maanantai 21. joulukuuta 2009

WL:n haastattelu

Yöllä tapahtui se mitä jo ehdin pelätä. Eli lunta tuli reilusti. Onneksi se on pakkaslunta ja lähetee reitiltä potkukelkka aurauksella pois. Aamulenkki menikin 1,5 km reitin aurauksessa.
Sama odotaa nyt illalla kun pitäisi tehdä nopeusharjoitus.
Päivällä oltiin sitten poikien kanssa WL:n haastattelussa, jossa kerroimme potkukelkkailusta sekä toivoimme, että lehti jutun perusteella löytyisi yksityinen rahoittaja Huruslahden jääradan ylläpitoon. Kaupungilla eivät rahat riitä, kun muutenkin pitää leikata palveluja. Mitenkähän käy niiden monien retkiluistin parien, jotka Varkaudessakin ostettiin viime talvena. Lähin luonnonjäärata taitaa olla Kuopiossa tai Rantasalmella.
Onneksi kelkalle on suhtkoht helppo aurata kapea reitti.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Niinhän siinä sitten kävi...

Perjantaina SaDin syyskokouksessa hehkuttelin Ninalle, miten hyvin on keihäänheittopikkarit kestäneet potkuja. No tänään sitten aamuharjoituksessa piikki lähti pesineen. No viime talvenakin meni yhdet piikkarit jo vastaavanlaiseen kuntoon.
















No kuitenkin nyt on hyvä harjoitusviikko takana 17  tuntia rehkimistä, josta 13 tuntia jäällä potkien.
Tulevalla viikolla voikin sitten keskittyä herkkuihin ja perheen kanssa yhdessä oloon.

lauantai 19. joulukuuta 2009

USA:n potkulautailu ennätykset 5 km matkalla

Nämä ovat potkittu  Salt Lake City:ssä tämän vuoden syyskuussa.
Naisten ennätys
Sarah Cox, 14:37, age 30-34, age 34
Miesten ennätys
Christopher Cox, 11:43, age 35-39, age 36
Lähde: http://kickblogger.livejournal.com/19579.html

torstai 17. joulukuuta 2009

Vesijuoksu korvaavana lajina potkukelkkailuun

Tänään aamulla lämpomittari näytti sellaisia pakkaslukemia (-23), että päätin lähteä tekemään harjoituksen uima-altaassa. Alkuverryttelyksi 15 min uintia ja sitten vesijuoksua 10 x 30 sek/ 2 min 'hölkkä' palautuksella. Ja lopuksi vielä uintia 20 min.

Vesijuoksussa asentona pieni etukeno. Kädet pumppaavat vartalon sivulla rytmisesti, kyynärpäät hipovat alhalla vyötä, kyynärpää 90 asteen kulmassa ja kädet kauhovat vettä taaksepäin. Jalat ojennetaan joka potkulla taakse, loppuojennus on tehokas pakaroille ja nilkkakin ojentuu lopussa (lähde: www.vesiliikunta.com). Vedoissa rytmi nousee, menemättä kuitenkaan hosumiseksi.
Youtubessa on videon pätkä, jossa opastetaan vesijuoksutekniikkaan. http://www.youtube.com/watch?v=wb4rAzMTu2E

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Näillä varpaatkin tarkenee

Ulkona paukkuu -15 asteen pakkanen. Mittaria katsoessa mietityttää lähteäkkö järven jäälle potkimaan vai keksisikö jotain muuta liikuntaa. Ei muuta kun riittävästi päälle (alusasu, fleeceasu, tuuliasu) ja suunta jäälle.
Jalassa Craftin sukat ja piikkarit. Piikkarin päälle olen vetänyt neopreeniset pyöräilykengän päälliset.
Nämä suojaa nilkatkin hyvin. Hiihtohanskojen päälle vedin vielä lapaset. Päänhän kypärämyssy, pipo ja lasit päähän.

Ja tulihan sitä potkittua 3 tuntia 130 keskisykkeellä. Eikä paleltanut yhtään. Mulalle olen aurannut nyt noin 5 km pitkän 60 cm leveän lenkin. Täytyy vain toivoa, että lisää lunta ei tule ihan heti.


maanantai 14. joulukuuta 2009

Lajivoimaa potkukelkalla

Jäällä kun nuo ylämäet ovat vähissä niin päädyin tälläiseen ratkaisuun.
Eli valjaat päälle ja vanha rengas narun perään.
Harjoituksessa vedin 10 x 1 min / 2 min palautuksella. Sykkeen sain nousemaan 180 eli lähes maksimiin.


Pätkä harjoituksesta nähtävissä Youtubessa.










sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Talviuintia - 15 asteen pakkasessa

Kävin vielä pulahtamassa klo 21 jälkeen järvessä.
Nyt jaloissa kihelmöivä, hyvä tunne.
Päivällä potkittu 1 tunti 40 minuttia ei tunnu enää missään.