rate, slightly less for quad share. Ring these guys to discuss your options, and mention “Footbike World Championships”.
429 Oxley Drive, Runaway Bay QLD 4216
2 person standard double from about $145 now $130.50, Family rooms Queen plus 2 singles in 1 room $195 for 4, now $180 for 4, or $153 for 3. 

Harbourside Resort, 8km to SSC – No change
132 Marine Parade
Southport Gold Coast, QLD 4215 Australia

Treasure Island Holiday resort – 4km to the SSC. No change but may look at group booking
They have Pandanus villas that can accommodate 6-8people and works out at $50-60 per person per night.
They also have plenty of Family activities available, worth a look

Pelican Cove Resort - 5km to SSC – change – said they were keen to discount group bookings, mention Footbike World Championships
Up to 6 people for $165 per night – minimum 5 nights

Windsurfer Resort – 6km to SSC – change – said they were keen to discount group bookings, mention Footbike World Championships
Broadwater Accommodation
452 Marine Parade Biggera Waters
Queensland 4216 Australia
4 people 5 nights for $475 total

There are a lot of other apartments and hotels and resorts available but you may find they are a little more expensive.

Please look at these and decide which ones you like the best.

Please also pass this on to everyone in your database, so that they can check it out as well.

Bruce Cook
President
Australian Footbike Association Inc (AFA)
Ph 0407 699884
Organisers of the 2016 Footbike World Championships here in Australia
"Kick Down Under"

perjantai 17. heinäkuuta 2015

MM-potkulautailu kisat heinäkuussa 2016 Australiassa

IKSA myönsi muutama vuosi sitten vuoden 2016 potkulautailun MM-kisa järjestettäväksi Australiaan. Minun tietojen mukaan kisojen ajankohta on heinäkuun 7.-10. päivä.

Ja millaista säätä toisella puolella maapalloa uutisoidaan olevan näin heinäkuussa, kun kotimaassa ollaan turhaan odoteltu helteitä. Lue Iltalehden juttu tästä linkistä.

Kesän 2016säätä  jännityksellä odotellen





















Tosin kisat taidetaan järjestää Brisbainen suunnalla ja siellä näyttää olevan tutut kelit.




maanantai 18. tammikuuta 2010

Australia Kickbiken kera

Lämpimiä kuvia näin potkukelkkailu kautena maapallon toiselta puolelta. Kyllä se kesä meillekin kohta koittaa.
Jack (Bristolista) vietti 3. viikkoa lomaa eteläisessä Australiassa.
Kuvista näkyy, että jopa kengurut käyttävät Kickbikea.
http://picasaweb.google.co.uk/Jack.I.Humphreys/AustraliaWithKickbikeJan2010#