tiistai 27. syyskuuta 2011

Yhteenveto harjoittelusta kausi 2010-2011 osa 3


Menneen kauden tavoitteena oli voimaa hankkimalla saisi lisää nopeutta.
Joten 9% harjoittelustani oli perusvoimaa punttisalilla ja keppijumpalla sekä kuntopiirejä.

Lisäksi ajatus oli, että peruskestävyyttä harjoittelusta olisi 80%, vauhtikestävyyttä 10% ja maksimia 10%.
Eihän se ihan mennyt näin, mutta tähän tulen kiinnittämään huomiota tulevana kautena.

Toteutuneet oli PK 90,15%, VK 8,45% ja MK 1,40%











Alla olevasta kuvasta nähdään millä sykealueilla harjoittelu pyöri viikoittain.






Pitäisi varmaan käydä syksyllä pyöräergometri testillä mittauttamassa uudet sykerajat. Nykyiset rajat joita käytän harjoittelussa ovat yhdeksänkymmentäluvun alkupuolelta. Sen huomion niihin juoksumatto testeihin on, että maksimisyke silloin 196 ja se on tullut alas 10 lyönnillä.

Oman kehon tuntemus on kasvanut kummasti. Nyt jo vetoharjoituksen ensimmäisissä vedoissa pystyy arvioimaan, että kannattaako jatkaa treeniä vai onko keho vielä liian väsynyt. Ja kesäisin olen huomannut, että lepo kannattaa. On hieno kun kehon on siinä tilassa, että jalat pyörii kisoissa ja kovissa harjoituksissa, eikä tunnu liian pahalta.
Tulen kauden tavoitteena on saada lisää tätä pahan olon tunnetta ja saada myös pää kuntoon.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti