Perjantai ilta meni reitin merkkaus tehtävissä ja kotiin pääsi vasta ennen yhtätoista yöllä. Melkein sata kylttiä tuli pystytettyä reitille. Joten vähän oli epäilys, että mitähän tästä tulee.
Lauantai aamuna aamulenkillä tuli sitten samalla viriteltyä kameran ja lähetysvälineet kuntoon Navitas 1 rakennukseen.
Bambuser Live lähetystä seurasi päivän aikana 29 henkilöä ja 10 muuta vielä jälkikäteen. Kiitokset Birrelle nettitikun lainaamisesta.
Kun sitten juoksijat ja kävelijät oli saatu matkaan, menimme lasten kanssa kirjoittelemaan kannustus lauseita Vattuvuoren nousuun.
Siellä myös näimme Kotiteollisuus yhtyeen Jouni Hynysen, joka kommentoi ylämäessä menoaan sanoin "V...u, per....".
Maalissa olimme sitten valmiina ottamassa vastaan SaDilaiset 12,8 km kiertäjät ruusujen kera.
Ja kun halauksissa päästiin vauhtiin niin jaoin samalla ylimääräiset ruusut muille maaliin tulijoille kaupungintalon edustalla, saaden samalla useamman halauksen.
Vähän otti päähän osallistujien vähyys Kickbike sarjassa, onneksi Pesälä oli urhoollisesti tullut mukaan pitkästä ajomatkasta huolimatta. Joten todennäköisesti tämä oli viimeinen Navitas Maraton, jossa oli Kickbike sarja mukana.
Joonas halusi mukaan murtuneesta pikkuvarpaasta huolimatta lähteä potkuihin mukaan, tuloksena oli kuntosarjan voitto ja aika parani 3 minuuttia viimevuodesta. Jos pojan kehitys potkijana jatkuu samaa tahtia niin 3 vuoden päästä en enää pärjää hänelle.
Itsellä kisa meni tasaisesti potkien oikein pahalta ei tuntunut missään maksimi syke oli 184 ja keskisyke 170. Luistelijat lähtivät 5 minuuttia ennen potkijoita matkaan ja jo meno matkalla pääsin väistelemään sauvoja. Ennen kääntöpaikkaa ihmettelin kärkiluistelijan "hidasta" vauhtia katsoin, että olin puolisen minuuttia jäljessä.
Maaliin tultiin märkänä ja tappiota tuli luistelun voittajalle vain yksi sekuntti. Voi jos olisin tiennyt tämän niin olisin lopunkin potkinut vauhdilla loppusuoran.
Naama kurassa, mutta reissuun tyytyväisenä ajatus kääntyi jo kohti seuraavia mahdollisia kilpailuja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti