maanantai 28. helmikuuta 2011

Kelkkaillen kevääseen-tapahtuma 28.2.2011

Kickspark -potkukelkat valtasivat Hiekanpään puistoluisteluradan Pieksämäellä, kun Äkkimuutos -hankkeessa mukana olevat kiersivät 900 metrin mittaista rataa kauniissa auringonpaisteessa.




Kiitos osallistujille !
Myöhemmin nähtävissä myös vauhdikasta menoa videon muodossa.

Warkauden Lehden yleisönosaston palautteita viikonlopulta

Liekkö väylien kunnossapitäjä saanut virikkeitä Suomi Express -ohjelmasta ja vastannut asiaan näin.

Potkukelkkailu kuvia Virosta

Jaak Nilson ottamia kuvia potkukelkkailu kilpailusta Tartosta.

Kuvia voi katsoa tästä linkistä.

Kymmenen uutiset 27.2.2011

Kymmenen uutisissa oli kuvattu Tuusulan järven jäältä luistelijoita ja potkukelkkailijoita.
Pätkässä haastellaan Anne-Mari Vierikkoa. Pätkä nähtävissä MTV3 Katsomossa alkaen kohdasta 11.09


sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Leppävirran radan testausta

Reipas tunti tuli pyörittyä Vokkolan kentän rataa ympäri TUL:n piirinmestaruus luisteluiden yhteydessä.
Mutkat tuntuivat viime vuotistakin jyrkemmiltä.
Pari kertaa kelkka vei miehen penkkaan ja kertaalleen lähti kelkka kokonaan alta.
Tulin siihen tulokseen, että tulen käyttämään kypärää ensiviikonlopun potkukelkkakisoissa tällä radalla.

Vetäisin radalla ensimmäisen kovan harjoituksen Ice Maratonin jälkeen eli 6 x 500 metriä.
Ajat pyörivät 1.12-1.14 välillä. Jos oikein muistan niin Maarit pyyhälsi viime talvena samaisella radalla ajan 1.11. Yhtään puhdasta kierrosta ei tullut vaan aina kaarteessa tuli oltua sivuluisussa.
Onneksi kaarteissa on sentään lunta reunassa, johon jalaksen saa ohjattua helpottamaan käännöstä.
Täytyy vielä kertaalleen käydä testaamassa rataa ja teroittaa jalaksia.
Jos kaikki menee putkeen niin yritän lähtettää kisat netissä livenä www-sivuillani.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Tämä yrittäjä pitää talvesta

Kauppalehden uutinen Torstaina 17.02.2011
E.S.Lahtinen Oy on tehnyt kelkkoja jo lähes 80 vuotta....
Lue koko juttu tästä linkistä.

Pimp my potkukelkka

Huristelen talvella potkurilla. Mummojen juttu, I know. Kuitenkin niin näppärä ja nopea kulkuneuvo erityisesti poikien kanssa liikkuessa. Lue koko Yötön blogi tästä.

Kickspark -potkukelkkailu mahdollisuus Leppävirralla

Leppävirran Urheilijat järjestävät tulevana sunnuntaina Vokkolan kentällä Leppävirralla avoimet TUL:n Savon piirin luistelun mestaruuskilpailut. Kilpailuissa on matkoina 300-500 metriä ja maratonluistelun matka noin 15 km, missä kenttää kierretään 50 kierrosta. Sarjoja löytyy kisoista jokaiselle, lasten sarjat alkavat siitä kun luistimilla pysyy ja veteraanisarjat alkavat 30v ylöspäin viiden vuoden välein. Maraton luistelun luistelun sarjat alkavat 15v ylöspäin ja mukana on harrastesarjat naisille ja miehille. Mukaan voi tulla kokeilemaan vaikka potkukelkkaa, jos kelkkailijoita ilmestyy paikalle niin heille järjestetään oma kisa heti luistelun jälkeen. Luistelut alkavat sunnuntaina klo 12.00 300-500m matkoilla ja klo 13.00 luistellaan maratonluistelu.


Lepu.fi


Täytyy lähteä testaamaan jalasten pitoa. 
Otan mukaan kaiken varalta useamman Kickspark -potkukelkan.

torstai 24. helmikuuta 2011

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kuvanssin Talvirieha

Kauniissa auringonpaisteessa lapset ja lapsenmieliset pääsivät tutustumaan potkukelkkailuun Kickspark -potkukelkoilla Kuvanssin koulun vanhempainyhdistyksen järjestemässä talviriehassa.
Pakkasmittarin näyttäessä -20 astetta suunnitellut hiihtokilpailut peruuntuivat, mutta sen tilalla ratkottiin alamäkipotkukelkkailun mestaruudet.

SaDilaisten Kickspark -potkukelkat olivat kovassa käytössä niin jäällä kaukalossa kun lumisella tiellä.



Leikkimielisen alamäkipotkukelkkailun tuloksia:

5-6 v pojat
1. Lassi 29.06

5-6 v tytöt
1. Tiia 25.03

9-10 v pojat
1. Eemeli 20.41
2. Veli 20.44
3. Lari 20.47
4. Rasmus 26.75

11-12 v pojat
1. Joonas 16.63

Naiset
1. Salla 16.03
2. Anne 16.18
3. Päivi 18.00
4. Saara 20.37

Miehet
1. Markku 13.66 (Huom ! En minä, vaan kaimani)
2. Juho 16.03
3. Janne 19.37

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Jälkipelit netissä Finland Ice Maraton

Näkyvissä 26.2. saakka Justin.tv:ssänoin klo 9.00-11.00


Watch live video from studioreplay on Justin.tv

noin klo 11.00-13.00


Watch live video from studioreplay on Justin.tv


noin klo 13.00-15.00


Watch live video from studioreplay on Justin.tv


noin klo 16.00-



Watch live video from studioreplay on Justin.tv

Finland Ice Maratonin potkukelkkailu tunnelmia

Kylmähän sitä aamulla oli, mutta olin ilahtunut potkukelkkailijoiden määrästä lähtöviivalla.
Ensimmäisellä kierroksella kärki kolmikkoon erottuivat Pesälä, Vierikko, minä.
Heti kisan alkukierroksilla Vierikon meno näytti tahmealta, joten päätin heti taktikoida. Peesasin Hannua ja annoin Matin karata meiltä noin 50 metriä. Ja reitin hitaimman mutkan jälkeen ampaisin Vierikon ohi ja ajoin Pesälän hetkessä kiinni. Tämä onnistui ja jatkoimme Matin kanssa matkaa kahdestaan kunnes 12 kierroksella Vierikon selkä alkoi näkyä edessämme. Katso kuva SS:n galleriasta.








Kuva: Pekka Määttänen






Tässä vaiheessa tein arviointivirheen joka sitten näkyy lopputukoksissa. Ajattelin, että nyt kun ampaisen irti Pesälästä, hän jäisi Vierikon kanssa potkimaan loppumatkan ja minä saisin nautiskella yksin kärkipaikasta maaliin asti. Näin tein, sanoen ylimielisesti Matille ohittaessa, että ”Nyt minä lähden”. Jätin Matin taakseni ja ohitin Hannun kierroksella. Suunnitelmani ei kuitenkaan toiminut. Sillä puoli kierrosta ohituksen jälkeen sain huomata Vierikon saaneen kehonsa käyntiin ja hän pyyhälsi potkukelkallaan vauhdilla ohitseni ja olimme kaikki kolme jälleen samalla kierroksella. Olin irtiotossani saanut eroa melkein minuutin ja ajattelin tämän riittävän maaliin asti.








Kuva: Pekka Määttänen







Ongelmat minulla alkoivat 5 kierrosta eli 20 km ennen maalia. Kisan alussa suojalasini olivat jämähtäneet jäähän ja olin jatkanut matkaa lasit otsalla. Vasemman silmän näkymä muuttui sameaksi ja oikean silmän silmäripset alkoivat jäätyä kiinni enkä nähnyt kunnolla eteeni. Muutaman kerran puolisokeana hortoillessani kelkan jalas tökkäsi railoihin, mutta pysyin kuitenkin pystyssä. Yritin lämmittää silmiäni käsilläni ja huollosta saamallani lämpimällä juomapullolla, mutta turhaan. Katso kuva SS:n galleriasta.  Näin edetessä aikaa tuhraantui kuitenkin niin, että 2 kierrosta ennen maalia Matti pyyhälsi jälleen ohitseni. Tämä tosin helpotti minun matkaani kun nyt oli edessä hahmo jota pystyi seuraamaan.









Kuva: Kickbike / Miia





En vielä tässäkään vaiheessa ollut huolissani voiton suhteen vaan ajattelin, että kunhan viimeisellä kierroksella saan maalin näkyviin niin spurttaan sitten voittoon. Toisinhan tässä kuitenkin kävi, Pesälä aloitti pitkän kirinsä noin puolikilometriä ennen maalia ja minä seurasin kun hai laivaa. Noin 100 metriä ennen maalia näin maalivaatteen joten yritin päästä Matin rinnalle ja ohi, mutta liian myöhään. 20 metriä ennen maalia nostin selkäni ylös ja ajattelin miten tyhmä taas olinkaan ollut. Voittaja käytti matkaan aikaa 3.28.13 ja minä sekunnin enemmän.










Kuva: Kickbike / Miia






Lainatakseni Andre Agassin sanoja: ” Voittamisen riemu on pienempi kuin häviämisen tuska, eikä hyvä tunne kestä yhtä kauan kuin paha.”









Kuva: Pekka Määttänen






Minun on myönnettävä, että Pesälän Matti on voittonsa ansainnut. Sillä hän teki kilpailunaikana kärjessä töitä ¾ kilpailun matkasta ja näytti, että tälläkin kertaa kokemuksen voiman.





Pettyksen kyyneleetkö ?










 


Maaliin tulon jälkeen saimme katsojilta ja järjestäjiltä kiitosta siitä, että olimme järjestäneet mielenkiintoisen kilpailun. Samalla saimme potkukelkkailun pariin ainakin yhden uuden harrastajan. Hän oli seurannut kamppailuamme voitosta kotinsa ikkunasta ja muutama tunti myöhemmin hän oli uuden Kickspark –potkukelkan onnellinen omistaja.
 
Itselläni matka jatkui silmäkipujen seurauksena KYSiin, josta illalla kello kahdeksan jälkeen pääsin palkintojen jakoon merirosvon näköisenä, silmälappu vasemman silmäni päällä. Lääkärin diagnoosi oli, että silmäni eivät olleet paleltuneet vaan ne olivat kuivuneet kovasti viimassa. 
















Puikkarissa suorittettu palkintojenjako ja illanvietto jäi minun osaltani lyhyeksi. Susu tuli siskonsa tuomana kyyditsemään minut kotiin.


Finland Ice Maratonin juttuja medioissa potkukelkkailun osalta

Savon Sanomat kuva sarja

Satakunnan Kansa:  Matti Pesälälle pitkän matkan SM-kulta potkukelkkailussa

Finland Ice Maratonin potkukelkkailun tulokset

Kierrosaikoihin pääsee nimeä klikkaamalla.

Kicksledding 80 km F


Pl. Namn Född Förening/Ort/Land Kat. # Resultat
1 Nina Koponen
Cycling el Burro F 202 4:33:07


 

Kicksledding 80 km M


Pl. Namn Född Förening/Ort/Land Kat. # Resultat
1 Matti Pesälä
Kortelan Ryhti M 207 3:28:13
2 Markku Levänen
Savon Dynamo Ry, Varkaus M 203 3:28:14
3 Hannu Vierikko
Ketkupolkka M 206 3:34:28

perjantai 18. helmikuuta 2011

Joroisten lehti 18.02.2011
















Joroisten Lehti

Uuden musiikin iltavuoron perjantaitoiveboxi - toive

Toivo Uuden musiikin iltavuoroa soittamaan lempparibiisisi tai muuten vaan mahtava ralli.
Mitä persoonallisempi toive, sen varmemmin biisisi soitetaan!
Toiveet toteutetaan siis perjantaisin Uuden musiikin iltavuorossa kello 18-20 YleX -kanavalla !

Ja tälläinen toive lähti. Saa nähdä kuullaanko toive.

"Perjantaitoiveboxin aikaan kymmenkunta potkukelkkailijaa ympäri Suomea on kääntänyt Kicksparkkinsa kohti Kuopiota. Nimittäin lauantai aamuna klo 8.00 pakkasmittarin näyttäessä Forecan mukaan  -29 astetta nämä potkukelkkailun pioneerit starttaavat kisaansa Finlandia Ice Maratonilla. Järjestäjien radan teko ongelmat ovat lyhentäneet vuosittaisen Viktor Balckin muistoksi potkittavan 100 km matkan 80 kilometriin. Ensin mielessä oli esittää toivebiisiksi Chris Rean - Road to Hell, mutta näin perjantaista iltaa piristämään sopii paremmin Smurffien - Potkukelkka biisi."

Smurffit: Hokkus Pokkus Hitit! Vol. 14 - Potkukelkka (Temple of love)


Tulihan se sieltä perustelun kanssa klo 19.10
Uuden musiikin iltavuoron biisilista 18.2.2011

torstai 17. helmikuuta 2011

Kickspark potkukelkat Linnamäen Talviriehassa !

Ketkupolkka - Potkukelkkarata
Valitsetko ajokiksesi klassikon vai nykyaikaisen vauhtipelin? Kelkkakokoja aikuisille ja perheen pienimmille hurjapäille.

Katso lisää aiheesta Kickbiken sivulta tästä linkistä.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

lauantai 12. helmikuuta 2011

Koko Ice Maratonin reitti valmis

Koko 4 km lenkki on nyt valmis potkittavaksi ja luisteltavaksi kertoo Savon Sanomat www-sivuillaan.
Railoista ja hiekasta Rönön sillan alla varoitellaan samalla.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Pakkasta luvassa Ice Maratonille

Foreca lupaa kisapäiväksi kylmää kyytiä.
Klo 8 Startissa luvassa on -26 astetta tuulen ollessa 1 m/s.
ja aamupäivän aika aurinko lämmittää ilman - 20 asteeseen.

Lähde: Foreca.fi

torstai 10. helmikuuta 2011

Talvirieha Kuvanssissa 20.2.2011

Treeni Ice Maratonin 2 km reitillä

Kävin Koposen Jarkon kanssa koeajamassa Kuopion reittiä.
















Jää oli minusta hyvä potkukelkkailuun, railoja ei ollut liikaa.
Reitillä oli meidän lisäksemme muutama muu luistelija samaan aikaan radalla.
Tuuli tuiversi takasuoralla niin, että välillä tuntui seinän tulevan vastaan.
Nopein kierros tällä 2 km reitillä oli minulla 6 minuuttia.
Reippaan vauhdin kierrokset olivat 6.15 ja 6.30 välissä.
Potkittua tuli yhteensä 2h 20 min arviolta 40 km.
















Jarkon kaarteen luistelu.
















Tuleva 2 km lisäpätäkä pysyi vielä suljettuna.
Saa nähdä mitä siitä tulee kun 4 km lenkkiä kiertää 20 kertaa.
Pysyykö mies kierroslaskuissa mukana?
Täytyy muistaa joka kierros painaa sykemittarin väliaika painiketta.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Finlandia Ice Maratonin matkoilla ja aikatauluissa muutoksia

Runsaan lumentulon ja jäille nousseen veden vuoksi Finland Ice Marathonin luistelurata jää tänä vuonna neljän (4) kilometrin mittaiseksi. Kuopion kaupungin radantekijöiden urhoollisista yrityksistä huolimatta tilanne pidemmän reitin osalta näyttää lohduttomalta ja kisa on päätetty viedä läpi lyhyemmällä neljän kilometrin reitillä.



Reitin lyhentäminen 12,5 km mitasta neljään kilometriin aiheuttaa muutoksia myös aikatauluihin ja kilpailtaviin matkoihin. Kaikkia matkoja joudutaan lyhentämään hieman, kierrosmäärien noustessa turhan suuriksi. Tällä ja aikataulumuutoksilla vältetään radan ruuhkautuminen ja ylimääräinen kuluminen kisapäivän aikana. Kahdensadan kilometrin kuninkuusmatka lyhenee 140 km mittaiseksi yhtenä lähtönä suoritettavaksi ja 100 km luistellaan 80 km mittaisena. Lyhemmillä matkoilla vaikutukset ovat vähäisempiä. 50 km lyhenee 40 km mittaan, 25 km luistellaan 24 km pituisena ja 12,5 km lyhenee ainoastaan puolen kilometrin verran. Ilmoittautuneet siirretään automaattisesti oikeaan sarjaan.
Jokainen kilpailija huolehtii itse tai avustajansa välityksellä omasta kierroslaskennastaan siten, että oikea kierrosmäärä tulee luisteltua. Ajanottojärjestelmä on automaattinen ja lopputuloksissa näkyy kierrosmäärät.
Pyydämme kilpailijoita huomioimaan turvalliset ohitukset ja sopuisan luistelun muuttuneiden olosuhteiden mukaisesti. Suosittelemme erityisesti kypärän käyttöä. Mikäli huomaatte radalla loukkaantuneen kilpailijan, pyydämme siitä ilmoittamaan välittömästi maalialueen ohituksessa järjestäjille.
Kilpailutapahtumien muutokset ja uudet aikataulut:
Finland Ice Marathon 2011 kisapäivän 19.2. ohjelma:
-          klo 7.00, 35 kierrosta L = 140 km, entinen 200 km
-          klo 8.00, 20 kierrosta L = 80 km, entinen 100 km
-          klo 8.00, 20 kierrosta PK = 80 km, entinen 100 km
-          klo 11.00, Minimaraton, satamatorilla
-          klo 11.30, 10 kierrosta L = 40 km, entinen 50 km
-          klo 12.30, 6 kierrosta L = 24 km, entinen 25 km
-          klo 13.30, 3 kierrosta KL = 12 km, entinen 12,5 km
-          klo 14.30, 3 kierrosta  KLAPUV = 12 km, entinen 12,5 km
-          klo 14.30, 6 kierrosta KSL = 24 km, entinen 25 km
-          klo 14.30, 10 kierrosta SL = 40 km, entinen 50 km
FIMIn sivuille tästä.

Jäämaraton jo mielessä



Lue koko juttu tästä

sunnuntai 6. helmikuuta 2011