lauantai 31. maaliskuuta 2012

Potkukelkkailu olosuhteet parhaimmillaan!

Yöpakkaset teki tehtävänsä ja potkukelkkailemaan pääsee taas niin jäälle kun latupohjia pitkin ympäri kaupunkia. Reitti nähtävissä Sport Trackerissä tästä linkistä.

Tein parin tunnin lenkin nautiskellen auringon paisteesta ja nauttien potkuttelusta.
Tosin pitihän sitä muutaman kilometrin ajan härnätä yhtä hiihtäjää ja pysyä hänen peesissään. Voi kaveri parkaa kyllä hän puuskutti kun yritti tiputtaa minua matkasta.



Reittini lähti kotoa ja kiersi latupohjia pitkin muutamalla lisälenkillä Vattuvuorelle. Vastuskilla laskin myös vähän alamäkeä. Tuli taas tunne, että kelkka vie miestä eikä tosin päin. Nopeus ei noussut kun maksimissaan 39 km/h, mutta liukujalakset vei kelkasta ohjattavuuden.

Huomenna lähden Huruslahden jäälle potkimaan tutkaan ja tekemään oman nopeusennätyksen!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Suklaa auttaa painonhallinnassa




Minun suosikki suklaa (juomalla ei niin väliä) "Viktorin" sylissä.






Viime päivinä lehdet ovat uutisoineet suklaasta uutta tietoa.
USAlaiset tutkijat vättävät, että suklaa voi kehittää lihasmassaa ja hoikistaa.
Säännöllinen suklaan syönti voi auttaa painonhallinnassa runsaista kaloreista huolimatta suotuisien aineiden ansiosta.

1000 hengen koeryhmässä keskimäärin laihempia olivat useita kertoja viikossa suklaata syövät kuin satunnaisesti herkuttelevat - liikunnan määrästä riippumatta.





Tulevaisuuteni mikäli vähennän suklaan syömistä. ;)
Kyllä näin on, että vähintään 1/2 levyä pähkinäsuklaata päivässä pitää miehen timmissä kunnossa.










Ilta-Lehden juttu samasta aiheesta.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Saksan MM-kisat lähestyvät

Australian potkulautaliitto kerää matkarahoja järjestämällä Turkkilaisessa ravintolassa 60-luvun varainkeruu bileet.







Viime viikolla vilkaisimme lentojen hintoja Frankfurtiin. Suoran lennon hinta Helsingistä on alle 170€ ja välilaskulla alle 130€.

Kyllä se kesä kohta tulee (toivottavasti).


tiistai 27. maaliskuuta 2012

Potkukelkka monitoimi vehje

Lue Savon Sanoman jutusta mihin muuhun potkukelkkaa voi käyttää tästä linkistä.
Merkki ja malli jäivät epäselväksi. ;)



Kickspark puu. Esiinttyy kylmissä oloissa. Havaintoja Kickspark puusta voi tehdä ainakin maaliskuussa Sinervän jäällä Multialla.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Urheilukatu 2 Multian MM-potkukelkkailussa 1.4. klo 19.05

Aprillipäivänä Urheilukatu 2 -ohjelmassa testiryhmä hakee MM-mitallia potkukelkkailussa.
Kuinka käy, saako toimittaja Riikka Smolander MM-mitallin.
Se selviää sunnuntaina 1.4.TV2  klo 19.05.
















Esimakua tulevasta nähtävissä kohdasta 23.40 tästä linkistä.

Kick your life, kick France 2013 - Alpon ajatuksia Corsicasta

Alpon ajatuksia Ranskan ympäriajon lähtöpaikasta Corsicasta on luettavissa tästä Kick your life, kick France 2013 -sivulta.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kotimaan Kickbike tapahtumia 2012

Varkaus Puolikas, 28.4.2012 Klo 12.00, Kickbike 19 km
Lisätietoja:
http://varkkv.sporttisaitti.com/kilpailut/varkauspuolikas/
Potkulautailun osalta: Markku 044-2034645, kickbike(a)mlevanen.com
http://potkulautailuakickbikellajapotkuke.blogspot.com/2012/03/varkaus-puolikas-lauantaina-2842012-klo.html

Siltojen Safari,  sunnuntai 6. toukokuuta, Varkaus
Potkulautailijoiden yhteislähtö klo 10.00
Reitin pituus n.18 KM
Arvontapalkintoja
Lisätietoja kun päivämäärä varmistuu.
http://www.potkulautailua-kickbikella-ja-potkukelkkailua.mlevanen.com/blogi

3.6.2012 Kallaveden kierros, Kuopio
Tapahtuma järjestetään keväällä touko- /kesäkuun vaihteessa viikonloppuna. 

Reittivaihtoehdoista löytyy jokaiselle sopiva: ”Lossin lenkki” 60km, ”Wanha Vehmeri” 100km ja ”Kallavesj” 200km.
http://kuopys.fi/index.php?page=kallavedenkierros

Navitas Maraton 9.6. klo 15.00 potkulautailu SM-Kickbike 19 km.
Criterium –matkan SM-kilpailu
http://www.navitasmaraton.com/?id=etusivu

35. PIRKAN PYÖRÄILY ja  PIRKAN RULLALUISTELU 10.6.2012, Tampere
http://www.pirkankierros.fi/pirkan/pyoraily

16.6.2012 Suvi-illan maraton, Forssa
Rullaluistelu 40 km sarjaan.
http://www.suvi-ilta.fi/epages/Suviilta.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Suviilta/Categories

1.7.2012 Kakskerran lenkki 38 km, Turku
http://www.kakskerranlenkki.fi/

13.7.2012 Finntriathlon pikamatka Uinti 400m - Kickbike 20 km - Juoksu 5 km kuntosarjassa.
http://www.finntriathlon.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=20&Itemid=28&lang=fi

15.7.2012 Suomen Perinneurheiluliiton SM- kilpailut, sprintti 300m ,Leppävirta
Ilmoittautuminen ennakkoon 10.7 mennessä Jorma Rajakannas Savonkatu 8A1 79100 Leppävirta tai jr.lepu@gmail.com, puh  040 5287131. Paikan päälläkin kerkiää.
www.lepu.fi


15.7.2012 Helvetinlenkki, Savonranta klo 10.00 Huom! vaihtunut päivä!
Pyöräilytapahtuma Helvetinlenkki. Lähtö Salen edestä, järjestäjänä Hankavaaran Veto ry.
http://www.hankavaaranveto.net/

21.7.2012 PYHÄN OLAVIN MARATON, Savonlinna
Lisätietoja:
http://www.savonlinnanseudunliikunta.fi/pyhan-olavin-maraton/pyhan-olavin-maraton/


1.9.2012 Kuopio Maraton SM-Kickbike?
http://www.pohjois-savonliikunta.fi/kuopio-maraton/


15.9.2012 klo 12.00 Avoimet TUL:n mestaruuskilpailut rullahiihto/luistelu ja Kickbikenin SM kilpailut 5.2 km ja lasten potkulautakisa.
Ilmoittautuminen ennakkoon Jorma Rajakannas Savonkatu 8A1 79100 Leppävirta tai jr.lepu@gmail.com, puh  040 5287131. Paikan päälläkin kerkiää.
www.lepu.fi

Jos tiedätte muita tapahtumia niin ilmoitelkaa !


torstai 22. maaliskuuta 2012

Kysely Varkaus-Pieksämäki seudun kävelyn ja pyöräilyn olosuhteista

Pohjois-Savon ELY-keskus, Varkauden ja Pieksämäen kaupungit sekä Leppävirran, Joroisten ja Heinäveden
kunnat ovat käynnistäneet Varkaus-Pieksämäki seudun kävelyn ja pyöräilyn toimenpideohjelman laatimisen. Toimenpideohjelman tavoitteena on lisätä kävelyn ja pyöräilyn arvostusta sekä esittää keinot kävelyn ja pyöräilyn suosion lisäämiseksi. Toimenpideohjelma valmistuu vuoden 2012 loppuun mennessä.
Työn alkuvaiheessa toteutetaan laaja seudun asukkaille ja keskeisille sidosryhmille suunnattu kysely, jolla kerätään taustatietoa asukkaiden nykyisestä liikkumisesta sekä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteista ja esteistä. Kyselyyn voivat vastata seudun asukkaat ja kaikki alueella liikkuvat. Vastausaikaa on 15.4.2012 saakka.
Siirry kyselyyn tästä -->

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Potkukelkka kisa Lentiirassa

Lue juttu Kuhmolainen lehdestä tästä linkistä.

Viel’ on Suomi voimissaan

Lue uutistoimittaja Matti Veijalaisen juttu potkukelkkailusta Etelä-Saimaa lehdestä.

Varkaus Puolikas, Lauantaina 28.4.2012 Klo 12.00


Kickbike kauden avaustapahtuma!

Lauantaina 28.4. potkitaan toista kertaa Varkaus Puolikas.
SaDin hankkimat palkinnot odottavat miesten ja naisten kolmea parasta.
Järjestäjien kanssa on sovittu ettei potkijoiden tarvitse mennä hiekkapohjaiselle lisälenkille Tykkitielle.
Joten potkijoiden kokonaismatka on noin 19 km.

















Reitillä on haastava nousu kahteen kertaan toisen juomapisteen jälkeen.
Lainaus tapahtuman järjestäjien kuvauksesta, josta myös reitinprofiili kuva on peräisin "kohti pientä nousua Vattuvuorella, joka yllättää ainakin ensimmäisellä kierroksella. "
Tienpinta nousussa on hieman hiekkainen, mutta potkittava.






Toinen hiekkaisa pätkä kolmannen juomapisteen kohdalla, jossa on noin 100 m pätkä hiekkatietä.
Potkulautailijat ilmoittaudutaan puolimaratonin kuntosarjaan!

Lisätietoja ja ilmoittautuminen tapahtumasta tästä linkistä.

Jos olet tulossa niin laitatko siitä viestin myös minulle kickbike(a)mlevanen.com tai tekstarin 0442034645, jotta osaan varata riittävästi palkintoja mukaan.







   2011 tulokset  Puolimaraton M Kickbike        
1)    Markku Levänen    Savon Dynamo ry, Varkaus    47.58
2)    Matti Pesälä    Kortelan Ryhti    50.43
3)    Joonas Levänen    Savon Dynamo ry, Varkaus    58.03










torstai 15. maaliskuuta 2012

Kickbike kausi avattu



Kuva viime toukokuulta








8 viikon potkulautailu tauon jälkeen, tänään avasin potkulautailu kauden 1,5 tunnin lenkillä (27 km).
Rapa roiskui tiellä ja vauhti oli onnetonta.
Tänään selvisi, että potkulautailijat pääsevät mukaan Varkaus puolikkalle 28.4.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Multian MM-kisojen omat jälkitunnelmat


Johan oli kisat, enpä ole aikaisemmin harrastanut potkukelkkailu juoksua, muuta tulipahan sekin koettua kisat päättäneellä 15 km matkalla.

Täytyy sanoa, että yllätin itseni 200 metrin finaalissa. Pääsin lopussa lähes voittajan Lahtisen Jussin rinnalle ennen maaliviivaa. Ongelmia minulle tuottivat lähdöt kun ensimmäinen potku suti pehmeällä jäällä niin 200 m alkuerässä, finaalissa kun viestin ensimmäisellä osuudellakin.
Jäin lähdöissä muista melkein kelkanmitan ennen kun sain itseni vauhtiin. Viestissäkin tulin ensimmäiseen kaarteeseen vasta kolmantena.

2000 metrillä lähdin vetämään eka suoran omaa vauhtia. Ensimmäisessä kaarteessa huomasin, että LepU:n yllättäjä Tuomaisen Pertti olikin selkäni takana kakkosena, ajattelin pitää vauhtia alusta asti.
Toisella kierroksella moottorikelkka kuvaajineen tuli porhaltamaan reitille ja möyhimään lisää pehmeää rataa. Toivottavasti edes pätkä kisasta näytetään telkkarissa.
Viimeisellä kierroksella eka kaarteessa sitten Jussi porhalsi ulkoa ja Hannu sisältä ohi. Luulin kyllä pitäneeni sisäkaarteen kiinni, joten epäilin turhaan Hannun oikaisseen havutuksen väärältä puolen.
Kun miehet sitten takasuoralla lisäsivät vauhtia tuumin, että menkää sitten, minä säästelen maratonille.
















Maraton lyhennettiin 15 kilometriin huonon radan takia. Maratonin lähdössä minulla oli jo usko loppua kun alkuun kierrettiin kaksi kierrosta pehmeää 600 metrin rataa. Olin hätää kärsimässä Hannun pitäessä vauhtia yllä. Tuntui, ettei piikkari pidä yhtään sohjossa.
Pidemmän kierroksen menomatka vastatuuleen oli ihan potkittavassa kunnossa, mutta paluu takaisin kisa-areenalle olikin sitten melkoista kahlausta. Löytyi lumen tukkia osuuksia, joissa kelkkaa täytyi kantaa sekä märkiä osuuksia, joissa vesi oli noussut jäälle.

Pehmeän loppusuoran pelossa tein oman ratkaisuni jo toisella kierroksella ennen paluuta kisa-areenalle yritin sitten Hannusta irti, mutta usko omiin kykyihin taisi loppua liian aikaisin kun vilkaisin, että Hannu pysyi edelleen peesissä. Joten jatkoimme sitten yhtä matkaa.
Hannu sitten ratkaisi kisan juoksu pätkillä saaden siinä riittävän eron, jota en saanut enää potkimalla kiinni.







 Mikä se sieltä Hannun haarojen välistä pilkistää?





No, näiden kisojen jälkeen osaan varautua myös tällaisiin olosuhteisiin. Ensi vuonna Multialla on sitten luvassa 25. MM-kilpailut, joten toivotaan silloin kunnon talvea ja paljon uusia potkijoita mukaan.

Ps. Pyydän ennakolta anteeksi Teiltä kaikilta, joille saatoin tartuttaa vatsataudin. Itse jatkoin torstaina alkanutta vatsatautia vielä lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä.

Videon pätkää Multian MM-kisoista

Keskisuomalainen 11.3.2012

































Kuvia Multia potkukelkkailun MM-kilpailuista

Napauttamalla kuvaa siirryt Picasa-albumiini, jossa myös Joonaksen kuvaamat videot 15 km matkalta käynnistyvät.

Multian MM-potkukelkkailu tulokset 2012















Multian tulokset tästä linkistä.















Juttu kisoista Suur-Keuruun netti sivuilla.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Multian MM-kisojen alla















5.3.12 mennessä ilmoittautuneita katsoessa silmiin pistävää on, että minne kaikki "vanhat" kotimaan potkijat ovat kadonneet. Kun itse olin ensimmäistä kertaa mukana lähtöviivalla 3 vuotta sitten. Kisassa oli paljon vauhdikkaita menijöitä eikä minulla ollut mahdollisuuksia palkinnoille, saatikka 200 m finaaliin. Vanhoista nimistä lähtölistalla näkyvät vain tutut nimet Vierikko, Pesälä ja Lahtinen.

Virolaiset ovat tänä vuonna hyvin edustettuna, vaikka nuorten ikäluokkien sarjat ovatkin herättäneet keskustelua aina IKSAa myöten.

Leppävirran Urheililijat taitaa aktiivisin seura tällä hetkellä potkukelkkailun parissa. Heillä on viikottain ratapotku kilpailuja ja se näkyy myös runsaana osanottaja määränä Multialla.

Naisten 2000 metriltä löytyy mielenkiintoinen nimi Riikka Smolander. Hän on tuttu meille kaikille Ylen urheilu ohjelmista. Salovirran Maaritille ei kuitenkaan taida tänäkään vuonna löytyä uhkaajaa.

Miehissä uskon, että kaikilla matkoilla kärkikolmikko koostuu nimistä Lahtinen, Levänen ja Vierikko.
Tosin Hannu on ollut sairaana ja itsekin pidin eilen tehokkaan tyhjennyksen vatsataudin muodossa. Neljässä tunnissa painoni putosi kolme kiloa. Samassa suhteessa kuume nousi, joten itselläni on hieman epävarma olo huommisen suhteen.

Ranskan IKSA eurocupin kisareitti esittely Youtubessa

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Hiekoitus katkaisee kelkkailijan matkan

Talvella jalankulkijoiden ja potkukelkkailijoiden toiveet menevät ristiin. Kävelijät ja pyöräilijät toivovat hiekoitusta, kun taas potkukelkkailijat ja pulkkailijat toivovat luistavia reittejä Kunnilla on kuitenkin kova vastuu siitä, että kukaan ei liukastu kävellessään tai pyöräillessään.

Lue  koko Yle Pohjanmaan tekemä juttu tästä linkistä.


Warkauden Lehti 7.3.2012


tiistai 6. maaliskuuta 2012

Multian aikataulu muuttunut


LAUANTAI 10.3. AIKATAULU MUUTTUNUT
9.00Kisatoimisto avataan
9.45Kisojen avaus
10.00200 m alkuerä miehet (2)
10.20200 m naiset loppukilpailu
10.30200 m miehet loppukilpailu
10.45500 m miehet/naiset 45v / 55v / 65v
11.00Lastensarjat
12.00Kilpaviestit
12.152000 m miehet loppukilpailu
12.302000 m naiset loppukilpailu
13.00Haasteviestit
13.30Maraton miehet / naiset
15.30Palkintojen jako, jonka jälkeen kisa-alue suljetaan

Osallistujaluettelo tästä linkistä.

Lähde: Potkukelkkailun MM-kisat

Soisalon Seutu 6.3.2012


maanantai 5. maaliskuuta 2012

Mulalla potkitaan


















Mulalla on kohtuullinen reitti potkimista varaten. Reitti alkaa Häyrilän uimarannalta ja jatkuu ensin kohti vastarantaa. Jonka jälkeen se kääntyy jyrkästi kohti Kuvanssia. Edestakaisin kevyesti potkiessa aikaa menee 10 minuuttia.

Kuvassa tasainen kohta jäältä, jossa otin kiihdytyksiä tutkaan.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Suomen Perinneurheiluliiton mestaruuskilpailut Leppävirta 04.03.2012 tulokset




















Ratapotkukelkkailun SM.
500m
Myl: 1) Markku Levänen SaD 58,9, 2) Matti Pesälä KortRy 1.13,0, 3) Seppo Julkunen LepU 1.16,6.
M75: 1) Pekka Kandolin Heli Varkaus 1.58,8.
M65: 1) Raimo Kilpeläinen LepU 1.19,4.
M55: 1) Pertti Tuomainen LepU 1.03,4.
M50: 1) Matti Pesälä KortRy 1.02,7.
M45: 1) Seppo Julkunen LepU 1.06,2.
M40: 1) Veikko Salmela Pöljä Finland 1.17,8.
P13: 1) Joonas Levänen SaD 1.10,7.
N40: 1) Asta Kankaala LepU 1.20,5, 2) Satu Immonen LepU 1.35,9.
N60: 1) Marja- Liisa Hyötyläinen LepU 1.22,1.
N80: 1) Lilli Korhonen LepU 2.07,0.
P7: 300m 1) Riku Kankaala LepU 1.20,5.

3000m
Myl 1) Markku Levänen SaD 6.53,4, 2) Matti Pesälä KortRy 7.14,5, 3) Joonas Leväinen SaD 8.32,0.
M40: 1) Veikko Salmela Pöljä Finland 9.02,3.
M45: 1) Seppo Julkunen LepU 8.09,3.
M55: 1) Pertti Tuomainen LepU 7.19,2.
M75: 1) Pekka Kandolin LepU 11.31,9.
N40: 1) Asta Kankaala LepU 10.30,1.
N60: 1) Marja- Liisa Hyötyläinen LepU 10.10,0.

Viesti 3xkierros.
Miehet 1) Savon Dynamo 1.52,0, 2) Leppävirran Urheilijat 2.05,4.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Outdoor Life: Get your kicks — out on a route in the snow

Ottawa Citizen verkkolehdessä on juttu potkukelkkailusta. Lue juttu tästä linkistä.

Huruslahden retkiluistelurata

















Kahden päivän leudot kelit muuttuivat yöllä pikku pakkaseksi, joten lähdit aamulla katsastamaan Huruslahden retkiluisteluradan kuntoa.

Autolla en uskaltanut jäälle ajaa vaan jätin auton parkkiin Hertunrannan uimarannalle. Jäälle mennessäni vastaan kyllä tuli pari autoa jotka olivat käyneet varmaan moottoriurheilijoiden jääradalla.

Retkiluistelurata oli potkittavassa kunnossa vaikka olikin epätasainen. Luistelijoille en rataa suosittelisi.
Tuuli oli kova, mutta myötätuulessa aurinko lämmitti jo keväisesti naamaa. Pyörin radalla tunnin ja yhden reippaasti potkitun kierroksen ajaksi katsoin 3 min 40 sek.

Tämän jälkeen lähdin seikkailemaan jäätietä kohti moottoriurheilijoiden jäärataa. Jäätien toinen reuna oli potkittavassa kunnossa ja yllätyin kun pääsin jääradalle. Sehän oli tasaisempi mitä luistelijoille tarkoitettu rata.

Kiersin rataa kunnes noin 700 metrin jälkeen tuli kohta, jossa aamun autoilijat olivat rikkoneet tuoreen jäänpinnan ja tehneet reitille 200 metrin kynnöspellon. Ei muuta kun täyskäännös ja kohti lähtöpaikkaa.
Mielessä kävi, että pitkällä lähtösuoralla voisi hyvinkin järjestää vaikka potkukelkkakisat.

Potkittua tuli reilut 1,5 tuntia ja tämä olikin ensimmäinen harjoitus Ice Maratonin jälkeen. Jokohan tämä kolme viikkoa kestänyt tauti jäisi kohta taakse.

Varkauden Urheilugaala 2011



2.3.2012 Varkauden Urheilugaala, Joutenlahden Kimppa Työpajat

2011 Varkauden parhaat urheilijat:
miesurheilija: Suomen vahvin mies Jarno Jokinen Hard Power Team -95,
naisurheilija: uimari Jenni Luukkonen Varkauden Uimarit.

2011 nuoret stipendiurheilijat:
poikien junnu-stipendi: autourheilija Ville Welin Varkauden Autourheilijat,
tyttöjen junnu-stipendi: jalkapalloilija Tiia Mensonen WJK Juniorit.

2011 ohjaaja- ja valmentajatunnustukset:
Jari Mensonen, jalkapallo WJK Juniorit,
Tiia Hämäläinen, taitoluistelu Varkaiden Tarmo,
Elina Koivistoinen, pesäpallo Puurtilan Kisa-Pojat.

2011 liikunta- ja urheiluteko:
Varkauden Latu, Honkapirtin rakentaminen

2011 nuorisourheilun maineteot:
Varkauden Kenttä-Veikot, yleisurheilun SM-kisojen järjestäminen,
WJK Juniorit, jalkapallo, B-tyttöjen menestys,
Varkauden NMKY, lentopallo, C-tyttöjen Power Cupin supersarjan 1.,
WP 35, jääpallo, tytöt -97 SM 1.

2011 Varkauden Urheiluseurat ry:n jäsenseurojen lajien parhaat:

Miehet:
Autourheilu: Jari Pohjola Varkauden Urheiluautoilijat, hiihto: Jeremias Pirinen Warkauden Urheilijat, jalkapallo: Dimitri Klimov Warkauden Jalkapallolubi – Warkaus JK, jääkiekko: Jan-Erik Elfvengren Warkis Varkaus, jääpallo: Ari-Pekka Aho WP 35, Karate: Ville Juuti Koshinkan, Kaukalopallo: Mikko Korhonen Enson Pallo, Keilailu: Matti Ikäheimo Keski-Savon Keilailuliitto / Ysisata, moottorikelkkailu: Joni Gustafsson Varkaus Racing Team, moottorpyöräily: Ari-Pekka Mustonen Varkaus Racing Team, pesäpallo: Lari Kilpeläinen Puurtilan Kisa-Pojat, Potkulautailu ja -kelkkailu: Markku Levänen Savon Dynamo, salibandy: Perttu Kankkunen Varkauden Tarmo, shakki: Mikko Timonen Varkauden Tarmo, yleisurheilu: Juha Hakuli Varkauden Kenttä-Veikot.

Naiset:
Keilailu: Eeva Eskelinen keski-Savon Keilailuliitto / WBT, ratsastus: Jenna-Jasmin Pehkonen Ratsastusseura Hakkapeliitat -71, pesäpallo: Miia Tyrväinen Puurtilan Kisa-Pojat.

Veteraanit, miehet:
Ammunta: Risto Kiema Varkauden ampujat, jalkapallo: Jyrki Flink Warkauden Jalkapalloklubi – Warkaus WJK, jääkiekko: Antsu-Jussi Kolari Laakasijat, jääpallo: Marko Turunen WP 35, keilailu: Pauli Soininen Keski-Savon Keilailuliitto / WBT, kaukalopallo: Jani Kaila Enson Pallo, lentopallo: Petteri Häyrinen Varkauden NMKY, moottorikelkkailu: Mika Gustafsson Varkaus Racing Team, moottoripyöräily: Ossi Henriksson Varkaus Racing Team, salibandy: Petri Lappi Varkauden Tarmo, suunnistus: Tapio Tikkanen Savon Suunta, yleisurheilu: Tapio Tikkanen Varkauden Kenttä-Veikot, vammaisurheilu: Timo Pulkkinen Pohjois-Savon Näkövammaiset.

Veteraanit, naiset:
Keilailu: Liisa Makkonen Keski-Savon Keilailuliitto / Pyörre, lentopallo: Tuula Lindholm Varkauden NMKY.

17 - 20 v. pojat:
Hiihto: Samu Miettinen Warkauden Urheilijat, jalkapallo: Eetu Kaksonen WJK Juniorit, jääkiekko: Valtteri Rytkönen Warkis Varkaus, jääpallo: Iiro Karppinen WP 35, kaukalopallo: Joel Pitkänen Enson Pallo, keilailu: Tommi Markkanen Keski-Savon Keilailuliitto / Pyörre, moottoripyöräily: Peter Paloranta Varkaus Racing Team, pesäpallo: Jari-Pekka Sigvart Puurtilan Kisa-Pojat, salibandy: Ville Hassinen Varkauden Tarmo, shakki: Miika Ranimäki Varkauden Tarmo, yleisurheilu: Sami Kääriäinen Varkauden Kenttä-Veikot.

17 - 20 v. tytöt:
Jalkapallo: Saara Mänttäri WJK Juniorit, jääkiekko: Lotta Turunen Warkis Varkaus, lentopallo: Emilia Puustinen Varkauden NMKY, pesäpallo: Katriina Rouvinen Puurtilan Kisa-Pojat, ratsastus: Elina Anttikoski Varkauden Urheiluratsastajat, suunnistus: Annina Koskinen Savon Suunta, uinti: Jenni Laukkonen Varkauden Uimarit, yleisurheilu: Minna Heimonen Varkauden Kenttä-Veikot.

13 - 16 v. pojat:
Autourheilu: Ville Welin Varkauden Autourheilijat, hiihto: Elias Haapakoski Warkauden Urheilijat, jalkapallo: Antti-Ville Räisänen WJK Juniorit, jääkiekko: Santeri Suomalainen Warkis Varkaus, jääpallo: Jimi Heinonen WP 35, kaukalopallo: Henri Jääskeläinen Enson Pallo, keilailu: Peetu Pikkarainen Keski-Savon Keilailuliitto / Pyörre, lentopallo: Sami Suhonen Varkauden NMKY, moottoripyöräily: Jesse Mustonen Varkaus Racing Team, paini: Jesse Itkonen Varkauden Tarmo, pesäpallo: Veli-Matti Sigvart Puurtilan Kisa-Pojat, salibandy: Niko Immonen Varkauden Tarmo, shakki: Leo Hentunen Varkauden Tarmo, suunnistus: Antti Järvenpää Savon Suunta, uinti: Tuomas Luukinen Varkauden Uimarit, yleisurheilu: Riku Rundelin Varkauden Kenttä-Veikot.

13 - 16 v. tytöt:
Hiihto: Aino Laamanen Warkauden Urheilijat, jalkapallo: Tiia Mensonen WJK Juniorit, judo: Nora Malkki Yama Arashi, jääkiekko: Janina Kolehmainen Warkis Varkaus, jääpallo: Josefiina Voutilainen WP 35, lentopallo: Marita Mikander Varkauden NMKY, paini: Emma Järvinen Varkauden Tarmo, pesäpallo: Noora Pöllänen Puurtilan Kisa-Pojat, ratsastus: Tuuli Torvinen Varkauden Urheiluratsastajat, uinti: Viivi Immonen Varkauden Uimarit, yleisurheilu: Susanna Seppänen Varkauden Kenttä-Veikot.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Lehtoniemen koulun talvitapahtuma

Lehtoniemen koulun vanhempainyhdistys järjesti eilen "Koko perheen talvitapahtuman". Lämpötila oli plussan puolella ja vettä oli hieman jäällä, mutta sehän ei menoa haitannut.

















Olin siellä 8 kpl Kickspark -potkukelkan kanssa järjestässä kisat lapsille ja lapsenmielisille. Mukana meillä oli myös nopeustutka, josta pystyi tarkastelemaan potkuvauhtia suoralla.




Myös aikuisille illan pimetessä oli oma lähtönsä. Joonas toimi porukalle jäniksenä.

















Jos oikein pysyin laskuissa mukana illan aikana järjestiin kymmenen starttia, joiden nopeimmielle vanhempainyhdistys oli varannut makeat palkinnot.

Mieltä lämmitti palaute jonka sain lapsilta, aikuisilta ja tapahtuman järjestäjiltä.