Vuodenvaihteessa alkanut PK2 harjoitus kausi on nyt takana.
13 viikon pätkä joka sisälsi niin potkukelkkakisat kun sairastelutkin.
Harjoitustunnit eivät oikein vastanneet sitä mitä olin
suunnitellut, mutta pakolla en ryhtynyt tunteja keräämään vaan etenin
tuntemuksen mukaan. Lisäksi olen tarkoituksella jättänyt tarkoituksella 3
tunnin pitkät lenkit vähemmälle.
Alla oleva kuva sisältää PK1 ja PK2 harjoittelun sykkeiden jakautumisen.
PK2:lla harjoittelun sykkeet jakautuivat alla olevan kuvan mukaisesti.
Talven aikana olin potkukelkan sarvissa sekä lumella ja
jäällä tähän mennessä 65 tuntia. Jos ajatellaan kilometrivauhdiksi 15 km/h niin
se tarkoittaa lähemmäs 1000 kilometriä. Kelkkailu kausi jatkuu vielä niin
pitkään kun yöpakkaset pitävät latupohjat ja järvien jäät potkittavassa
kunnossa.
Ensimmäistä kertaa tätä vuonna olen jaksottanut voiman
hankinnan erityisille voimajaksoille jolloin olen ollut salilla 3-4 kertaa
viikossa tehden kestoltaan noin 30-40 minuuttia kestävän treenin. Kiitokset Varkauden
dbc klinikalle yhteistyöstä niin salin käytöstä kun käytännön neuvoista.
Voiman kehitystä olen seurannut 3 kg kuulanheitoilla. Tosin
talvella testit jäi osittain tekemättä. Nyt kuitenkin viimeisen voimajakson jälkeen
kävin viskaamassa uudet ennätykset.
Kuulan heitossa eteen tulos parani 1,01
metriä ja pään yli taakse 1,16 metriä.
Kumpa vain tämän talvella hankitun voiman saisi jalostettua
tehokkaaksi potkuksi. Se onkin tulevan KVK-kauden haaste.
Enää kolmisen viikkoa ja sitten Varkaus puolikkaalla
startataan ja katsotaan miten Kickbike kulkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti