lauantai 30. kesäkuuta 2012
Gobandit videokameran testausta Kickbikessä
Kokeilin Gobandit kameraan Kickbiken etuhaarukassa kuvaten niin eteen, taakse ja ylös.
Samalla harjoittelin Youtuben videon muokkaus ohjelmaa. Se ei oikein onnistunut kuten kuvasta näkyy.
Agiliz Hercules ICT Trophy 2012: Kickbike
Potkulautailu viesti Kickbike Freeridella oli yksi laji tämän vuoden Agiliz Hercules ICT Trophyssä.
Muita "hulluja" lajeja voi katsoa Youtubessa.
perjantai 29. kesäkuuta 2012
torstai 28. kesäkuuta 2012
Tsekkiläinen "potkija" yleisurheilun MM-kisoissa
Tsekin Vašek Barák osallistui 400 metrin aitoihin. Hänen olisi pitänyt alittaa 49,70, että hänet olisi valittu Lontoon Olympialaisiin. Välierissä aika oli 50,33 eikä hän päässyt finaaliin.
Joten hänet nähdään St. Wendelissä potkulautailun MM-kisoissa.
Tsekin kielinen juttu tässä linkissä.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Ranskan kuulumiset
IKSA Eurocupin ensimmäinen osakilpailu potkulautailtiin
viikonloppuna Ranskan Lyonissa.
Lauantain ohjelmassa olivat 2,6 km aika-ajo, 10 km criterium
sekä 3x2,5 km viesti.
Ruokaa odoteltaessa
Kisat olivat loistavasti järjestetty ottain huomioon ne resurssit, joita heillä oli käytössä.
Mm. lähialueen poliisiasemille oli ennakkoon ilmoitettu, että viikonlopun aikana kaupungilla saattaa liikkua päihtyneitä henkilöitä. Poliiseille oli jaettu noin kymmenen sanan lista, joita päihtynyt henkilö saataa sopertaa. Näin poliisi osaa tarvittaessa ottaa yhteyttä kisajärjestäjiin ja toimittaa potkija(t) oikeaan majoitukseen.
Listalla esiintyivät esimerkiksi sanat:
Kickbike, footbike, Suomi, Tsekki, Ultima,....
Kyllä valtion tulisi jakaa tukea myös meille potkulautailijoille kun olemme ympäri eurooppaa parantamassa suomi kuvaa.
Viikonlopun yllättäjäksi nousi nuori hollantilainen Martijn
Tiemens voittamalla sekä aika-ajon sekä criterium kilpailun jättäen Immosen
molemmilla matkoilla toiseksi. Tosin suomalaiset antoivat tasoitusta kanssa
kilpailijoille käyttäessään potkuissa vakio Kickbikeja ilman varsinaisia
kilpailu virityksiä.
Itse potkin aika-ajossa 4. sijalle 7,2 sekuntia voittajan
perässä jääden vaivaiset kuusikymmenystä kolmannesta sijasta. Aika-ajossa tein pari mokaa, joissa olisin
voinut ottaa useamman sekunnin ajasta pois. Miia oli vielä ottamassa valokuvan
kohdassa missä muut potki ja minä vain makasin tangon päällä.
10 km criterium kilpailussa teimme taktisen mokan ja
päästimme Tiemensin karkuun heti lähdöstä. Odotimme kyllä, että nuori mies
olisi hyytynyt kovaan alkuvauhtiinsa, mutta ei. Itse lähdin vetämään toisen
kierroksen lopussa yrittäen vetää karkulaisen kiinni. Tästä seurasi se, että
samalla potkin itseltäni jalat alta eikä voimia riittänyt enää taisteluun
kakkossijasta neljän miehen loppukirissä. Kaitsu oli kirissä vahvin, jääden
voittajalle lopulta 11 sekuntia. Hannu oli kolmas ja minä viides 13 sekuntia
voittajan perässä.
Ottaako koville?
Päivän kolmannessa startissa 3x2,5 km viestissä Team
Kickbike Finland otti ylivoimaisen voiton ennen Hollannin High Level ja Mars
Germany joukkueitta. Ratkaisin voiton jo avaus osuudella potkien viestin
nopeimman osuusajan 21 sekunnin erolla seuraaviin joukkueisiin. Maalissa ero
toiseksi tulleeseen joukkueeseen oli 26 sekuntia. Sen verran jäi hampaan koloon
noista 4. ja 5. tilasta, että halusin avausosuudelle purkamaan pettymykset
pois.
Sunnuntaiaamuna oli vielä vuorossa maraton erittäin
vaativalla reitillä, joka sisälsi nousua yhteensä 15 kilometriä ja erittäin
vaativia serpentiini laskuja. Kuninkuusmatkalla suomalaiset eivät antaneet
toisten enää yllättää vaan Immonen ja Vierikko ottivat kaksoisvoiton.
Voittaja saapuu maaliin
Vierikko
jäi Immosesta lähes 8 minuuttia ja kolmanneksi tullut Ranskan Luc Teilles 10
minuuttia. Luc kaatui kisasta toiselta sijalta. Hannu teki herrasmiehen eleen ja antoi Lucikke oman palkintonsa.
Veteraanien 3 parasta
Myös Lahtisen Miia oli kisoissa mukana. Kuvassa Miia harrastaa sopupeliä Lellun kanssa.
Minun kohtaloksi koitui vanha pohje vamma, jonka seurauksena
jouduin keskeyttämään jo 5 kilomerin kohdalla. Potkin kuitenkin kierroksen
loppuun pelkällä toisella jalalla.
Keskeyttämisen jälkeen oli sellainen raivo päällä, että olin
myymässä Kickbikeni pois ja lopettamassa urheilun kokonaan. Miksi pohkeen piti
mennä juuri nyt kun olen elämäni potku kunnossa?
Nyt menee kesän kilpailu suunnitelmat uusiksi. Täytyy nyt
vain toivoa, että jalka on kunnossa ennen elokuussa Saksassa potkittavia
MM-kilpailuja.
Tunnisteet:
2012,
eurocup,
Footbike,
IKSA,
Immonen,
Kickbike,
Lahtinen,
Levänen,
potkulautailu,
Ranska,
Vierikko
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Videoita Ranskan eurocupista
French 2012 IKSA Footbike eurocup - part 1
EUROCUP LYON 2012 Kohdassa 3 min saattoi päättyä minun ura?
EUROCUP LYON 2012 Kohdassa 3 min saattoi päättyä minun ura?
Ranskan tulokset netissä
Lataa tulokset kierrosaikoineen Excel-taulukossa tästä linkistä.
2,6 km aika-ajon tulokset.
10 km tulokset.
Maratonin tulokset.
Viesti tulokset
1 | 5 | Team Kickbike Finland | 3 | 15:53.596 |
2 | 7 | High Level MEN 1 | 3 | 16:20.410 |
3 | 49 | MARS Germany | 3 | 16:26.216 |
4 | 9 | AVIS IVREA MEN 1 | 3 | 17:19.293 |
5 | 68 | High Level WOMEN 1 | 3 | 17:46.599 |
6 | 16 | AVIS IVREA MEN 2 | 3 | 19:52.143 |
7 | 4 | Ultima KLap Team | 3 | 20:04.886 |
8 | 42 | Trot'In Lyon | 3 | 20:15.533 |
9 | 84 | Team lipnik Dragon | 3 | 20:32.503 |
10 | 44 | Trot'n Breizh | 3 | 21:40.805 |
11 | 47 | VHRA | 3 | 22:04.839 |
12 | 67 | AVIS IVREA WOMEN | 3 | 22:12.745 |
Tunnisteet:
afts,
eurocup,
Footbike,
IKSA,
Immonen,
Kickbike,
Levänen,
potkulautailu,
Ranska,
result,
tulokset,
Vierikko
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
lauantai 23. kesäkuuta 2012
perjantai 22. kesäkuuta 2012
Olutta puoleen hintaan
Olen havainnut, että potkijoiden joukossa löytyy monia oluen ystäviä.
Suosittelen tutustumaan oheisesta linkistä Tarkkamarkan blogin kirjoitukseen Olutta puoleen hintaan.
Tämän jutun vinkkien avulla voit säästää vuodessa satoja euroja!
Kuvan henkilöt eivät liity aiheeseen.
Hyvää Juhannusta!
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Hannu Aamu-TV:ssä 21.6. klo 8.45
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Johan löytyi mäki - Uuhimäki
Kickbike Uuhimäki |
Mäkien metsästys tuotti viimein tulosta. Toivalassa Kuopion pohjoispuolella sijaitsee Uuhimäki, joka kuuluu Kallaveden kierroksen reittiin. Kaksi vuotta sitten puolessa välissä piti hypätä laudalta pois ja taluttaa loppumatka mäestä ylös. Nyt rauhallisesti potkien meni ylös helposti.
Kävin kokeilemassa paljonko Kickbikella siinä saa vauhtia ja saahan siinä lähes 80 km/h.
Kickbike alamäki vauhti |
Sport-Trackerin tiedot tästä linkistä.
Juhannus Ranskassa IKSA eurocupissa
Tulevana viikonloppuna jää kotimaan kokot näkemättä kun pääsen kokeilemaan vauhtiani eurocupin ekassa osakilpailussa Lyonissa. Matkaan lähtee lisäkseni Hannu, Kaitsu ja Miia.
Luvassa lauantaina 3 starttia 2,5km, 10 km sekä viesti ja sunnuntaina maraton.
Tavoitteena, että joka matkalla otetaan kolmoisvoitot ja muilta potkijoilta otetaan luulot pois ennen MM-kisoja.
Kisojen kotisivut.
Lähtönumerot nähtävissä Trot Lyon Picasa albumissa.
Nähtävästi minulle on odotettavissa täyden kympin viikonloppu.
Luvassa lauantaina 3 starttia 2,5km, 10 km sekä viesti ja sunnuntaina maraton.
Tavoitteena, että joka matkalla otetaan kolmoisvoitot ja muilta potkijoilta otetaan luulot pois ennen MM-kisoja.
Kuva: Facebook Christophe Quiniou |
Kuva: Facebook Christophe Quiniou |
Kisojen kotisivut.
Lähtönumerot nähtävissä Trot Lyon Picasa albumissa.
Nähtävästi minulle on odotettavissa täyden kympin viikonloppu.
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Forssa Suvi-ilta MARATHON 2012 Kickbike tulokset
Potkijat olivat rullaluistelijoiden sarjassa.
40 km
Sami Kuisma 1:30:00 (7. sijoitus luistelijoiden joukossa)
Matti Pesälä 1:45:41 (12. sijoitus luistelijoiden joukossa)
Kaikki tulokset tästä linkistä.
Sami Kuisma 1:30:00 (7. sijoitus luistelijoiden joukossa)
Matti Pesälä 1:45:41 (12. sijoitus luistelijoiden joukossa)
Kaikki tulokset tästä linkistä.
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Alamäkiä etsimässä osa 2
Tänään oli vuorossa Joroisten alamäet. Tällä kertaa huippunopeudeksi tuli 65,4 km/h.
Menihän se lepopäivä näinkin.
Suomen tavoitelluimmat T-paidat Kuopion SM-maratonilla
Kuopio maratonilla miesten ja naisten sarjojen voittajat puetaan myös asiaankuuluvasti.
Nähdään 1.9. Kuopiossa.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Alamäkiä etsimässä
Viikon pitkä palauttava Kickbike lenkki tuli potkittua kohti Leppävirtaa.
Samalla tuli tutkailtua seudun alamäet ja haettua kokemusta vauhdikkaista laskuista.
Kokemus on tarpeen sillä vauhdikkaita alamäkiä on luvassa niin Ranskan Eurocupin maratonilla sekä Saksan MM-kisojen Criterium kisassa.
Sport-Trackerin mukaan huippunopeus oli 57,5 km/h. Samalla löytyi myös reittin, joissa voisi vaikka järjestää vaativan Kickbike kisan. Reittiin kuuluisi vaativa lasku sekä sykkeitä nostava nousu. Mutta täytyy laitaa harkintaan joko ensikesänä olisi toteutuksen vuoro.
Palautuminen Navitas Maratonin kisasta on edennyt hyvin. Maanantaina tuli pyöräilyä yhteensä noin 70 km ja eilen "loikittua" Kickbikella ylämäkeä.
Nämä Kickbike loikat eli jalanvaihto joka potkulla ylämäkeen ovat kuuluneet KVK-harjoituskauden ohjelmaan kerran viikossa.
tiistai 12. kesäkuuta 2012
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Navitas Maratonin jälkipelit
Hurjan potkukisan jälkeen alkoi varsinaiset KULTA juhlat vaikka paikalla olikin vain himmeäpien mitallien voittajat.
Musta tuntuu, että päivänsankari oli tyytyväinen myös saamiinsa lahjoihin vaikka potkukelkkailu kelejä täytyy vielä hetki odottaa.
Kiitos kaikille läsnäolleille hauskasta illasta myös Marilynin puolesta!
Illalla julkaistiin myös ehdotus potkulautailun MM-kisajoukkueen virallisesta asusta. Näitä saisi jääkiekkoliitolta edullisesti nyt kun kotikisat ovat ohi.
Paino on voimaa, ylipaino yli voimaa!
Tässäkö tuleva MM-mitallisti?
Kunhan vain peesaajat näkevät tämän niin jo alkaa polvet tutista.
Musta tuntuu, että päivänsankari oli tyytyväinen myös saamiinsa lahjoihin vaikka potkukelkkailu kelejä täytyy vielä hetki odottaa.
Kiitos kaikille läsnäolleille hauskasta illasta myös Marilynin puolesta!
Illalla julkaistiin myös ehdotus potkulautailun MM-kisajoukkueen virallisesta asusta. Näitä saisi jääkiekkoliitolta edullisesti nyt kun kotikisat ovat ohi.
Paino on voimaa, ylipaino yli voimaa!
Tässäkö tuleva MM-mitallisti?
Kunhan vain peesaajat näkevät tämän niin jo alkaa polvet tutista.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Rullapotkukelkalle kyytiä Hämeessä
Hattulassa on oltu liki 30 vuotta kateellisia naapuripitäjän Kalvolan Keihään edustajille. Keihään 139 intohimoista kuntoilijaa kuljetti vuoden 1982 kesäkuussa vuorokauden aikana rullapotkukelkkaa viestinä 340 kilometriä ja 488 metriä.
Lue juttu Hämeen Sanomista tästä linkistä.
Ps. Ennätys ei rikkoontunut. Tuloksena uljaat 309 km.
Lähde: Facebook
Lue juttu Hämeen Sanomista tästä linkistä.
Ps. Ennätys ei rikkoontunut. Tuloksena uljaat 309 km.
Lähde: Facebook
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Navitas Maraton tulokset
MKB : 19,20 km (Lähti: 5, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1. Immonen Kai Kouvolan Potku 38.50,3
2. Levänen Markku Savon Dyna 38.50,6 +0,3
3. Vierikko Hannu Ketkupolkka ry 38.50,8 +0,5
4. Pesälä Matti Kortelan Ryhti 45.18,5 +6.28,2
5. Forsblom Lars Kouvolan Potku 49.04,0 +10.13,7
NKB : 19,20 km (Lähti: 4, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
NKB : 19,20 km (Lähti: 4, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1. Salovirta Maarit Leppävirran Urheilijat 45.22,6
2. Moisio Carita 48.02,7 +2.40,1
3. Suomalainen Auli Multian Jyske 52.56,5 +7.33,9
4. Lahtinen Miia Team Kickbike 59.08,0 +13.45,4
KUNTOKB : 19,20 km (Lähti: 3, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
KUNTOKB : 19,20 km (Lähti: 3, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1. Tuomainen Pertti Leppävirran Urheilijat 45.24,0
2. Levänen Joonas Leppävirran Urheilijat 49.02,9 +3.38,9
3. Hyötyläinen Marja-Liisa 1.01.52,2 +16.28,2
Katso kaikki tulokset tästä linkistä.
torstai 7. kesäkuuta 2012
Alpo pitkästä aikaa mukaan arvokisoihin
Kuva: www.footbike-wc2012.de |
MM-kisojen www-sivut kertovat, että Kuusiston Alpo tekee paluun arvokilpailuihin.
Katso järjestäjien uutiset tästä linkistä.
Tunnisteet:
Footbike,
footbikesport,
IKSA,
Kickbike,
Kuusisto,
MM,
potkulautailu,
saksa,
wc
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Navitas Maraton 2012
Ennakkoon on ilmoittaunut kymmenkunta potkijaa Navitas Maratonille.
Joukossa tutut nimet Immonen, Pesälä, Vierikko, Salovirta jne.
Valitettavasti uusia nimiä ei lähtölistalle ole ilmestynyt. Joten vielä ehtii mukaan.
Osallistujaluetttelo tässä linkissä.
Kaupungissa käynnissä olevat päällystystyöt pitävät järjestäjät jännityksessä aina perjantaihin asti. Potkijoille ja juoksijoille ei tästä ole isoja ongelmia, mutta rullaluistelijoille tästä saattaa tulla haastetta.
Toivotaan parasta, että YIT saa urakkansa valmiiksi.
Saa nähdä kuka pääsee laulamaan Leijonakuningas laulua.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Kallaveden kierros
Näytä suurempi kartta
Pesälän Matti käviki potkimassa Kuopiossa kallaveden kierroksen Wanhan Vehmerin 100 km aikaan 4h 22 min kosteissa oloissa.
Kuvia Kallaveden kierrokselta nähtävissä tästä linkistä.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
lauantai 2. kesäkuuta 2012
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Lahti sai MM-hiihdot 2017
Lahti on saanut järjestettäväkseen vuoden 2017 MM-kisat. Siinä olisi hyvä mahdollisuus tuoda potkukelkkailua esiin suurten massojen nähtäville hiihdon ohessa.
Miltä tuntuisi potkia hiihtostadionilla Kicksparkilla tuhatpäisen yleisön hurratessa tai laskea alas hyppyrimäen alastulorinnettä tutkaan yli 70 km/h nopeudella.
Yleisö saisi omalla potkukelkka alueellaan kokeilla maailman parhaita kelkkoja ja laskea vaikka mäkeä niillä.
Tässä näitä ilmaan heitettyjä ajatuksia, toivoen jonkun tarttuvan niihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)