tiistai 31. joulukuuta 2013

Kaiman tarina

Viime kesäkuussa lääkäri ilmoitti, että oikeassa lonkassani on aika paha nivelrikko (oli se kuvattukin). Hän oli sitä mieltä, että eikun leikkausjonoon. Lonkka oli ollut pitkään kyllä aika kipeä, kävelykään ei tahtonut välillä onnistua. Useampi päivähän siinä meni syntyjä syviä miettiessä. Sitten totesin, etten ole vielä valmis antamaan periksi - treeniä on jatkettava.

Kesäkuun kikkailut olivat kyllä vaikeita, mutta aina pari tuntia treenin jälkeen olikin tunne, että lonkka on parempi ja parempi. Heinäkuussa lonkka kesti jo potkimista tosi hyvin, kehitystä tapahtui viikottain. Lopulta se oli niin hyvä, että pystyin ottamaan juoksun mukaan ohjelmaan elokuun lopussa. Lokakuun 19. olimme Kuisman Tuulan kanssa molemmat samassa 100 km:n ultrakisassa Tampereella.

Nyt olen aloittanut 5 kk:n treenin kohti Kokkola Ultra Runia, tarkoituksenani taapertaa siellä 24 tuntia ja vähintään 161 km. Lääkärin kanssa en ole kuitenkaan viitsinyt turhaan keskustella asiasta. Miten tämä on yleensä mahdollista? Ei se tuhoutunut rusto takaisin ole kasvanut.

Mielestäni viisi tärkeintä selittävää syytä ovat:

1) Kickbike-harjoittelu, 2) Kickbike-harjoittelu, 3) Voimaharjoittelu ja venyttely, 4) Glukosamiini ja 5) tietenkin itsepäisyyteni

Olen täysin vakuuttunut siitä, että ilman kickbikea olisin siellä leikkausjonossa ja v...taisi armottomasti.
Joten hei, jatketaan potkimista veljet ja siskot!

Näin kertoo Markku Asunmaa Facebook Kickbike -Suomi -ryhmässä. 
(Julkaistu kaiman luvalla)

maanantai 30. joulukuuta 2013

Lajijuntti ankeuttaa urheilun - Hesarin pääkirjoitus 29.12.2013

"Ihminen on innokas sanomaan, millaisia muiden ihmisten pitäisi olla: kuinka saa olla, elää ja käyttäytyä.
Kun tämä asenne tuodaan urheilun maailmaan, aletaan puhua siitä, mikä on oikeaa urheilua. Sitten aletaankin jo tuomita lajeja. Näitä ankeuttajia voisi paremman puutteessa kutsua vaikkapa termillä lajijuntti."

Näin aloittaa kirjoituksensa Esa Lilja Hesarissa. Juttu tässä linkissä.
















Samaan lajijunttiuteen potkukelkkailija ja Kickbike potkukelkkailjat ovat saaneet törmätä vuosittain ainakin urheilutoimittajien suunnalta. Tuloksia ei tahdo saada läpi lehtiin, saatikka sitten kuvallista juttua edes arvokilpailuista. Itse olen saanut sen verran istutettua potkuttelu urheilua tänne omille asuinseuduillle tiedottamalla, tiedottamalla ja kerran vielä tiedottamalla lajista ja tapahtumista. Kaikki jutut eivät mene läpi, joskus se harmittaa ja joskus naurattaa. Joskus rohkea toimittaja uskaltaa ottaa haasteen vastaan ja kokeilla välineitä hetken aikaa.

Paraimmat palautteet lajista olen saanut kun olen osallistunut potkukelkalla hiihtokilpailuihin ja Kickbikella pyöräilijöiden tempoajoihin tai maastopyöräkisoihin. Maaliin tulon jälkeen ihmetellään mitä vauhtia tuolla pääsee. Mutta edelleen on iso kynnys kokeilla lajia.

Heitän tässä haasteen blogin lukijoille ja lajin harrastajille tulevalle vuodelle. Lainaa Kickbike potkulautaasi tai Kickspark -potkukelkkaasi kokeiltavaksi ystävälle, naapurille tai sille tuntemattomalle (ota kaiken varalta pantti) joka tulee kesken lenkin liikennevaloissa kyselemään mikä tuo on. 

Aletaan poistamaan lajijuntteutta ainakin omasta lähipiiristä.

Menestyksekästä uutta vuotta!



keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Merry Christmas and Happy New Year!

Lahjattomat treenaa

Aamulla tuli potkittua Kickbikella 3 tuntia lumettomassa maisemassa +5 asteen lämmössä. Välillä vettä tulla tihkutti taivaalta.Pimeää ja harmaata. Lenkin päälle sauna ja reilusti pottua, lohta ja paistia niin jaksaa levätä loppupäivän.

Jenni tonttu
























Nyt on loppuviikko aikaa kerätä treenitunteja kun vasta maanantaina työpaikka kutsuu. Saa nähdä meneekö 15 tuntia rikki. Ensiviikolla onkin sitten hyvä lepäillä ja toivoa, että pakkaset tulisivat.
Hirveä polte olisi päästä jäälle potkimaan Kicksparkilla.

Täytyy koneellakin olla sen verran, että voisi varailla lentolippuja tulevan kesän kisoihin. Ja olettehan huomanneet myös täällä kotimaassa on eurocupin osakilpailu. Muistakaa se kun teette uudenvuodenlupauksia. Kisaamaan mukaan tai talkoolaiseksi!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Eurocup kisat 2014

3 events for 2014 have been set already
..............................
IKSA eurocup weekend The Netherlands (Overijssel, IJsseldelta)
on May 24 en 25, 2014.
(region city of Zwolle/Hattem/Kampen).
organisation: www.Stepteamzwolle.nl andwww.Stepteamkamperzeedijk.nl
..............................
IKSA eurocup weekend Finland (Helsinki)
on June 13 and 14, 2014
(region Helsinki).
organisation: S.P.P.L. (Suomen Potkukelkkailu- ja Potkulautailuliitto ry )
http://www.potku.fi/
..............................
World Championship Footbike in Czech Republic
at 29-31 August 2014
Czech Republic (Pilsen)
organisation: PSP – Klub KOLOBĚHU PLZEŇ
..............................



perjantai 20. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua ja menestyksekästä Uutta vuotta!

Nyt on aika unohtaa työt ja keskittyä harrastamaan potkimista joko Kickbikella tai Kicksparkilla.
Kyllä pukki tietää...

Potkutteleva joulupukki

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kolari kotimatkalla

Liukkauden vuoksi olen alkuviikon pyöräillyt lenkit töhin ja takaisin.
Katson, että osittain jäisillä teillä ei ole järkevää sutia jalkoja kipeäksi Kickbikella.
Tänään aamulla +4 lämmintä ja matkalla tarjolla niin vesi- ja räntäsadetta riittävässä tuulessa.

Kotimatkan pyöräilyn piti sisältää 4x7 min vauhtikestävyyttä 3 min palautuksella. Kolmannen vedon aikana Kuvansissa pimeällä kevyenliikenteen väylällä edessä näkyi kaksi kävelijää keskellä väylää.

Toinen huomasi minut ja siirtyi oikeaan reunaan, toinen taas otti pari askelta vasempaan reunaan, mutta päättikin siirtyä sittenkin oikeaan reunaan. Muuten hyvä, mutta olin siinä vaiheessa niin lähellä, etten voinut muuta kun ohjata myös oikealle kohti ojaa.

Törmäsimme ja kävelijä kaatui ja minä löysin itseni ojan pohjalta. Onneksi minun laskeutumista pehmensi pari senttiä lunta. Kävelijä kaatui törmäyksen seurauksena asfaltille.

Täytyy sanoa, että en ehtinyt edes painaa jarrua olin niin valmistaunut mennenään kävelijöiden keskeltä.
Onneksi kummallekkaan ei tullut mustelmia isompia vammoja. Itsellä oikea polvi ja ranne vähän hellänä.

Rauhallisessa keskustelussa kertasimme mitä oikein tapahtui. Selvisi, että kävelijät luulivat kirkkaan valon (otsalamppuni) tulevan ohi ajavista autoista viereiseltä tieltä. Itse taas en odottanut enää toista väistöliikettä.
Huomenna vertailemme sitten kolhuja. Toivottavasti jäävät vain henkiselle tasolle.

Jatkossa taidan pysyä ajoradalla.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Onkos tullut kesä jo talven keskelle...

No ei sentään vielä, mutta aletaan kerätä tulevan kesän Kickbike tapahtumia.
Nyt on hyvä aika tehdä uudenvuoden lupaukset
Jos tiedät niin ilmoittele! (kickbike(a)mlevanen.com)

Kickbike tapahtumia 2014

1.6. Kallaveden kierros 60 km/100 km
http://kuopys.fi/index.php?page=kallavedenkierros

7.6. Varkaus Puolikas Kickbike 10,5km
http://varkkv.sporttisaitti.com/kilpailut/varkauspuolikas/

8.6. Pirkan Pyöräily
http://www.pirkankierros.fi/pirkan/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=5&Itemid=9

20.7. Kickbiken perinneurheiluliiton SM-sprintti 300m, Leppävirta
www.lepu.fi

26.7.  Pyhän Olavin 10 -vuotis juhlarullaluistelumaraton, Savonlinna
http://www.savonlinnanseudunliikunta.fi/pyhan-olavin-maraton/pyhan-olavin-maraton/rullaluistelu/

6.9.2014 Kuopio maraton (rullaluistelu lähtöön)
http://www.kuopiomaraton.com/

13.9 klo 12.00. Avoimet TUL:n mestaruuskilpailut Kickbiken SM kilpailut 5,6 km ja lasten potkulautakisa. Leppävirran Takkula. Leppävirran Urheilijat.
www.lepu.fi

perjantai 13. joulukuuta 2013

Joroisten Lehti 12.12.2013 - potkurikaista

Kun ensimmäiset kunnon potkurikelit tulevat ja hiekoitusautot lähtevät liikkeelle alkavat puheet myös potkurikaistoista. Tässä esimerkki  Joroisten Lehdestä.















Keskustelu käy kuumana hiekoituksesta myös mm. Ylä-Kainuussa ja Vauva lehden palstalla.







Poimintoja LepU:n 2014 tapahtumakalenterista

Leppävirran Urheilijoiden tapahtumakalenteri 2014.

Tammikuu:
6.1 klo 11.00 Loppiaiskilpailut Ratapotkukelkkailun EM -kilpailut Leppävirran  Vokkolan rata. Klo 13.00 Suomen Perinneurheiluliiton luistelun mestaruuskilpailut matkat 300-500m ja 5000m

Maaliskuu:

Sunnuntai 2.3 klo 11.00 Talvitriathlonin Perinneliiton mestaruuskilpailu. Klo 12.00 Vokkolahiihto Suomen Perinneurheiluliiton SM. Matkat 60-100m. Sarjoja kaikille. klo 13.00. Potkukelkkailun SM Vokkolan kenttä. Matkat 500m ja 3000m viesti 3xkierros. Tikkaluistelun SM,tikkakelkkailun SM. Invalidien sauvakelkkailun SM ja mahdollisesti Short track kisa.Leppävirta. järj Leppävirran Urheilijat

10.3 Avoimet pitäjänmestaruusluistelut ja potkukelkkailut Vokkola klo18.00


Heinäkuu:
20.7 klo 12.00. Rullahiihdon/ luistelun ja sauvaluistelun avoimet Suomen Perinneurheiluliiton SM kilpailut matkat 5,8 km ja sprintti 300m. Kickbiken SM- sprintti 300m. Kelauksen SM matka on 300m.

Syyskuu:
13.9 klo 12.00. Avoimet TUL:n mestaruuskilpailut rullahiihto/luistelu ja kickbiken SM kilpailut ja lasten potkulautakisa. Leppävirran Takkula. Leppävirran Urheilijat.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Potkurivarkaiden sesonki alkoi - kelkka vietiin Joroisissa

Kuvan Kickspark kelkat eivät kuulu juttuun
















Näin täällä Savossa. Lue juttu potkurivarkaudesta Länsi-Savosta tästä linkistä.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

perjantai 6. joulukuuta 2013

Ketkupolkan Yö

Perinteinen Ketkupolkan Yö potkittiin eilen illalla Espoossa Halkolammella. Illan pyörimiset nähtävissä Sports Trackerin sivuilta tästä linkistä.
Kepolaiset olivat tehneet jäälle oikean valomeren merkiten radan ulkotulilla.
Jääkin kesti vaikka päästelikin välillä huolestuttavia ääniä, etenkin yhteiskuvan aikana.




Verryttelyssä pääsimme potkimaan lähes puhtaalla jäällä, muuta ennen ensimmäistä starttia saapui pyry.
Ensimmäisena verryttelylajina potkimme pariviestin. Nopeimmin 6 kierroksen urakasta selvisivät Janne Mononen & Mika Jääskeläinen. Minä ja Hannu olimme voittajien tuntumassa vielä ennen ankkuriosuutta, jolloin eka kaarteessa minun täytyi laittaa juoksuksi.

Seuraavaksi potkittiin illan kuninkuusmatka eli maili. Naisten voittoon potki Miia Lahtinen. Miesten maililla lähdin kärkeen heti lähdöstä ja ihmettelin matkalla minne toiset jäivät. Voittoaikana oli 3.37. Alpo tuli maaliin toisena ja Hannu taisi olla kolmas. (korjatkaa jos olen väärässä).

Lapset potkivat välissä oman kilpailunsa ennen illan päättänyttä 10 km kilpailua. Heikon näkyvyyden vuoksi (ja kukaan ei hallunnut laskea kierroksia) päätettiin kisata 25 minuuttia + 1 kierros.

Alkumatka meni naustiskellessa Alpon ja Hannun perässä, josta ohessa on videon pätkää. Kunnes sitten lähdin potkimaan omaa vauhtiani. Jälleen yllätyin koska sainkin jatkaa matkaa yksin.
Maaliin Alpo tuli toisena ja Kuisman Sami kolmantena. Paistettu makkara maistui mahtavalle urakan päälle.

Kiitokset järjestäjille ikimuistoisesta illasta.

torstai 5. joulukuuta 2013

Energiajuoman salat paljastuvat

Energiaa
















Näin minä valmista energiajuomani. Reseptin pidän tietenkin salassa, mutta tärkein ainesosa eli itse energia tulee verkosta. Kyllä sitä näin jaksaa pimeässä potkia kodin ja työpaikan väliä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Ketkupolkan Yö 5.12.2013


















Terve potkupojat ja - tytöt!

5.12. perinteisesti Halkolammella klo 18. Sprintti, maili ja 10km. 
Nuotiopaikalla glögiä ja makkaraa ainakin. 
Ratatalkoot n. klo 16, jolloin asetetaan myös soihdut paikoilleen.

Tule mukaan!

Kisan jälkeen meille syömään ja saunomaan!

Kerro tästä eteenpäin, kaikki ovat tervetulleita! 

Hannu Vierikko
Kickbike Worldwide 

Vaikeuksien kautta voittoon - alamäkipotkukelkkailun SM-kisat

Viikonloppuna kisailtiin alamäkipotkukelkkailun SM-kisat Ylläksellä kunnon -23 asteen pakkasessa.
Kisailijoita oli ihan mukavasti matkassa mukana jopa niin paljon, että järjestäjien lainakelkat loppuivat kesken. Kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan.

















Menoa Sports Trackerillä mitattuna tästä linkistä.

Reitti kulki jälleen Maisematietä. Lähtö tapahtui hiihtokeskus Ylläs-Skin parkkipaikalta ja maalialueena toimi Jounin kauppakeskuksen alue. Reitti oli pelottavan lumeton ja teki alamäessä ohittamisen mahdottomaksi.

Kuva: Liikenneviraston kelikamera

















Pakko myöntää, että tunnen itseni vastuuttomaksi isäksi kun päästin poikani myös mukaan kilpailuun. Kuten kelikameran kuivasta näkyy tien pinta ei näytä kovinkaan luistavalta.
Tämä tuli koettua henkilökohtaisesti kahteen otteeseen kisan aikana. Kipinät vain sinkoilivat jalasten alta.

Alkukiihdytyksissä pääsin kärkeen, mutta tielle siirryttäessä Pesälän Matti meni kärkeen aivan suunnitelmien mukaan, joten kameraan tallentui pakaroiden lisäksi ennen näkemätöntä materiaalia alamäkipotkukelkkailusta.

Jo ensimmäinen ohitus yritys Matista oli tuhoon tuomittu, pelkkä asfaltti ei luista teräsjalaksen alla. Alla kuva ensimmäisestä ohitus yrityksestä, jossa Mattikin sai aikaan melkoisen kipinä suihkun. Jos ette ole ikänä olleet kyseisessä kilpailussa mukana, ette voi ymmärtää miten hienota (pelottavalta) nuo kipinä suihkut näyttää pimeässä.

Matti tulessa...



















Vauhtini hidastui ja jäin kymmeniä metrejä Matin jälkeen. Vauhtini kiihtyessä uudelleen lähes kuuteenkymppiin Matin pakarat alkoivat jälleen näkyä. Otin ohitus linjan ja sitten taas tökkäsi niin, että 50 vauhdista vauhti putosi 26 km/h. Matti katosi jälleen näkyvistä.

Mikäli maali olisi ollut heti mäen alla olisin saanut tyytyä toiseen sijaan. Onneksi kuitenkin ennen maalia oli myös kevyen liikenteen väylällä potkittava tasainen osuus, jossa pääsin kuittamaan Matin ohi.

Kisoissa mukana olivat myös Duudsonien joukkue ja taisivat he päästä hengissä maaliin. Todisteena Jukan ja Jarnon nimmarit.















Ykköstilan ansiosta pääsin tutustumaan Sporttia Ylläksen laajoihin valikoimiin ja käytin voittamani lahjakortin harjoitusvälineisiin.

Alamäkipotkukelkkailun SM -kilpailut 2013 tulokset

Alamäkipotkukelkkailun SM-kisat käytiin viileissä ja vauhdikkaissa merkeissä. Joukkuekisaan osallistui 11 kolmen hengen joukkuetta, miesten yksilösarjaan 23 ja naisten yksilösarjaan 12 henkilöä. Tässä tuloksia:

NAISET:
1. Satu Elo, aika 10,15
2. Auli Suomalainen, aika 10,30
3. Raili Juvani, aika 12,15

MIEHET:
1. Markku Levänen, aika 7,57
2. Matti Pesälä, aika 8,11
3. Jarkko Leinonen, aika 9,10

Joukkuekissassa aikaa ei otettu, mutta ensimmäisenä maaliin saapui joukkue nimeltä PIKKU-RÖHKÖ!
Parhaiten pukeutunut joukkue oli LIUKUVAT LUMIUKOT!

torstai 28. marraskuuta 2013

Järvien jäätymistä odotellessa

Rovaniemen suunnalta on kuultu jo potkukelkkailu uutisia .
Täällä Savossa ei pääse kun tekojäälle. Eilen sataneet lumet ovat sulaneet ja aamulla odotti melkoinen jääkeli. Ja vielä kun fillarin takakumi oli tyhjä niin Toyotalla töhin.



Kuva: Rönnqvist











Ensijäille mielivän pitäisi hankkia tuollainen Rönnqvist ponttonikelkka ja räpylät jalkaan.
Mutta kunhan järvet ja lammet jäätyvät niin täytyy vain toivoa, ettei heti tule puolta metriä lunta.


maanantai 25. marraskuuta 2013

Alamäkipotkukelkkailun SM-kisat kutsuu















Lue Äkäslömpolon kyläyhdistyksen sivuilta millaista meno oli vuosi sitten tästä linkistä.

Pesälän Matti ja Duudsonien Jukka ja Jarmo on ainakin menossa mukana.

Kisapäivän ohjelma:
12.00 Joulutori Jounin Kaupan piha-alueella aukeaa
15.00 Ohjelmaa ja tekemistä Jounin Kaupan piha-alueella erityisesti lapsille
15.00 Ilmoittautuminen alamäkikisaan alkaa Ylläs-Skin pubissa
16.30 Kilpailijakokous Ylläs-Ski
17.00 Kisan startti Ylläs-Ski yläparkkipaikalta
18.00 Palkintojenjako maalialueella
18.30 Tuliteos - kohti kaamosta, Uuttu Kallen voimasanat, mukana Ämmi ja Peikko

Lisää tapahtumasta tästä linkistä.

Potkukelkkakausi korkattu Kämärin tekojäällä

Sunnuntaina heti aamusta kävin kokeilemassa miltä se potkukelkkailu tuntuu pitkästä aikaa.
Kämärin tekojäätä tuli kierrettyä tunti ja vartti kunnes jäädytyskone tuli putsaamaan kenttää.
Tunne oli ensimmäiset puoli tuntia, että eihän tämä kuljen minnekkään. Jalakset ja potkutekniikka ovat vielä kesäterässä. Ehti siinä myös pohtia onko tässä mitään järkeä.

Tulisi nyt pakkaset ja järvet jäähän, että pääsisi viilettämään pitkin Mulan rantoja.


torstai 14. marraskuuta 2013

Haaveilu muuttaa elämän
























Ei tullut lottovoittoa vaikka edellisestä tekstiä kirjoittaissa vähän haavelin. Ja Veikkaus teema jatkuu kun FB:ssä törmäsin Haaveilu muuttaa elämän sivustoon ja olihan sinne pakko käydä laittamassa myös oma haave.

Aamulla kun potkin Kickbikella jälleen töihin. Otsalamppu päässä pimeässä ja kosteassa kelissä, pohdiskelin juuri Ylläkselle menoa. Siellä olisi lunta eikä näin synkkää. Mutta kun järjellä ajattelee onko mitään mieltä vartavasten lähteä.
Matka Varkaudesta - Ylläkselle 715 kilometriä. Tämä tarkoittaa tarkoittaa sitä, että perjantai pitäisi pyytää vapaapäiväksi ja istua 9 tuntia autossa. Yöpyä hotellissa mennen tullen ja nauttia 15 minuuttia potkukelkkailusta. Ja tämän jälkeen matkustaa takaisin kotiin.

Toisiko tämä henkistä vireyttä lisää vain olisinko sunnuntai iltana klo 18.00 kotona täysin rauniona pakarat puutuneena.

Mutta jospa Veikkaus järjestäisi minulle vaikka limusiinin kuljettajalla tai helikopteri kyydin....
Saahan sitä aina haaveilla!

maanantai 11. marraskuuta 2013

lauantai 9. marraskuuta 2013

Minä ja Veikkaus

Veikkauksen peleistä harrastan vain lottoa huonolla menestyksellä. Sama rivi on ollut vetämässä varmaan 10 vuotta ja suurin voittoni on noin 10 €.

Triathlon uran huippukohta kun olin mukana -94, Finntriathlonissa voittajaveto listalla mukana hurjin kertoimin.

Osallistun myös Veikkauksen kisoihin aina silloin tällöin ja olen saanut sieltä palkinnoksi jopa yhden T-paidan.

Onneksi maine kasvaa edes Varkaudessa. Tällä hetkellä Vakion SM-kisassa olen paikkakunnan kärkipaikalla. No, tästä on vain yksi suunta.
















Perinteet tosin velvoittaa. Vakion SM-kisa 2011ja sen ensimmäinen kierros jäi ikimuistoisesti mieleen. Kaikki oikein eka kierroksella ja olisin pelannut rahalla niin ....























Jäädään nyt kuitenkin toiveikkaina odottelemaan Lotto arvontaa.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Finland Ice Marathon 2014 ilmoittautuminen on auki


















Itse kilpailutapahtuma alkaa lauantaina 22.2.2014 klo 07.00 perinteisellä 200 km kuninkuusmatkan lähdöllä.
100 km potkukelkkailu starttaa klo 8.00. Eikä pakko ole potkia täyttä satasta vaan oman kunnon mukaan voi tyytyä vaikka 50 km.

Kisalähtöjä on yhteensä yhdeksän ja viimeiset lähdöt ovat klo 14.00. Iltapäivällä kisa-alueen ytimessä järjestetään after skate –tapahtuma, jossa on iloista meininkiä. Päivän päättää palkintojenjako – ja juhlatilaisuus Skaters Night.
Ilmoittautumaan tästä linkistä.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Kickbike - Le Tour de Šumava 2013

Alamäkipotkukelkkailun SM -kilpailut 2013

Kuva: 2010 ennen ylämäkikisan alkua









Alamäkipotkukelkkailun SM-kilpailut 2013

Perinteikkkäät Alamäkipotkukelkkailun SM-kilpailut järjestetään Ylläksellä lauantaina 30.11.2013. Kilpailuun ei vaadita sen suurempaa lajin tuntemusta, vaan iloisella ja reippaalla mielellä pääsee jo pitkälle!

- Kilpailusarjoja on kolme: Miesten ja naisten yksilösarjat sekä joukkuesarja

- Joukkuekilpailun joukkueessa tulee olla 3 jäsentä. Joukkuekilpailussa etsitään parhaiten pukeutunutta joukkuetta sekä parhaiten tuunattua kelkkaa. Mitä näyttävämpi asu sen parempi :)

- Tapahtuma on maksuton kaikille. Miesten, naisten ja joukkuesarjan alaikärajana on 15–vuotta.

- Laskijoiden tulee käyttää kypärää, kilpailijat laskevat omalla vastuullaan

- Järjestäjillä on potkukelkkoja rajallinen määrä ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Suosittelemme ottamaan mukaan oman potkukelkan mikäli sellainen löytyy.

- Kilpailun lähtö tapahtuu hiihtokeskus Ylläs-Skin parkkipaikalta ja maalialueena toimii Jounin kauppakeskuksen alue, jossa on luvassa mukavaa ohjelmaa. Jounin Kaupalla järjestetään myös Lasten Potkukelkkakisat, jossa kisaillaan tasamaalla.

- Kilpailua voit seurata jalkakäytävillä ja risteysalueilla. Hyviä katselupaikkoja ovat esimerkiksi Luontokeskus Kellokkaan, Ylläksen Kaivohuoneen ja Sport Shopin piha-alueet. Jounin Kaupan maalialueella voit seurata kilpailun viimeisiä potkuja.


HUOMIO! Autotie on suljettu liikenteeltä eli klo 16.55 – 17.30 välisen ajan väliltä Maisematie (Ylläs-Skin yläparkkipaikalta) – Tunturintie (Äkäsentien risteykseen saakka).


Alustava aikataulu:

klo 15 – 16.30 Ilmoittautuminen Y1 Ski Pubissa, Ylläs-Ski*
klo 17.00– Alamäkikilpailun startti, Ylläs-Ski yläparkkipaikka
klo 15.00 – 18.00 Ohjelmaa maalialueella, Jounin Kauppa
klo 18.00 Palkintojenjako, Jounin Kauppa

Lasten potkukelkkakisan ajankohta varmistuu myöhemmin.

KAIKKI OIKEUDET MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN!
OHJELMA PÄIVITTYY LOKA-MARRASKUUN AIKANA!
MERKITKÄÄ TAPAHTUMA JO KALENTEREIHINNE!

Lähde: Ylläs

maanantai 21. lokakuuta 2013

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Talvi tuli
















Nyt on sitten edessä nastarengas ja astilaudan suojus asennettuna.
Pikku hiljaa pitäisi alkaa harjoitella kohti tulevia koitoksia, kunhan vain motivaation löytäisi jostain nurkan takaa. Mutta jos tässä vain potkistelisi omaksi huviksi ja naustiskelisi luonnosta.

Joko olisi aika, että pitäisi kaivaa Kickspark potkukelkat varaston perukoilta esiin?

perjantai 11. lokakuuta 2013

Varoituksen sana - potkupyörä tarjoukset

Talvi lähestyy ja kaupat alkavat myymään varastojaan tyhjiksi. Erimerkkisiä teräsrunkoisia potkupyöriä on tarjouksessa jälleen alle 100 €. hintaan. (Varoitus etenkin sinne Kuopio suuntaan, jossa vain 10 kpl erä on nyt edullisesti 99€.) Soliferin potkupyörä (takana 20") muistuttaa aikalailla Kickbike City G4.

Mad Croc potkulauta


Olen saanut muutamia yhteydenottoja näistä halpisversioista ja yleensä kysymys on löytyisikö minun kauttani niille uutta omistajaa. Kun halppisversion ostaja on kommenttoinut mm. rullaavuudesta, astinlaudan korkeudesta, jarrujen tehokkuudesta ja kiekkojen laakeripesien kestävyydestä. Halppiksen laatu ja ajettavuus eivät ole samaa luokkaa Kickbike potkulautojen kanssa.

Valitettavasti huonolla välineellä saatu ensikosketus potkulautailuun saattaa syövyttää käyttäjään väärän kuvan potkulautailusta. Nyt näitä halppisversiota sitten myydään huuto.netissä ja keltaisessa pörssissä kommentilla vähän käytetty ja kutsutaan Kickbikeksi.

Olen saanut kommentteja myös siitä, että Kickbike potkulautoja ei ole käytettynä myynnissä tai niistä pyydetään korkeaa hintaa. Jep, näin on ja siihen on hyvä syy. Hyvin suunniteltu ja valmistettu potkulauta kestää ja kuka siitä haluaisi luopua ainakaan 100 € hinnalla.

Muistutuksena vanhan sanonta, Köyhän ei kannata ostaa halpaa.


Tanskan Eurocup video

perjantai 4. lokakuuta 2013

Kuopio Kickbike 1/2 maratonin kuvat netissä

Tapahtumakuvat.fi

Tapahtumakuvat.fi sivustolla on nähtävissä Kuopio maratonin potkukuvat vesileimoin varustettuna.

Kickbike M ja Kickbike N sarja valintojen takaa ei löydy kun muutama kuva.

Kannattaakin valita ryhmä Rullaluistelija ja sivulta 7 alkaa näkymään myös potkijoita siellä täällä.

Viimeiset potkijoiden kuvat löytyvät sivulta 38.

Ei muuta kun tilaamaan kuvia tai teettämään sieltä vaikka fani-paitoja sukulaisille. (vitsi, vitsi)

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Uudenvuoden potkukisat?

Ketkupolkan yön startti, muutaman vuoden takaa
















Hollannissa pyörii talvella potkulaudoilla crossi sarja. Meillä kotimaassa ollaan marras-joulukuun vaihteessa siirrytty potkukelkan sarviin lumelle tai jäälle.

Olisiko kuitenkin aika harkita myös Kickbike tapahtumaa esimerkiksi uudenvuodenjuoksu tapahtuman yhteyteen? Uudenvuodenjuoksuja järjestetään ainakin Mikkelissä, Eurassa, Kajaanissa ja Vantaalla.

Löytyisikö kiinnostuneita potkijoita ottamaan osaa Kickbikella talvikeleissä?

Warkauden Lehti 2.10.2013

maanantai 30. syyskuuta 2013

Tulokset kickbike syyscrossit 28.09.2013


Miehet  12,5 km
Lähti: 10 Keskeytti: 1 Hylätty: 0
SijNimiSeuraLoppuaika
1Kai Immonen-35:37.598
2Sami Kuisma-37:29.529
3Mika Jääskeläinen-39:03.316
4Markku Levänen-41:22.889
5Hannu Vierikko-41:23.669
6Eero Lallukka-45:50.352
7Juha Lipponen-47:44.076
8Jouni Holopainen-49:34.696
9Markku Asumaa-49:41.029
DNFJukka Ihalainen- 
Naiset  6,5 km
Lähti: 5 Keskeytti: 0 Hylätty: 0
SijNimiSeuraLoppuaika
1Kirsi Käyhty-21:59.065
2Sanna Lipponen-22:18.237
3Hanna Kaipiainen-24:08.467
4Miia Lahtinen-30:12.151
5Pirjo Hollemo-34:35.167
Pojat  6,5 km
Lähti: 2 Keskeytti: 0 Hylätty: 0
SijNimiSeuraLoppuaika
1Joonas Levänen-23:24.150
2Kaapo Levänen-28:01.157
Tytöt  6,5 km
Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0
SijNimiSeuraLoppuaika
1Jonna Lipponen-28:05.900
Junnut  0,650 km
Lähti: 2 Keskeytti: 0 Hylätty: 0
SijNimiSeuraLoppuaika
1Miika Tikka-02:54.925
2Iisakki Vierikko-03:31.351

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

YLE:n aamu TV tiistaina 1.10. kannattaa katsoa



Huhut kertovat, että tulevana tiistaina YLE:n aamu TV:ssä vierailisi Kuusiston Alpo kertomassa KickFrancesta!


8.21 Kickbikellä ympäri Tour de Francen

Syyscrossit potkittu - kausi takana


















Kiitokset Lohjan suuntaan syyscrossien järjestäjille. Reitti oli mielenkiintoinen ja sää suosi.
Valitettavasti itsellä paras vauhti löytyi vasta kisan jälkeen uimahallin liukumäessä.


















Nyt on tarkoitus muutama viikko ottaa rennosti ja antaa Kickbikejen roikkua varaston seinällä.
Jospa tässä saisi akut ladattua ja löytää saman innon potkutteluun, mitä nuorimmat potkijat esittivät Lohjalla.

torstai 26. syyskuuta 2013

Kolmen koon sääntö - KKK

Varoitus!
Seuraava teksti sisältää "totuuksia", jotka eivät sovellu tosikoille.



Kuva: Terve Koululainen sivusto














Poika opettelee terveystiedon kokeseen kolmen koon sääntöä, jota käytetään liikuntavammojen hoidossa.
Tästä tuli mieleen kolme koota, joita ilman suomalaiset Kickbike potkulautailijat eivät tule toimeen maailmalla. Liekkö tämä myös huippupotkijoiden vauhdin salaisuus.

Kahvi, Kalja, Konjakki




keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Race Maxeja palkintona Espoon Rantamaratonilla
















Kickbike Race Maxit saivat puolimaratonin voittajille hymyn suupieliin.
Tapahtuma sai myös palkintojen luovuttajalle hymyn suupieliin kun sekä naisten voittaja Hanna Jantunen että miesten voittaja Aleksi Uusipere lupasivat ensi vuonna osallistua myöskin Kickbike sarjaan…
Lisäksi kun keskusteltiin heidän kanssaan siitä, miten järkevästi käytettynä Kickbike-harjoittelusta saa myös lisävauhtia juoksuun, hymyt lisääntyivät entisestään!

Lähde: Kickbike.fi

tiistai 24. syyskuuta 2013

NK Marathon Kamperzeedijk 2013

Team Kickbike - Kilometrikisa 18 153 km


Kiitokset kaikille kilometrikisaan osallistuneille Kickbike potkulautailijoille. Team Kickbike sijoitus oli piensarjassa 138. tuloksella 18 153 km.






Keskimäärin potkimme yli 1000 km/hlö ja säästimme bensan lisäksi myös paljon ketjurasvaa jota muut 26 716 polkupyöräilijää ovat käyttäneet litroittain.

Ajaltellaan myös lämpimästi niiden hiertymien määrää  2 7810 885 km matkalla, joita satula on aiheuttanut ovat muille osallistujille.


















Vaikka kyseessä ei ollut mikään kilpailu, on ryhmän perustaja päättänyt muistaa yhtä tempaukseen osallistujaa Team Kickbike ryhmässä.
Koska eniten kilometrejä kirjannut Alpo on hankkinut lajin parissa jo paljon kultaa ja kunniaa, hänet sivuutetaan tässä valinnassa. 

Pieni muistoesine osallistustimesta tullaan luovuttamaan nimimerkki Pottoselle tulevana lauantaina Lohjan syyscrossin yhteydessä. Tuomariston valintaan on vaikuttanut komeiden kilometrien ja päivien lisäksi mm. uljas etunimi.
























Vuoden 2014 potkulautailun MM-kisat 28.-30.8.

No, nyt kalenterit esiin ja suunnittelemaan matkaa Pilseniin Tsekkeihin elokuun lopulla.

Lähde: IKSA Facebook sivut.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Espoo Kickbike rantakymppi





Eipä mikään onnistunut Espoon rantakympillä. Itse potkuissa hyytyminen iski jo ennen puolen välin ylämäkeä. Siihen asti yritin saada edellä potkivaa Alpoa kiinni. Samalla Kuisman Sami otti jätti minut kun nalli kalliolle. Kaitsuhan otti ja lähti heti ensimmäisessä nousussa.

Itselläni oli tiedossahan, että en ole enää kunnossa, mutta se että kypäräkamera teki tenän kisaa kuvatessa harmittaa vietävästi. Kamera oli kuvannut 11 minuuttia ja mennyt sitten error tilaan. Kaikki mitä tiedostoon oli tallentunut oli korruptoitunut samalla siten ettei sitä pysty katselemaan.

Ohessa pätkä mitä kameran buuttauksen jälkeen kuvailin maalissa.

Hieno reitti ja nautin alkumatkan "pujottelu" osuudesta.
Vaikka itsellä homma ei mennyt putkeen minun täytyy olla ylpeä muista matkaan lähteneistä Leväsistä.
Joonas nappasi jälleen pippuripihvin kun hän löi loppukirissä tavoite päänahan eli Jounin.
Kaapo toimi jäniksenä veljelleni joka pääsi näin tutustumaan potkulautailun saloihin.




sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Espoon Kickbike rantakympin tulokset

KICKBIKE

Displaying all 26 tuloksia
Pl.NimiSyntymävuosiSeura/Kaupunki/MaaKat.#Tulos
1» Kai ImmonenKouvolan PotkuM513221:56
2» Alpo KuusistoKick FranceM522723:00
3» Sami KuismaTeam KickbikeM521523:13
4» Markku LevänenSavon Dynamo ry, VarkausM527223:54
5» Hannu VierikkoTeam KickbikeM555124:28
6» Veikko EomisEesti TõukeRattaliittM505025:10
7» Aigar NuumaEesti TõukeRattaliittM534025:14
8» Ilo SuurmetsEesti TõukeRattaliittM548725:36
9» Kirsi KäyhtyKouvolan PotkuN523325:41
10» Mikko SeppäLuumäkiM557125:43
11» Joonas LevänenSavon Dynamo ry, VarkausM527028:23
12» Jouni HolopainenM510828:23
13» Laura KumpulaTeam KickbikeN521729:34
14» Risto SänttiStill Running TeamM549129:55
15» Miia LahtinenTeam KickbikeN524132:12
16» Kaapo LevänenSavon DynamoM527132:29
17» Jari LevänenHyvinkään PyöräilijätM526932:31
18» Laura KosonenIntermarketingN521232:34
19» Pirjo HollemoN557233:22
20» Maaria KurkiPro EquoN522533:57
21» Markku AsumaaHC PersekerhoM502233:58
22» Kirsi KumpulaTeam KickbikeN560734:04
23» Satu VuorelaFMRN557334:11
24» Noora LahtinenTeam KickbikeN524238:22
25» Harry IsakssonTeam KickbikeM513439:42
26» Henri TiihonenTeam KickbikeM550441:06





























Järjestäjien sivuille tästä