sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Pitkästä aikaa jäällä
















Rohkaisin mieleni ja kävin potkimassa 3 tunnin lenkin Mulalla. Jään paksuus vaihtelee vastarannan sulasta alueesta, reitillä olevaan 5-10 senttiin. Yläkuvassa näkyvät tummat kohdissa on kyllä 3-5 senttiä jäätä, mutta kävin mittailemassa siellä jään paksuutta reittiä.
















Muutama aste lämmintä ja taivaalta tihkutti vettä, mutta kyllä mieli lepäsi vaikka maisema näyttikin harmaalta. Ja kyllä sitä uraa alkoi syntymään kun vähän yli kilometrin pätkää sahasin edestakaisin.




















Testasin ensimmäistä kertaa visiirin toimivuutta silmien suojana tällä lenkillä. Onhan tuossa totuttelemista kun laseja on tottunut pitämään.
















Nyt voikin loppupäivän maata tv levossa herkutellen ja palata huomenna jäälle tekemään vetoharjoitusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti