Youtubeen on tullut videon pätkä Kickbike kierroksesta Barcelonassa.
tiistai 1. joulukuuta 2009
maanantai 30. marraskuuta 2009
Tee itse potkukarpponen
Talven tuloa odotellessa on aikaa viriteltellä potkuvälineet kuntoon.
Rakensin itselleni potkukarpposet lumella potkimista varten.
Kuvalliset ohjeet rakentelusta oheisessa linkissä.
http://www.potkulautailua-kickbikella-ja-potkukelkkailua.mlevanen.com/artikkelit-1/potkukarpponen

sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Korkean paikan leiri Himoksella
Vietimme viikonlopun Jämsän Himoksella hyvässä seurassa.
Lunta ei ollut kun muutamassa kohdassa rinnettä, joten talviset riemut sai unohtaa.
Onneksi oli Kickbike Crossmax mukana, joten liikunta ei jäänyt pelkkään sauvakävelyyn.
Samalla seurueen muut jäsenet saivat tutustua potkuttelun saloihin.
Perjantain VK-lenkin loppuun tuli tehokas 10 min nousu majapaikkaan Kotkanpesään.
Ja lauantaina 1,5 tunnin sauvakävelyn päälle tuli potkittua mäki 4 kertaa ylös.
Ylöspäin aikaa meni 10 minuuttia max sykeen ollessa 180 ja alas pääsikin sitten tärisevin jaloin 4 minuutissa.
Pystystä laskuasennosta huolimatta huippunopeus alamäessä oli 60 km/h.
Ohessa Youtube pätkässä 4. nousun loppumetrit.
http://www.youtube.com/watch?v=8SYqB82kRmE
Reissussa tuli testattua myös Kickbike bagin kätevyys. Crossmax kulki näppärästi laukussa auton takapenkillä.

tiistai 24. marraskuuta 2009
ALA – JA YLÄMÄKIPOTKUKELKKA SM-KISOJEN TULOKSET
Ylämäkikisa miehet Aika
1. Kai Immonen (5) 13.45
2. Matti Pesälä (1) 14.28
3. Ari-Pekka Lassila (3) 15.51
4. Janne Niva (16) 18.49
5. Timo Kauppila (2) 18.54
Ylämäkikisa naiset
1. Anniina Heikkinen (4) 24.36
Alamäkikisa miehet Aika
1. Kai Immonen (5) 5.59
2. Matti Pesälä (1) 6.14
3. Jani Niva (16) 7.18
4. Seppo Juvani (27) 7.23
5. Ari-Pekka Lassila (3) 7.49
6. Mikko Luukkonen (23) 8.42
7. Pekka Lohiniva (30) 8.48
8. Erkki Mäki (22) 8.49
9. Kai Heikkinen (28) 9.10
10. Teemu Ylikiltti (21) 9.17
11. Timo Kauppila (2) 10.05
12. Seppo Unga (12) 10.10
Alamäkikisa naiset Aika
1. Raili Juvani (26) 8.31
2. Anne Pantsu (31) 8.45
3. Henna Lavikainen (20) 10.40
4. Sirpa Unga (25) 10.51
5. Hanna Vuontisjärvi (17) 18.14
6. Paula Väisänen (18) 18.25
7. Raili Laitinen (19) 18.32
8. Sanna Satta (24) 18.35
Alamäkikisa Joukkue Aika
1. Äkäslompolon Sport Shop 8.20
- Jari Ahola
- Kari Pakkanen
- Jakke Helassalo
2. Ruskapirtti 9.51
- Simo Hietanen
- Janne Honkapirtti
- Panu Rundgren
3. Luoteis-Lappi 10.34
- Jani Modig
- Jonna Niinikangas
- Aki Ollikainen
Lähde: http://www.yllas.fi/moduls/uutisointi/uutinen.asp?newsid=2791&deptid=8964&languageid=3&NEWS=1
Lähde: http://www.yllas.fi/moduls/uutisointi/uutinen.asp?newsid=2791&deptid=8964&languageid=3&NEWS=1
lauantai 21. marraskuuta 2009
Tuloksia Ala- ja ylämäkipotkukelkkailun SM-kisoista
Pesälän Matti laittoi tekstaria.
Immosen Kaitsu vei mestaruuden molempiin suuntiin ja Matti tuli toiseksi.
Pohjoisessa lunta riittää toisin kun täällä Savossa.
Itse kävin tänään CrossMaxilla potkimassa 10 x 1,5min ylämäkeen ja pulahtamassa järvessä lenkin päälle.

torstai 19. marraskuuta 2009
Harjoittelun peruskuntokausi 1. takana Peruskuntokausi 1. takana
Olen jakanut harjoitteluni kahteen kauteen potkukelkkailuun ja potkulautailuun Kickbikella.
Molemmat kaudet sisältää harjoittelussani peruskunto kaudet 1 ja 2, kilpailuun valmistavan kauden ja kilpailukauden. Olen huomannut tämän sopivan itselleni motivaation ja kunnon kehityksen kannalta parhaiten.
Harjotusmäärät viikossa eivät ole hirvittävän suuret, mutta olen pyrkinyt saamaan tehoja ja terävyyttä harjoitteluun pitkien junnaavien harjoitusten sijaan. Sain niistä aikoinaan tarpeekseni triathlonia harrastaessani.
Pidän harjoituspäiväkirjaa Google-dokumenttien avulla, jolloin pystyn täydentämään sitä miltä koneelta tahaansa sekä saamaan aikaan haluamiani tilastoja ja diagrammeja. Tarvittaessa pystyn jakamaan harjoituspäiväkirjani valmennusguruille kommentoitavaksi antamalla vain linkin ja oikeudet katsoa harjoituspäiväkirjaani. Olen parhaillaan kirjoittamassa artikkelia Google-dokumenttien hyväksikäytöstä harjoituspäiväkirjan ylläpidossa ja seurannassa.
tiistai 17. marraskuuta 2009
Alamäkipotkukelkkailun SM-kisat jää väliin
Ajatukseni oli kuvata Ylläksellä alamäkipotkukelkkailun SM-kisa potkuriin kiinnitettävällä kameralla ja yökuvaus toiminnolla. Kuulemani mukaan alaspäin potkukelkalla syöksyessä kipinät vaan sinkoilevat jalasten alta ja laskijoiden kauhun kiljahdukset täyttävät ilman.
Valitettavasti omalta kohdalta tämä tapahtuma jää tänä vuonna väliin. Täytyy yrittää toteuttaa tämä unelma seuraavana talvena.
Katso rakentamani tankoon kiinnitettävä videokamera teline oheisesta linkistä.
http://www.potkulautailua-kickbikella-ja-potkukelkkailua.mlevanen.com/artikkelit-1/tankoon-kiinnitettaevae-videokamera-teline

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)