torstai 5. tammikuuta 2012

Kisapuiston iso jääkenttä kutistuu

Ilonpisaroita -lehti kertoi suru-uutisen. Kisapuistoon rakennetaan tulevana kesänä keinotekonurmi ja tämän seurauksena talvisin samalla kentällä ollut noin 70m x 160m jääkenttä pienenee 1/3 osaan nykyisestä.
Ei siinä sitten enää paljon potkukelkalla tai retkiluistimilla kierrellä.
Olen käynyt Kisapuiston kentällä iltaisin niin luistelemassa kun potkukelkkailemassa. Siinä saa tehtyä vähän yli minuutin kierroksen ja 8-reittiä kiertämällä on saanut reitille kaarteet molempiin suuntiin.


Täytyy toivoa, että joku alkaa ylläpitää Huruslahdelle jäärataa tai sitten palkata nuoriso auraamaan Mulalle omaa rataa. Kiitokset muuten Joonakselle ja Joonalle nykyisestä 500 m reitistä.

Yhden talven itsellä riitti motivaatio ylläpitää rataa, mutta ei ole oikein innostavaa tehdä ensin tunti aurausta käsipelillä ja toinen tunti itse treeniä.

Onhan meillä Varkaudessa hieno tekojää Kämärillä, johon pitäisi sitten varmaan hakea iltavuoroja mikäli haluaa tulevina talvina harrastaa matkaluistelua tai potkukelkkailua jäällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti