perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kevään ensimmäinen kova mäkitreeni

Kevyenliikenteen väylät on nyt täällä Savossakin saatu putsattua valtaosin hiekoitushiekasta, joten minäkin sain vaihdettua Kickbike Race Maxiin kesäkumit.

Aamusta kävin tervehtimässä vanhoja työkavereita Joroisten kunnanvirastolla ja samalla tämä toi mahdollisuuden tehdä hyvä mäkitreeni ja voimaharjoitus synnyin kunnassani.




Kuten kartasta näkyy niin pyörin vain kirkonkylän alueella. Lähtö ja maalipaikkana toimi urheilutalon pihamaa. Alkuun 15 min verryttelyä jonka jälkeen siirryin meijerin mäkeen potkimaan 5x2,5 min vedot 4 minuutin palautuksella. Jokaisen vedon päätteeksi sykemittari näytti yli 180 lukemaa. Vetojen ajan pyrin pitämään mielessäni hyvän tekniikan ja vaihtelin jalkaa 3 potkun välein.



Kickbikella alamäkeen lähes kuuttakymppiä

Eikä tässä tullut pelkästään ylämäki treeni vaan alaspäin laskiessa haettiin oikeaa laskuasentoa vaikka eturengas heitti kuraa naamalle. Vauhti nousikin alamäessä lähes 60 km/h.
On hyvä harjoitella myös tätä alamäen laskua hapoikkain jaloin, joten mäen alla vasta potkin kevyttä verryttelyä vetojen välillä.

Pohdiskelin vetojen jälkeen millaisen kisareitin tänne kirkonkylälle saisi tehtyä. Mäkeä riittäisi niin ylös kun alaspäin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti