sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Talven ensimmäinen pitkä potkukelkkailu

Kickspark potkukelkka
Kävin tänään ensimmäistä kertaa tänä talvena Rantasalmen Järvisydämmessä potkukelkkailemassa. Alla oli Ninan Kickspark, jonka jalakset hioin illalla.

Eilen oli viimeinen laiva mennyt väylällä, joten nyt reitti oli käytettävissä Oraviin asti. Laivaväylä tosin piti ylittää kävelleen. Rantasalmen puoleinen reitti oli lumisempi kun Oravin puolinen, tämä kyllä osittain johtui myös tuulesta joka isolla selällä puhalsi irtolunta reitille.

Reitillä näkyi minun lisäkseni myös 3 muuta potkukelkkailijaa! Aikaisempina vuosina käydessäni potkukelkkoja on näkynyt vain vuokraamojen pihassa.

Laitoin Sports Trackerin päälle jo autossa, joten siinä näkyvä aika ja matka ei aivan pidä paikkaansa.
Menomatkalla Oraviin oli myötätuuli ja aikaa menomatkaan kului noin 47 minuuttia, muutamalla pysähdyksellä. Takaisin päin potkukelkkaillessa sitten leikin kameralla ja otin muutaman vauhdikkaan vedon vastatuuleen.

Vastatuleen potkiessa karmi ajatus, että pitäisi potkia 100 km Kuopiossa. Pitäisi jotenkin löytää motivaatiota kyseistä kisaa varten. Olenkohan tulossa vanhaksi, kun mukavaa on vain potkia ja naatiskella.

Löytyisikö osanottajia mikäli järjestettäisiin 35 km potkukelkkakisat Oravi - Rantasalmi - Oravi? Tai toisin päin. Savon Dynamo voisi järjestää palkinnot. Jos osanottajia löytyy niin laittakaa viestiä. Voisi olla ihan hyvä treeni ennen Finland Ice Marathonin "kärsimystä".




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti