Nyt on kolme viikkoa harjoittelua takana ja parasta aikaa vietän löysää viikkoa.
Mieli vaati vaihtelua, joten potkut on tehty Cross Maxilla hiekkateillä, latupohjilla ja poluilla vältellen kesäkauden reittejä mahdollisimman paljon.
Tällä viikolla on palauteltu ja ladattu akkuja seuraavan 3 viikon rutistukseen. Harjoittelussa on luvassa voima painotteinen jakso, joten DBC klinikan kuntosalille tulee mentyä useamman kerran viikossa.
On tällä viikolla potkinut myös testit, jota sitten pitkin talvea pyritään parantamaan.
Tosin saattaa olla, että samaan vauhtiin pääsen vasta huhtikuussa. Mutta mikäli talvikeleissä yllän edes lähelle niin kyllähän se motivoi harjoittelemaan.
Talven 5,2 km testi pätkä on jälkimmäinen osa kesän 10,4 km reitistä.
Nyt pohja aika on 12 min 12 sek Cross Maxilla maastorenkailla.
Otin testeihin mukaan myös koko vartalon räjähtävän voiman testaamisen. 3 kg kuulan heitot pään yli taakse ja alhaalta eteen. Tulokset ovat tippuneet 25 vuodessa ainakin 2-3 metriä. Täytyy mummolasta kaivella esille vanhat harjoituspäiväkirjat, sieltä näkee millaisia tuloksia nuoruudessa tuli viskottua. Nyt tulokset olivat 15.41 m sekä 15.00 m.
Seuraavalle löysälle viikolle sattuukin alamäkipotkukelkkailun SM kisat Ylläksellä.
Paikanpäälle kannattaa tulla siitäkin syystä, että tapahtuma kuvataan tällä kertaa talteen useammalla kameralla sekä laskijat näkevät vauhtinsa reitin varrelta nopeusnäytöstä.
Ja eiköhän kärjen huippunopeudetkin saada tällä kertaa talteen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti